Satu Taavitsaisen blogi

Nollatyösopimukset ovat aikamme viheliäisin työmuoto - lakia muutettava

Share |

Keskiviikko 22.3.2017


Nollatyösopimukset ovat aikamme viheliäisin työsopimusmuoto. Nollasopimuksilla tarkoitetaan toistaiseksi tai pidemmän määräajan voimassa olevaa työsopimusta, jossa työtunnit on määritelty alkaen nollasta, esim. 0-40 h viikossa. Tällöin työantaja päättää, paljonko se tosiasiassa työtunteja tarjoaa.

Työntekijän näkökulmasta voi mennä viikkojakin ilman kutsua töihin, ilman tunteja, ilman palkkaa ja näin ollen ilman eläkekertymää. Henkilö voi olla tiukasti sidottu työsopimukseen, eikä saa tehdä muille töitä, muttei saa työttömyyskorvaustakaan.

Nollatuntityöntekijät ovat kaikista heikoimmassa asemassa työelämässä. Heitä on Suomessa noin 83 000 henkilöä ja he ansaitsevat parempaa. Tilastojen valossa he ovat pääosin alle 30 -vuotiaita nuoria ja erityisesti naisia.

Nollasopimuksia ilmenee tyypillisesti kaupanalalla, sosiaali- ja terveyspalveluissa, majoitus- ja ravitsemispalveluissa sekä kuljetus- ja varastointialoilla. Suurin osa nollatyösopimuksella työskentelevistä haluaisi enemmän työtunteja.

Eräs nuori nainen kertoi, että: "Toiveena on jatkuvasti ollut saada lisää tunteja, jotta eläisin ansioillani. Lisätyön jakaminen perustuu liian usein erilaisten henkilöiden suosimiseen vaihtelevin perustein. Työnantaja voi pudottaa tunnit nollaan, mikä merkitsee minulle kaaosta vuokran ja laskujen maksamiseen.”

Nollasopimuksia käytetään myös työsuhdeturvan kiertämistarkoituksessa. Tämä ei ole oikein. Irtisanomista kierretään sillä, että nollatuntityöntekijän työvuorolistaan ei vain merkitä työvuoroja. Syyksi riittää mikä vain, vaikka väärä sana tai se, että työntekijä on tullut raskaaksi. Työlainsäädäntöä kierretään myös niin, että työvuorolistoja ei täytetä ennakkoon, jolloin nollatuntityöntekijä jää, tullessaan kipeäksi, ilman sairausajan palkkaa. Ilman tunteja joutunut työntekijä sanoutuessaan irti työpaikasta voi joutua TE-toimistosta karenssiin, vaikka tunteja ja palkkaa on ollut nolla kuukaudessa, ja jäädä ilman työttömyyskorvausta.

Nollatuntityöntekijän on vaikea tai lähes mahdoton saada lainaa tai luottokorttia pankista. Elämän suunnittelu on vaikeaa pienillä tuloilla. Perheen perustaminen ja lastenhoito on suuri ongelma monella, koska työtunnit ovat epävarmat.

Jokainen meistä tarvitsee elämäänsä ennakoitavuutta ja turvallisuutta. Kenenkään elämä ei saa olla pelkkää ainaisessa hälytysvalmiudessa olemista, sen odottamista, jos puhelin soi ja pyyntö tulla töihin tulee. Ongelmana on, että lainsäädäntömme ei tunne nollasopimus käsitettä tai mitään nollasopimuksiin viittaavaa. Työpaikoille on vain syntynyt huonoja käytäntöjä, jotka johtuvat juuri siitä, ettei laissa nimenomaan säädetä, mitä voidaan sopia työajasta.

SDP haluaa puuttua nollatuntisopimuksiin liittyviin ongelmiin ja epäkohtiin ja jätimme viime viikolla vastalauseen Työelämä ja tasa-arvovaliokunnassa. Edellytämme, että hallitus antaa:

-lakiesityksen, jolla rajoitetaan nollatyösopimuksia määrittelemällä työsuhteen vaihteluväli- ja vakiintumismallin käyttö sekä säätää lisätyön tarjoamisen velvollisuudesta ja järjestyksestä,

-lakiesityksen ilmeisen väärinkäytön kiellosta sekä samalla täydentää yhteistoimintalakia,

-lakiesityksen sairasajan palkkaa koskeviksi määräyksiksi vaihteluvälimallia käytettäessä,

-lakiesityksen tarvittaessa töihin kutsuttavien sopimuksista ja puitesopimuksista,

-lakiesityksen työttömyysturvalain 2 a luvun 2 §:n muuttamiseksi eli työttömyysturvan karenssista.

Pääministeri Juha Sipilä ja työ- ja oikeusministeri Jari Lindström ovat moneen kertaan eduskunnan salissa todenneet, että hallitus on avoin kaikille hyville esityksille ja valmis niitä edistämään. Miksi hallituspuolueiden enemmistö työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa ei kuitenkaan suostunut SDP:n esitykseen, että tehdään tarvittavat lakimuutokset? Eikö hallitus ole aidosti valmis tekemään lakimuutoksia, joilla parannetaan suomalaista työelämää ja työmarkkinoiden toimivuutta?

Nollatuntisopimuskäytäntö on yhteiskunnallisesti vaarallinen, koska se uhkaa muuttaa Suomen matalapalkkamaaksi. Matalapalkkamaat eivät ole tunnettuja hyvinvoinnistaan, eikä sille tielle pidä lähteä. Nuorten sukupolvien palkkataso on jo nyt vanhempien sukupolvien palkkatasoa alempi heidän ollessaan samassa elämänvaiheessa. Nuorten palkkatason alentuminen on tapahtunut pääosin yksityisellä sektorilla. Tämä kehitys ei tiedä hyvää Suomen valtion verotuloille ja Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulevaisuudelle.

Suomalaiset nuoret sukupolvet tarvitsevat positiivista erityiskohtelua ja talouspoliittisia puolestapuhujia. Nuoret itse puhkuvat työhaluja, esimerkiksi viime vuonna julkistetun ”Työttömien nuorten ääni” -barometrin mukaan, noin 90% työttömistä nuorista etsi aktiivisesti työtä. Jos unelma työstä ei toteudu, nuori joutuu syrjäytymisriskiin.

Mikäli emme nopeasti puutu nollasopimuksiin, teemme pitkässä juoksussa suuren karhunpalveluksen nuorille, nälkäisille ja kunnianhimoisille sukupolville. He haluaisivat uudistaa työpaikkoja, organisaatioita ja niiden toimintakulttuuria, mutta jäävät vuosikausiksi jumiin epävarmaan nollasopimuselämään ja pätkä- ja osa-aikatyöhön. Vähitellen nuorilta karisee usko työelämän pelisääntöihin ja johdonmukaisuuteen.

Työpaikat menettävät palkkaamattomissa nuorissa ja naisissa jatkuvasti sellaista rohkeutta, näkemyksellisyyttä ja uudistusvoimaa, joka olisi korvaamatonta suomalaisen työelämän uudistamiseksi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini