Satu Taavitsaisen blogi

Toisen asteen opiskelun kustannuksia alennettava

Share |

Tiistai 16.10.2018 - Satu Taavitsainen


Lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelijoilla on velvollisuus itse hankkia opinnoissa tarvitsemansa oppikirjat, opiskelun välineet ja vastata tutkintomaksuista. Opiskelun aikana merkittäviä kustannuksia aiheuttavat myös asuminen, koulumatkat ja harrastukset. Monelle eteläsavolaiselle lukiolaiselle ja ammattiin opiskelevalle kustannukset ovat liian suuria.

Ammatillisessa koulutuksessa materiaalikustannukset vaihtelevat koulutusalan tai tutkinnon mukaan 100 euron ja 780 euron välillä. Jos opinnot edellyttävät tietokoneen hankintaa, niin kustannukset nousevat yli tuhanteen euroon.

Lukio-opintoihin liittyvät kustannukset ovat koko opiskeluajalta keskimäärin 2500 euroa. Digitaalisuuden lisääminen ei ole juurikaan vähentänyt kustannuksia. Osa käytettävistä tietokoneohjelmista on maksullisia ja näiden ohjelmien käyttäminen edellyttää, että opiskelijat ostavat ohjelmien lisenssit.

On hälyttävää, että ilman tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevista nuorista lähes puolet on joutunut karsimaan tai luopumaan opinnoistaan rahan puutteen takia. Opetushallituksen mukaan 35 prosentilla lukiolaisista tai heidän perheistään on taloudellisia vaikeuksia.

Rahan puutteella on suora yhteys opintojen keskeytymiseen. Tämä ei ole oikein. Jokaisella nuorella pitää olla tasavertaiset mahdollisuudet toisen asteen koulutukseen. Perheen taloudellinen tilanne ei saa määritellä nuoren koulutusvalintaa peruskoulun jälkeen. Siksi tarvitsemme pikaisesti konkreettisia tekoja nostaaksemme nuorten koulutus- ja osaamistasoa ja torjuaksemme opintojen keskeytymistä.

Kannatan maksuttomia oppimateriaaleja ja työvälineitä toiselle asteelle. Parhaiten ne toteutuisivat lain tasolla säädettynä koko maahan. Valtion toimista riippumatta eteläsavolaisten kuntien tulee alentaa toisen asteen opiskelijoidelle kohdistuvia kustannuksia. Ikääntyvälle Etelä-Savon maakunnalle on elinehto saada nuoret valmistumaan täällä ammatteihin, pääsevän töihin ja perustamaan perhettä.

Jokaisessa Etelä-Savon kunnassa on etsittävä ratkaisuja oppikirjojen, opiskeluvälineiden, tutkintomaksujen, opiskelijoiden matkakustannusten, asumisen ja harrastusmaksujen alentamiseksi, jotta maakuntamme lukiolaisten ja ammatillista perustutkintoa suorittavien opiskelu ei jää kiinni taloudellisista syistä.

Valitettavasti maan hallitus ei ole ymmärtänyt opiskelijoiden ongelmia. Sen sijaan, että hallitus olisi pienentänyt opiskelijoille koituvia kustannuksia, on se leikannut opintotuesta ja koulutuksesta satoja miljoonia.

Hätähuutoja opettajilta, vanhemmilta ja nuorilta tulee päivittäin. Opiskelijat ihmettelevät kotona, kun heillä ei ole riittävästi opetusta. Lähiopetuksen määrää on vähennetty. Suomen ammattikouluista on 1600:lta opettajalta työt loppuneet koulutusleikkausten vuoksi. Opiskelijoiden lukujärjestyksessä on tyhjiä päiviä, tyhjiä tunteja, ”etäopiskelua”. Nuorilla olisi motivaatiota opiskella, mutta opetusta ja ohjausta ei ole riittävästi saatavilla. Juuri lähiopetusta opiskelijat kaipaavat lisää.

Kouluvuosi on vasta alkanut ja vaikuttaa siltä, että Suomessa on käsillä vakava tilanne. Tarvitaan hallituksen ja opposition rajat ylittävä yhteinen kriisikokous, jotta toisen asteen koulutus saadaan kuntoon.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini