Koirien pentutehtailu on saatava loppumaan!

Share |
06.04.2018

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen jätti tänään maa- ja metsätalousministerille kirjallisen kysymyksen koirien pentutehtailusta. Taavitsaisen mukaan Suomessa rehottava laiton lemmikkikauppa ja sen kasvu huolestuttaa yhä laajempaa joukkoa kansalaisia.

-Eduskunta ei voi ummistaa silmiään tältä haitalliselta, rikollisen liiketoiminnan ilmiöltä, sanoo Taavitsainen.

-Koiria salakuljetetaan ulkomailta, asiakirjoja väärennetään ja mikrosiruja vaihdetaan. Ihmiset hankkivat koiranpentuja usein tietämättään vastuuttomasti toimivilta henkilöiltä.

Taavitsainen paheksuu näitä koiranpentuja ”autojen takakontista” myyviä henkilöitä, jotka ovat osoittaneet vakavaa piittaamattomuutta eläinten hyvinvoinnista.

-Koirille on aiheutunut sairauksia ja kärsimystä ja niiden ostajille sekä henkistä pahoinvointia että taloudellisia menetyksiä suurista eläinlääkärikuluista johtuen pennun ostamisen jälkeen. Uhkana on myös erilaisten tarttuvien tautien, kuten Rabieksen, leviäminen, Taavitsainen kertoo.

-Pentutehtailu on saatava loppumaan ja ihmisten tietoisuutta on lisättävä siitä, että koiranpentu tulee aina ostaa vastuulliselta kasvattajalta, joka on sitoutunut edistämään koirien hyvinvointia ja terveyttä.

Taavitsainen kysyi ministeriltä, mitä ministeri aikoo tehdä kitkeäkseen Suomesta laittoman koirakaupan, koirien pentutehtailun ja lemmikkien salakuljetuksen ulkomailta sekä näihin liittyvät eläinsuojelurikokset sekä miten ministeri aikoo edistää sitä, että Suomessa koiranpentu hankittaisiin aina vain vastuulliselta kasvattajalta.

12.12.2018SDP:n Taavitsainen ja Taimela puuttuvat tiukasti virheellisiin maksuhäiriömerkintöihin
30.11.2018SDP:n Taavitsainen: Maksuhäiriömerkinnöissä viidakon lait
08.11.2018SDP:n Taavitsainen: Hyvä! Opetusministerin vastaus on aivan selkeä - kuntien on muutettava nykykäytäntöään
26.10.2018SDP:n Taavitsainen ehdottaa ratkaisua lääkäriin pääsyn ongelmaan
12.10.2018SDP:n Taavitsainen: Koulujen sijaiskäytännöt heikentävät perusopetuksen laatua
28.09.2018SDP:n Taavitsainen: Yrittäjien asema perinnässä on turvattava lainsäädännössä!
19.06.2018SDP:n Taavitsainen: Loistava päätös! Liikenne- ja viestintävaliokunta lopetti tienvarsien kylttikiistat
19.06.2018Kansanedustajat haluavat poistaa maksuhäiriömerkinnät velkansa maksaneilta
01.06.2018SDP:n Taavitsainen kanteli oikeuskanslerille ministeri Anne Bernerin vastaamattomuudesta
09.05.2018SDP:n Taavitsainen: Aiotaanko nuorista tehdä oman itsensä kulkukauppiaita?

Siirry arkistoon »