Tänään vietämme 60. valtakunnallista vanhustenpäivää. Pääjuhlapaikkana on tänä vuonna Mikkeli. Tänään vietämme myös Mikkelinpäivää, joka on alun perin omistettu arkkienkeli Mikaelille, mutta nykyisin kaikkien enkeleiden juhlapäivä.

Vanhustenpäivän juhlassa minulla oli kunnia esittää kaupungin tervehdys. Juhlapuheen piti peruspalveluministeri Susanna Huovinen. Tämän vuoden teeman kautta Vanhustyön keskusliitto painottaa, että jokainen vanhus on yksilö ja arvokas. 

Mitä tarkoittaa arvokas vanhuus, kysyin puhetta suunnitellessa kolmelta lapseltani. Vanhin heistä, 9-vuotias, oli juuri kaksi viikkoa sitten aveccinani Mikkelin Seudun Muisti –yhdistyksen 25-vuotisjuhlassa. Lapseni sanoivat, että arvokas vanhuus on sitä, että: ”Kunnioitamme mummoa ja pappaa ja arvostamme, että he ovat tehneet kovasti töitä. Kyyhkylän papat taistelivat meille tämän maan, ja saamme heidän ansiostaan olla suomalaisia. Vanhuksille pitää olla ystävällisiä." Lasten suusta kuulemme totuuden.

Vanhuus on rikkaus. Ikäihmiset tuovat yhteiskuntaan elämänkokemusta, tietoa ja osaamista. Sosiaalista pääomaa. Jokaisella ihmisellä on tarkoitus ja tehtävä aivan elinpäivien loppuun saakka. Jokainen vanhus on hoidettava hyvin ja arvokkaasti.  Se kuuluu ihmisyyteen.

Mikkeli haluaa tukea ikäihmisten toimintakykyä. Palveluiden suunnittelun tärkeimmät lähtökohdat nousevat ihmisten arkielämän sujuvuudesta ja tarvittavasta tuesta. Kaupunkimme toiminnan eettisyys ja moraalisuus mitataan siinä, kuinka pidämme huolta heikoimmista, kuten lapsista, vanhuksista ja sairaista. Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme kantavia periaatteita on, että pidämme huolta kaikista yhteisvastuullisesti. Kaikki päätöksenteko pohjautuu arvoihin. On kyseenalaistettava kaiken arvon mittaaminen rahassa. On taisteltava ja toimittava ihmisten puolesta ja pidettävä toivon liekkiä elävänä.

Kotona perheen parissa asuminen ja eläminen oli ennen itsestäänselvyys, nyt se on etuoikeus. Itsenäisyys tuo usein mukanaan yksinäisyyden. Merkittävä osa mikkeliläisistä ikäihmisistä on huolissaan sosiaalisista suhteistaan - yksinäisyydestä. Yksinäisyys on keskeinen hyvinvointivaje ja aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä kipua. Kansalaisjärjestöjen toimintaa tukemalla kaupunki saa pienellä vipuvarrella paljon toimintaa aikaiseksi. Vapaaehtoistoiminnalla ja vertaistuella on keskeinen sija yksinäisyyden torjumisessa.

Moni tämän päivän eläkeläinen on aktiivinen yhteiskunnan jäsen, toimija. Se näkyy kaupungissamme niissä lukuisissa kerhoissa ja ryhmissä, joissa jutellaan, lauletaan, pelataan, näytellään, jumpataan, tanssitaan ja matkustellaan. Eläkeläisten toiminta näkyy vapaaehtoisten käynteinä vanhusten palvelutaloissa, ulkoiluseurana, lehtien lukijana ja erilaisten kuntouttavien ryhmien vetäjinä. Omaishoitajat ja isovanhemmat lastenlasten ystävinä ovat kultaakin kalliimpia.

Kaikilla vanhuksilla tulee olla oikeus ja mahdollisuus, niin halutessaan, nauttia luonnosta, kulttuurista, terveellisestä maistuvasta ruuasta ja elämää täynnä olevasta arkipäivästä, asuipa hän kotona, palvelutalossa, hoivakodissa tai laitoksessa. On ihmisoikeus asia, että myös vanhus saa kokea iloa ja naurua, toisen ihmisen läsnäoloa ja välittämistä. Ketään ei saa jättää yksin.

Ensi viikko on vanhustenviikko. Olen menossa keskiviikkona kaupungin muistamisten kanssa onnittelemaan erästä 100 vuotta täyttävää asukastamme. Olen esittänyt toiveen, että voisimme vanhustenviikon kunniaksi palauttaa joskus olleen mutta nykyään kadonneen perinteen, että kaupungin johto virallisesti käy onnittelemassa kaikkia sata vuotta täyttäviä. Tämä olisi tärkeä arvostuksenosoitus kaupungilta vanhuksia kohtaan.

Katso videot puheista