Satu Taavitsaisen blogi

Lastensuojelun puutteet on korjattava pikaisesti

Share |

Tiistai 27.6.2017 - Satu Taavitsainen


Eduskunta käsitteli oikeusasiamiehen raportin vuodelta 2016. Huomioni kiinnittyi lastensuojelun käsittelyn puutteisiin. Asia on ajankohtainen Etelä-Savossakin, koska kevään aikana on noussut esiin Essoten lastensuojelupalveluiden heikko tilanne. Tätä AVI parhaillaan tutkii. Meillä on liian vähän sosiaalityöntekijöitä, minkä takia lastensuojeluilmoitukset jäävät hoitamatta tai niiden käsittelyajat venyvät. Ylikuormittuneet työntekijät pystyvät tekemään vain kiireellisimmät asiat. Tästä seuraa arvioinnin huonoa laatua tai niitä ei pystytä tekemään lainkaan. Päätökset viivästyvät, eivätkä kuntalaiset saa tarvitsemiaan lakisääteisiä palveluja.

Suomessa on hyvä sosiaalihuoltolaki, jonka tavoitteena on vahvistaa peruspalveluja ja vähentää korjaavien toimenpiteiden tarvetta. Lakia pitäisi vain noudattaa. Oikeusasiamiehen mukaan "kuntien lastensuojelun yleinen voimavarojen puute ja pätevien sosiaalityöntekijöiden vähäinen määrä, huono saatavuus ja suuri vaihtuvuus heikentävät lastensuojelupalveluiden laatua. Perheiden avohuollon tukipalveluiden riittämättömyys ja viivästyminen aiheuttavat ongelmia palveluita tarvitsevissa perheissä. Tämä riittämättömyys heijastuu lastensuojelun lisääntyvään tarpeeseen ja se näkyy lasten mielenterveysongelmissa."

SDP:n tavoitteena on laittaa lain noudattaminen kuntoon kunnissa ja madaltaa tuen hakemisen kynnystä järjestämällä sosiaalipalvelut muiden peruspalvelujen yhteyteen. Toivomme saavamme tähän työhön Etelä-Savossa muiden puolueiden tuen. Työntekijöiden lisäksi tarvitsemme vahvaa työn sisällöllistä kehittämistä lapsikeskeiseen ja avohuollon suuntaan ja arviointiosaamisen vahvistamista.

Oikeusasiamies toteaa myös seuraavaa: "Lastensuojelun sijaishuollon valvonta on riittämätöntä. Kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi vierailla sijaishuoltopaikoissa, eivätkä ole riittävän hyvin perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta. Lasten oikeus luottamukselliseen keskusteluun sosiaalityöntekijänsä kanssa ei toteudu siten kuin laissa on säädetty. Aluehallintovirastoilla ei ole riittävästi voimavaroja tarkastuksiin. Lapsen kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen ei aina toteudu lapsen edun huomioivalla tavalla. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä. Sijoitettuja lapsia on vaikea saada tarvitsemaansa hoitoon."

Kyse on hyvin pitkälti rahasta. Jos aina vain leikataan ja leikataan, ei jää tarpeeksi rahaa työntekijöiden palkkaamiseen, eivätkä kuntalaisten perusoikeudet toteudu. Tämä ei ole oikein ja tilanne on mitä pikimmin korjattava. Siispä, herätys Juha Sipilän porvarihallitus - nyt heti! Ja erityisesti valtuustoissa on lopetettava peruspalveluista rahan säästäminen. Hihat onkin jo kääritty joissakin kunnissa: kodinhoitajien palkkaaminen toi miljoonasäästöt Mäntsälässä ja Pornaisissa ja lasten huostaanotot vähentyivät. Vaikuttavimmat asiat ovat usein hyvin selkeitä ja helppoja toteuttaa. Tämä antaa paljon toivoa!

Kirjoitus julkaistu 27.6.2017 Länsi-Savon puheenvuoro-palstalla


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini