Satu Taavitsaisen blogi

Päivähoitopalveluiden puolesta

Share |

Maanantai 30.9.2013


Tein tarkastuspyynnön AVIin Mikkelin päivähoidosta. Jo pidemmän ajan huolenani on ollut se se, että saavatko perheet päivähoitopaikan sitä tarvitessaan. Pyysin, ettei nimeni näkyisi missään papereissa, eli julkisuuden toivon nimissä en ole sitä tehnyt, vaan siinä toivossa, että kuntalaiset saisivat palvelua lain mukaisesti. Sitä en tiedä, mistä paikallislehden päätoimittaja tiedon asiasta sai.

Yksittäisellä luottamushenkilöllä, ei minulla niin kuin ei muillakaan, ole oikeutta mennä määräämään viranhaltijoita tekemään jotakin asiaa. Olen parhaani mukaan tuonut päivähoidon viranhaltijoille niitä viestejä, joita kuntalaisilta sekä työnantajilta on tullut.

Päivähoitoasetus sanoo:
"Lapsen vanhempien tai muiden huoltajien, jotka haluavat lapselle lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n mukaisen päivähoitopaikan, on tehtävä sitä koskeva hakemus viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan.

Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Mikäli päivähoidossa olevan lapsen hoitotarve muuttuu osapäivähoidosta tai muusta osa-aikahoidosta kokopäivähoitoon ennakoimattomasta työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta johtuen, kunnan on kuitenkin järjestettävä edellä mainituista syistä laajentuneen hoitotarpeen mukainen hoitopaikka välittömästi saatuaan tiedon tarpeen muutoksesta."

Lue lisää lakia: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1973/19730239

Kuntalaisilta ja työnantajilta on tullut minulle paljon viestiä koskien päivähoitoa, mm:
- Työtön ei voi ottaa töitä vastaan, kun kaupungilta sanotaan että "paikkoja ei ole". Näin ei edes saisi sanoa, kun laki määrää, että paikka on annettava.
- Sijaisuuksia ja keikkatöitä tekevä ei voi ottaa töitä vastaan kun paikkaa ei anneta
- Työnantajat eivät saa työntekijöitään takaisin äitiyslomalta tai työvoimatoimistosta ei voi palkata
- Päivähoitopaikkaa hakevilta kysytään, voisiko mennä myöhemmin töihin
- Saman perheen lapset eivät pääse samaan päiväkotiin
- Lain mukaiset aikarajat 2 viikkoa tai 4 kk eivät toteudu
- Suositellaan menemään yksityiselle (hoitomaksut ovat korkeammat)
- Perheitä ei kohdella tasapuolisesti ja on vähän eri säännöt riippuen siitä kenen virkailijan kanssa on asiasta sopinut

Päivähoidonjohtaja on sitä mieltä, että "hoitopaikat on aina tarjottu perheille lain mukaan".

Kun minulla ei ole toimivaltaa puuttua operatiiviseen (=varsinaiseen) toimintaan ja kun kansalaisten ja viranhaltijoiden mielipide poikkeaa näin valtavasti toisistaan, päätin että on parempi, kun se taho tarkastaa asian, kelle se kuuluu. AVIn perustehtävä on valvoa, että peruspalveluja toteutetaan kunnissa lakien mukaisesti.

Otin kantaakseni raskaan taakan. En halunnut kenenkään vanhemman joutuvan tekemään Aviin valitusta, sillä he eivät halua joutua silmätikuksi päivähoidossa.

On hyvä, että AVi käy nyt perusteellisesti läpi asian. Toivottavasti saamme päivähoidon toimivaksi. Ilman toimivaa päivähoitoa emme saa työllisyysastetta nostettua, mikä on ollut yksi valtuuston tärkeimmistä tavoitteista. Päivähoito on myös monesti uusien mikkeliläisten ensimmäinen kontakti kaupunkiin ja sen toivoisi olevan myönteinen. Perheitä tulisi kohdella ystävällisesti, auttaen ja tukien lapsiperheiden jaksamista.

Minä en ole ketään viranhaltijaa määräillyt tms. Uskon, että ammattilaisia päivähoidon työntekijöitä varmasti ahdistaa se, jos he eivät voi tehdä työtään lain määräämällä tavalla. Ammattilaiset on valittu tehtäviään hoitamaan tehtävän edellyttämällä tavalla. Kuntalaisten palveluista huolehtimaan. Edelliset sukupolvet eivät turhaan ole taistelleet subjektiivista päivähoito-oikeutta lakiin. Nyt meidän täytyy näköjään taistella oikeistoa vastaan se, että lakia noudatetaan. Jos asetetut vuosittaiset määrärahat loppuvat, niin se ei ole mikään syy lakata lakisääteistä palvelua antamasta.

Voi olla, että monikaan valtuuston puheenjohtaja Suomessa ei ole näin toiminut. Ei se silti tarkoita, että se olisi kiellettyä. John Vikströmin kirjan sanat antavat minulle aina voimaa. Hänen ohje meille ihmisille on, että ei saa toimia omia ihanteita ja arvoja ja omaatuntoa vastaan. Pitää varjella moraalista eheyttä. Muutoin ihmisyys särkyy. Minulle politiikka ei ole itsetarkoitus vaan se on keino parantaa ihmisten arkea. Myöskään mikään poliittinen paikka ei ole itsetarkoitus vaan tila, jossa tulee toimia. Vain toiminta synnyttää liikettä.

Syksynraikkaita päiviä toivotellen,

Satu