Vankka tutkimusnäyttö ja kokemukset osoittavat, että lapsiperheiden kotipalvelun kaltainen ennaltaehkäisevä palvelu säästää kunnan menoja, koska kalliimpia menoja pystytään niiden avulla vähentämään. Ja tietenkin varhainen apu on aina yksilöiden kannalta inhimillisempää.

On laskettu, että yhden lapsen lastensuojeluun sijoittamisen keskimääräisillä vuosikustannuksilla voitaisiin palkata uusi sosiaalityöntekijä vuodeksi tai järjestää kotipalvelua lähes 3 000 tuntia. Ennaltaehkäiset palvelut kuten kotipalvelu ovat merkittävästi korjaavaa lastensuojelua kustannustehokkaampia ratkaisuja.

Uusittu sosiaalihuoltolaki tuli voimaan vuoden 2015 alusta (edellisen hallituksen toimesta) ja se siirsi painopistettä lapsiperhepalveluiden korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen apuun. Osa lastensuojelun avohuollon tukitoimista siirtyi sosiaalihuoltolain mukaisiksi palveluiksi. Nykylain mukaan lapsiperheille on järjestettävä välttämätön kotipalvelu ja turvattava tuen saanti ihmisten omissa arkiympäristöissä.

Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Kotipalvelua annetaan sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella niille henkilöille, jotka tarvitsevat apua selviytyäkseen.

Kuluttajaparlamentti teki vuonna 2015 kyselyn koskien lapsiperheiden kotipalvelua.  Kuluttajaparlamentin mukaan vastausten perusteella kuntien välillä on eroja sen suhteen millaisin kriteerein kotipalvelua myönnetään ja kunnilla on parannettavaa kotipalvelua koskevassa tiedottamisessa. Kuluttajaparlamentin laatiman selvityksen perusteella kolmasosa vastaajista ei edes tiennyt onko kunnassa lapsiperheiden yleistä kotipalvelua vai ei. Kolmasosa vastaajista koki kotipalvelun hakemisen vaikeaksi. 

Kaupunkien tulee panostaa kotipalvelusta tiedottamiseen ja jo neuvolassa pitää samaan huoneeseen pyytää kotipalvelutyöntekijä heti, jos neuvolakäynnin yhteydessä tulee esille avun tarvetta. Näin jo joissakin kunnissa toimitaan ja sitä voi syystäkin kehua saumattomaksi SO-TE hoitoketjuksi.

Hakemuslomakkeet on oltava sähköisinä kuntien nettisivuilla ja palveluista on kerrottava avoimesti eri kanavissa.

Monissa kunnissa lapsiperheiden kotipalvelu on maksullista palvelua ja asiakasmaksuja on jatkuvasti nostettu. Olen saanut lapsiperheiltä palautetta, että tarve palvelulle on, kriteerit täyttyvät mutta rahaa ei ole maksaa. Toimeentulotuen normit eivät täyty, koska ei ole kyse niin vähävaraisista perheistä, vaan usein ihan tavallisista työssäkäyvistä vanhemmista. Mitä ratkaisuja silloin on, jotta perhe ei jää ilman apua? Miten kunta tällaisessa tilanteessa reagoi, kun avun tarve on olemassa ja apu on myönnetty, mutta perhe joutuu siitä kieltäytymään, kun ei ole rahaa maksaa? Jätetäänkö ihmiset vaille apua?

Esimerkiksi, jos on tilanne, että 4-lapsisen perheen äiti sairastuu syöpään ja perhe tarvitsee kotiin apua äidin heikon kunnon vuoksi. Isä ei voi jäädä kokonaan kotiin avuksi, koska hänen on pakko käydä töissä hankkimassa perheelle elantoa, joka on jo muutoinkin pienentynyt äidin sairausloman vuoksi. Perheellä ei ole varaa maksaa kunnalle 12,10 euroa per käyntikerta, koska tästä kertyy kuukaudessa niin suuri summa. Mikä avuksi?

Muun muassa tähän asiaan pitää saada ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Sen vuoksihan me maksamme veroja, jotta hädän hetkellä yhteiskunnan turvaverkot meitä auttavat. Järkevintä olisi yhdistää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävät maksut saman maksukaton alle niin, että kun tietty summa terveyskeskus- ja sairaalamaksuista, sosiaalihuollon maksuista, hammashoidosta, ensihoidosta, kuljetuspalveluista ja lääkkeistä tulee täyteen vuoden aikana, niin sen jälkeen maksuja ei enää perittäisi. Kattosumman olisi oltava riittävän matala. Näin saisimme verorahoillemme vastinetta ja luottamuksen, että apu ei jää varallisuudesta kiinni.