Satu Taavitsaisen blogi

Lapset ja lapsiperheet eivät voi odottaa aikojen parantumista

Share |

Perjantai 10.3.2017


Lapsiperheisiin kohdistuneet eriarvoistavat varhaiskasvatuspalveluiden leikkaukset on peruttava. On palautettava päiväkotien ryhmäkoot pienemmälle tasolle, annettava laaja subjektiivinen päivähoito-oikeus kaikille takaisin ja näiden lisäksi muutettava päivähoito maksuttomaksi.

Eilen eduskunnan kyselytunnilla SDP otti esille päivähoitomaksut ja kannustinloukut. Puheenvuorossani istuntosalissa tähdensin, että työn tekemisen kannattavuuteen liittyvässä kannustinloukkukeskustelussa on käännettävä katse päivähoitomaksuihin. Tällä hetkellä keskituloisessa, monilapsisessa perheessä, maksut ovat jo keskituloisille huomattava useiden satojen eurojen kuukausittainen menoerä.

Vanhemmuus on haastavaa nykyisessä koko ajan muuttuvassa talouden ja työelämän myllerryksessä. Työssäkäyntiä ja perheen arjen yhteensovittamista pohditaan myös toimeentulon kannalta, koska se vaikuttaa – hyvässä ja pahassa – suoraan perheen hyvinvointiin. Lasten vanhemmat puntaroivat, onko molempien työssäkäynti järkevää, jos siitä ei jää juuri mitään kukkaron pohjalle ja samalla pikkulapsiperheen arki uhkaa muuttua kilpajuoksuksi aikaa ja maksuja vastaan. Perheet ovat syystä huolissaan jaksamisestaan, vanhemmuudestaan ja lastensa terveydestä ja hyvästä kehityksestä.

THL:n tutkimukset vahvistavat, että lapsiperheköyhyys on taas kasvusuunnassa; joka kymmenes lapsiperhe on köyhä. Etenkin pikkulapsiperheiden kokema köyhyys on lisääntynyt. Kaikkein haavoittavinta köyhyys on juuri pikkulapsiperheissä, koska silloin koettu köyhyys kantaa ikävää hedelmää vielä aikuisiälläkin.

Tähtäimenä on oltava maksuton varhaiskasvatus. Maan hallituksen tulee estää lapsiperheiden ahdingon syveneminen ja aloittaa valmistelu päivähoitomaksujen poistamiseksi. Mikkelissä tämä toisi lapsiperheillemme 2,4 miljoonaa euroa vuodessa lisää rahaa ostovoimaan. Mikä piristysruiske kaupungin elinvoimalle ja työllisyydelle se olisi!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini