Satu Taavitsaisen blogi

Avoimesti eteenpäin!

Share |

Keskiviikko 27.2.2013


Kaupunginvaltuuston tulee pitää huolta siitä, että kaikilla mikkeliläisillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kaupungin toimintaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että asukkaiden mielipide on selvitettävä ennen päätöksentekoa ja asukkaita on avustettava oma-aloitteisessa asioiden hoidossa, valmistelussa ja suunnittelussa. Tätä työtä hoitamaan valtuusto on nimittänyt mm. aluejohtokunnat, joiden tulee huolehtia, että kaupungin suunnittelussa, valmistelussa ja päätöksenteossa säilyy vahva paikallistuntemus.

Aluejohtokunnat toivottavasti edustavat kattavasti erilaisia ryhmiä; lapsiperheitä, vanhuksia, työssäkäyviä, työttömiä, eläkeläisiä, vammaisia, eri poliittisia ryhmiä. Tällä kertaa valinnoista on keskusteltu hyvin paljon ja ilmassa on ollut tyytymätömyyttä. Mikkelin kaupunkiin tuli kaksi uutta aluejohtokuntaa kuntaliitosten myötä, eli nyt niitä on yhteensä neljä. Tämän valtuustokauden aikana on luotava vakiintunut ja yhtenenäinen valintatapa ja tehtävät kaikille aluejohtokunnille. Ja kun aluejohtokuntien sääntöjä kehitetään, voisi ajatella josko sääntöihin kirjoitettaisiin, että puheenjohtajaksi valittaisiin automaattisesti henkilö, joka saa eniten ääniä alueelta.

Kaupungin luottamuselinten työ pitää olla avointa ja vuorovaikutteista alueen asukkaiden kanssa. Asukkailta tulee hyviä ideoita. Usein valitetaan, että kansalaiset eivät kiinnostu yhteisten asioiden hoidosta.

Loistavia ideoita syntyy koko ajan ja asukkaat haluavat osallistua mutta onko joku valmistautunut ottamaan ajatuksia vastaan.

Mielestäni aluejohtokunnan yksi rooli on ottaa ideoista koppi. Siitä olen huolissani, miten saada kaupunginosaseurat aktivoitumaan ja keskustelemaan asukkaidensa ja kaupungin luottamushenkilöiden kanssa. Mikkelin "ruutukaava-alueella" asuu kuitenkin suurin osa väestä ja heidän kehittämisideat pitää myös saada otettua vastaan. Toivon, että kehitämme tätä myös.

Vanhanaikaiset toimintatavat julkisessa päätöksenteossa pitää muuttaa. Avoin Mikkeli tarkoittaa, että ei toimita, että: "julkistetaan pienen porukan tekemä selvitys, runnotaan päätös läpi ja sitten pulinat pois". Hyvään päätöksentekoon kuuluu riittävän laaja ja vaihtoehtoja pohtiva valmisteluvaihe. Siihen sisältyy niiden kuuleminen, joita asiat koskettavat. Luottamushenkilöiden on oltava valistuneita taustoista ja tehtävä päätökset omien johtopäätöstensä pohjalta ja vastattava myös päätösten seurauksista. Vastuuta päätöksistä ei voi koskaan sysätä kuntalaisille.

Uudenlaista yhteistoimintaa on tulossa maaliskuussa viikolla 12, kun valtuutetut jalkautuvat torille koko viikoksi keskustelemaan ja keräämään kuntalaisten ajatuksia, ehdotuksia ja toiveita siitä, millaisen Mikkelin me haluamme yhdessä rakentaa. Visioikaamme yhdessä, mikä on parasta mitä voimme olla ja saada aikaan 10 vuoden päästä. Sitten vain etenemme kohti sitä!