Satu Taavitsaisen blogi

Mummomme ja pappamme eivät ole myytävänä!

Share |

Keskiviikko 9.10.2013 klo 22.01


Meillä Mikkelin Sosialidemokraateilla oli tänään hyvä kansalaistapaaminen. Kaupunki on olemassa asukkaitaan varten ja kansalaisten viestejä on kuunneltava. Sen vuoksi tilaisuuksia kohtaamisiin ja keskusteluun tulee järjestää.

Terveyspalveluiden suuri puheenaihe oli vielä vuosi sitten ensineuvo. Yhteyden- ja ajansaaminen oli hankalaa. Tämän eteen on tehty kovasti työtä ja kehitetty ja tarkasteltu toimintatapaa. Nyt näyttäisi palvelu toimivan paremmin ja ensi vuoden osalta tilanne näyttää hyvälle siinäkin suhteessa, että otamme terveyskeskuksen eteläisen ulkoistetun puolikkaan takaisin omaksi toiminnaksi ja näin SDP:n tavoite kuntalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta mahdollistuu.

Omaishoidontuen osalta emme päässeet tänä vuonna tavoitteeseen, että kaikille kriteerit täyttäville riittäisi rahaa, sillä rahat loppuivat jo toukokuussa. Tämä on ollut hyvin harmillista ja epäoikeudenmukaista. Nyt näyttää sille, että on saatu aikaan poliittinen yhteisymmärrys, että rahoja lisätään ensi vuodelle niin paljon, että saamme heti tammikuussa 32 tänä vuonna ilman tukea jäänyttä ja noin 50 uutta henkilöä ensi vuonna omaishoidon tuen piiriin. Oma lähtökohtani on ollut, että Mikkelissä tulee tehdä periaatepäätös siitä, että varataan riittävät määrärahat omaishoidon tukeen ja jos rahat loppuvat kesken vuoden, niin niitä pitää myöntää lisää. Kenenkään kriteerit täyttävän omaishoitajan ei pidä jäädä ilman tukea. Yhä enenemässä määrin ikääntyneet tuen hakijat toivovat palvelua, ei rahallista tukea. Maksuttomat palveluthan ovat vaihtoehtona rahalliseen korvaukseen ja tämä näkyy kotihoidon asiakasmäärän kasvuna ja myös lyhytaikaishoitopäivien kasvuna. Henkilökuntaa siis tarvitaan kotihoitoon.

Vanhusten palveluasumisen jonoista kävimme koko viime talven kuumaa keskustelua. Vaadimme, että syntynyt jono pitää purkaa. On aivan ilmiselvää, että meidän kaupungissa ja koko maakunnassa on hyväksyttävä se tosiasia, että väki vanhenee ja palvelutarpeet lisääntyvät. Riittävä määrä erilaisia asumispalvelun paikkoja on oltava. Ketään ei saa liian huonokuntoisena yrittää pitää omassa kodissaan paikkojen puutteen vuoksi. Myös omaishoitajuus on pystyttävä lopettamaan hoitajan niin tahtoessa, jolloin paikka hoidettavalle tulee löytyä. Tämän päivän iltapäivälehdessä oli kerrankin oikeaa asiaa: "Suomalaiset eturivin sosiaalipolitiikan asiantuntijat kuvaavat maamme vanhustenhoidon tilannetta kaoottiseksi siirtymiseksi kaupallisten suuryritysten hallintaan." Tästä on tultava loppu. Mummomme ja pappamme eivät ole myytävänä!

Lasten päivähoidon osalta kärsimme myös paikkapulasta. Kysehän on pohjimmiltaan siitä, että tarvitaan lisää tiloja ja henkilökuntaa lapsia hoitamaan ja tämä maksaa. Jos asetetut vuosittaiset määrärahat loppuvat, niin se ei ole mikään syy lakata antamasta lakisääteistä palvelua. Tällöin on myönnettävä lisämäärärahaa. Haluan todella, että saamme päivähoidon toimivaksi. Sillä ilman toimivaa päivähoitoa emme saa työllisyysastetta nostettua, mikä on ollut yksi valtuuston tärkeimmistä tavoitteista. Meillä ei ole asiat kunnossa, jos työtön ei voi ottaa töitä vastaan, kun hän ei saa lapselleen hoitopaikkaa. Lain mukaan paikka on annettava kahdessa viikossa.

Kaupungin talous tulee laittaa sellaiseen kuntoon, että palvelut tulevat hoidetuiksi ja niiden tekijöiden jaksamisesta huolehditaan. Sosiaali- ja terveystoimeen sekä päiväkoti- ja koulupuolelle on esitetty ylisuuria leikkauksia, joilla paikattaisiin Mikkelin kaupungin 10 miljoonan euron aukkoa, mikä on syntynyt pääosin liian optimistisesta ajattelusta ja liian pienestä veroprosentista. Ensi vuodelle meidän tulee varautua 0,5% korotukseen, joka tuo kaupungin kassaan 4 miljoonaa euroa. Me sosialidemokraatit olemme edellyttäneet talouden maltillista vakauttamista. Olemme vaatineet toimia työllisyyden edistämiseksi ja kasvun ylläpitämiseksi. Julkisten palveluiden ylisuuret leikkaukset johtaisivat tavallisten ihmisten hädän voimakkaaseen lisääntymiseen. Mielestäni kaupunkimme toiminnan eettisyys ja moraalisuus mitataan siinä, kuinka pidämme huolta heikoimmista, kuten lapsista, vanhuksista, sairaista. On kyseenalaistettava kaiken arvon mittaaminen rahassa.

Jotta vanhusväestön palvelut kyetään hoitamaan, täytyy työssäkäyvien henkilöiden määrä lisääntyä. Mikkelin täytyy saada kaupunkiin lisää lapsiperheitä, lisää aktiiviväestöä, lisää veronmaksajia. Sen vuoksi täytyy säilyttää hyvät lapsiperheiden ja työikäisten palvelut, neuvolat, toimiva kouluverkko, pienet ryhmäkoot kouluissa ja päiväkodeissa. Suomalaisen menestystarinan salaisuutena on tasa-arvoinen ja korkeatasoinen koulutus. Laadukkaan opetuksen turvaaminen, asianmukaiset koulutilat ja riittävät tukipalvelut niitä tarvitseville ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita.

Mikkeli juhlii tänä vuonna historiaansa. Kuluneen 175 vuoden aikana on Mikkelistä ponnistettu maamme ja maailman huipulle politiikan, kulttuurin, taiteen, tieteen, urheilun ja elinkeinoelämän aloilla. Meidän on pidettävä huolta siitä, että mikkeliläisillä on tähän mahdollisuus myös jatkossa. Meidän on oltava vakuuttava, osaava, ahkera, ystävällinen, uskottava ja luotettava kaupunki. Hyvä maine täytyy ansaita, sen tulee perustua totuuteen ja hyvä maine lähtee tyytyväisistä asukkaista.