Satu Taavitsaisen blogi
"Kenraali komentaa" ajat ovat ohiKeskiviikko 20.8.2014
Esimerkiksi kouluverkon osalta Kokoomus on jokaisessa kokouksessa tuonut esille halunsa uusia valtuuston tekemä päätös kouluista ja perua Vanhalan koulun remontti ja lakkauttaa koulu. He eivät tyydy valtuustossa tehtyyn päätökseen, koska se ei ollut heidän tahtonsa mukainen. Me muiden puolueiden edustajat olemme tyytyväisiä tehtyyn kompromissipäätökseen ja valtuuston enemmistöllä Vanhalan koulun remontti tullee saamaan määrärahan 1.9. ja remontti voi alkaa. Luottamustehtävät jaettiin viime vaalien jälkeen, kuten aiemminkin puolueiden keskinäisen sopimuksen mukaisesti. Kokoomus oireilee vieläkin siitä, että menettivät ykköspuheenjohtajuuden heikon vaalimenestyksen johdosta. Pitäisikö heidän mielestään äänestäjät vaihtaa, kun eivät ole äänestäneet heidän tahtonsa mukaisesti? Luottamushenkilöiden paikat on ollut tapana jakaa aina vaalituloksen mukaisesti. Nyt, kun ei ole enää kokoomuslainen eläkeläinen, evp kenraali, valtuuston puheenjohtajana, ja asiat toisin kuin ennen, ovat he keksineet vaikeuttaa asioita sillä, että pyrkivät estämään ansiomenetysten maksamisen. Päättäjille, jotka ovat työelämässä, on maksettava ansionmenetys työaikaan tapahtuvasta luottamustehtävän hoidosta. Tämän sanoo kuntalaki. Ilman tätä lakia, ei työssäkäyvillä olisi koskaan ollut mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Palkattomat päivät kuntalaisten asioiden parissa olisivat perheiden toimeentulosta pois. Viimeinkin tämän viikon maanantaina Mikkelin kaupunginhallitus teki selkeän päätöksen, että ne on hoidettava asianmukaisesti ja takautuvasti. Kaupungilla on alkutalvesta saakka ansiomenetyskorvauksia maksamatta. Nyt tätäkin päätöstä alettiin jo jälkeenpäin moittia, ihan Länsi-Savo lehden sivulla - se kun ei ollut Kokoomuksen tahdon mukainen. Tyytyväisiä kokoomuslaiset varmasti ovat saatuaan tahtonsa läpi lakkauttaessaan Haukivuoren juna-aseman. Heidän ministerinsä ei kuunnellut ketään muita, sillä me kaikki muut olimme toista mieltä ja näin ollen heidän mielestään väärässä. Kokoomuksen ministerillä oli asiassa valta päättää. Toivottavasti ei enää ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Tienraivaajana, ensimmäisenä sosialidemokraattisena naisena Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana oleminen avoimuuden ja toimintatapojen muuttamiseksi on ollut välillä kuin nokkospuskassa kävelyä. Kirvelystä huolimatta raivaan mielelläni näitä puskia. Sen olen äänestäjilleni luvannut. Teen mitä sanon ja sanon mitä teen. |

Kokoomuksen mielestä yhteistyö on sitä, että toisten pitää mennä heidän tahtonsa mukaisesti. Jos heidän tahto ei toteudu, he syyttävät puliveivaamisesta, huonosta ilmapiiristä ja yhteistyökyvyn puutteesta. Mitä se sellainen yhteistyö on? Mielestäni se on pakkovaltaa ja siihen ei pidä alistua. Asioista neuvotteleminen tarkoittaa aitoa halua molemmilta osapuolilta. Kokoomus on kovassa itsetunnossa ja vaikka Mikkelissä ovat puolueena vasta kolmansia paikkamäärältään, esiintyvät öykkärimäisesti kaiken käskijöinä käytökseltään. Politiikka ja demokratia Suomessa eivät ole enää mitään ”kenraali komentaa” toimintaa.