Vaaleissa olen puhunut vanhustenhuollon puolesta ja aion sitä jatkaa edelleen. Kiitos niistä lukuisista palautteista puhelimitse, netin kautta, sähköpostilla ja henk. koht. tapaamalla, joita olen teidän kanssa käynyt vanhustenhuoltomme tilasta. Olen tehnyt johtopäätökset viesteistä, vienyt asioita eteenpäin ja keskustellut hyvässä hengessä asioista vanhustyön viranhaltijoiden kanssa. He ovat ottaneet asiat vakavasti ja heillä on vahva tahto ja osaaminen laittaa asiat kuntoon. Hyviä esityksiä on tulossa jo heti ensimmäiseen uuden sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen 27.2. Valtuusto päätti talousarviossaan, että vanhuspalvelujen palvelurakenteen uudistustyötä jatketaan ja välimuotoisia asumismalleja kehitetään. Toivon, että lautakunta kuuntelee tulevia esityksiä ja ripeästi pistää nämä toiminnaksi. Turhan kauan on jo viivytelty.
Luottamushenkilönä edustan kuntalaisia, vaalin avoimuutta, ideoin ja kehitän sekä tuon oman näkemykseni ja osaamiseni kaupungin päätöksentekoon. Asioihin pitää käydä käsiksi ja hankkia tarvittavat ja riittävät tiedot ja johtaa asioita oikeaan suuntaan. Sinnikkäästi. Päättäväisesti. Vilpittömästi. Rohkeasti. Joskus nousee esille myös kipeitä asioita ja sellaisia, jotka halutaan torjua. Tällöin ei kuitenkaan pitäisi ampua sanansaattajaa. Kansalaisten viestejä on kuunneltava. Jotkut yrittävät kaikin keinoin perustella, miksi kansa on väärässä. Tämä ei mielestäni ole erityisen hedelmällistä, sillä asiat on tarkoitettu ratkaistavaksi. Ei ole niin hankalaa asiaa, etteikö sitä saisi muutettua paremmaksi. Näin uskon myös kaupunkilaisten ajattelevan.
"Kotoa lähtiessä on hyvä kysyä itseltään, mitä aikoo tehdä. Palatessaan on hyvä kysyä, mitä on saanut aikaan."