Näin ihan tavallisen ihmisen, kahden pienen koululaisen ja yhden eskarilaisen äidin arkielämän näkökulmasta haluan kirjoittaa ajatuksiani nuorisotakuun toimeenpanemisesta. Nyt on päätetty pidentää oppivelvollisuutta vuodella, mikä on hyvä askel eteenpäin. Mutta kun puhutaan nuorista, jotka eivät lähde opiskelemaan peruskoulun jälkeen, tai jo peruskoulun yläluokkien aikana jättäytyvät koulutyöstä paitsi, olemme kovin paljon myöhässä ja huomion pitäisi keskittyä koulupolun alkupäähän.

Mitä perheen arjen näkökulmasta on lapsen alaluokkien koulunkäynti? Se on sitä, että lapsi saa koulussa laadukasta opetusta mutta, koska tunteja on viikossa niin vähän, ovat päivät lyhyitä ja päättyvät usein jo klo 11, 12 tai klo 13. Lapsi on tällöin koko päivän kotona yksin odottaen vanhemman/vanhempien kotiintuloa töistä. Monet tekevät töitä nykyään palvelualoilla, joissa työaika on esim. kaupan aukioloaika ja lapsen yksinolo voi olla nukkumaanmenoaikaan saakka. Iltapäiväkerhopaikkoja ei ole usein kuin 1. luokkalaisille tai jos tilaa on niin myös 2. luokkalaisille. Iltapäiväkerho on maksullista, 80 e/kk ja siinä ei ole tulosidonnaisuutta vaan se on kaikille saman hintaista. Jos perheessä on rahat tiukoilla, on monen pakko säästää tässä kohtaa ja olla laittamatta lastaan/lapsiaan iippaan.

Iltapäiväkerho eli iippa on lapsen kannalta ihanteellinen paikka olla koulun jälkeen. Saa olla kavereiden kanssa, saa terveellisen välipalan, saa leikkiä ja saa olla turvallisen aikuisen valvonnan alla ja läksytkin tulee tehdyiksi. Vanhempi voi olla rauhallisin mielin töissä ja hakea lapsen koululta töistä päästyään.

Iltapäiväkerhoilla toteutetaan nuorisotakuuta. Ne pitäisi säätää lakisääteiseksi palveluksi niin että niihin olisi oikeus kaikilla alakoulun oppilailla ja toiminta olisi maksutonta. Voitaisiin alkaa puhua kokonaiskoulupäivästä.

Jos ajattelee sitä, minkä aiheutamme lapsille nyt heidän pelatessaan pleikkaria, kännykkää tai tietokonetta yksin kotona kaiket iltapäivät, surffaillen netissä, syöden epäterveellisesti, joutuen huonoon seuraan, peläten, joutuen kiusatuksi, kokeillen päihteitä jne. voidaan todeta, että iltapäiväkerhoissa lasten oleminen tulisi pitkällä tähtäimellä yhteiskunnalle halvemmaksi, perheiden arki paranisi ja säästyttäisiin monelta inhimilliseltä tuskalta ja hädältä. Lasten liikalihavuus myös pienenisi kun liikkuminen lisääntyisi ja syöminen olisi terveellisempää.

Veikkaanpa myös, että lasten masennukset ja muut mielenterveydenongelmat pienenisivät ja kiinnostus elämää kohtaan lisääntyisi. Monella yläkouluikäisellä nuorella on vaikeuksia aamulla lähteä kouluun. Yöt pelataan ja päivät nukutaan. Koulu ei kiinnosta. Koulusta on satoja tunteja poissaoloja, jatko-opiskelupaikka ei kiinnosta, eikä ole huonolla todistuksella saatavilla. Arjen rytmi ja elämäntavat ovat ehtineet 9 vuoden koulutaipaleen aikana vääristyä. Nuoret myös nykyään vetävät "pikakännejä", eli heti koulun jälkeen juovat 2-3 olutta tai siideriä ja nousuhumalassa viettävät aikaa kunnes menevät kotiin klo 20 niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Uskon ennaltaehkäisyn auttavan paremmin kuin jälkien korjaamisen. Se, että lapset saisivat olla iltapäivät koulussa järkevän tekemisen parissa, ehkäisi väärille poluille joutumista.

Myöskin työn määrä ja verotulot yhteiskunnassamme lisääntyisivät, sillä vanhemmat voisivat tehdä kokopäivätyötä. Nyt moni tekee puolikasta työaikaa sen vuoksi, että pääsee kotiin aiemmin lapsensa luo.

Tunnun toistavan itseäni, kun taas sanon, että SDP:n politiikan suuntaviivat on aina ensisijaisesti löydyttävä tavallisten ihmisten elämästä ja elinoloista ja niiden parantamisesta. Meidän on pysyttävä lähellä ihmisiä ja pystyttävä puhuttelemaan kansalaisia niin, että olemme kiinni siinä maailmassa, jota ihmiset elävät. Toivon, että oma puolueeni ottaa tavoitteeksi tämän esille nostamani perheiden arkea helpottavan asian.