Satu Taavitsaisen blogi
Tuntuu pahalleSunnuntai 13.10.2013 Tuntuu pahalle. Kouluverkkotyöryhmä ehdotti lukuisia kouluja ja päiväkoteja lakkautettaviksi. Esitykset pohjautuvat siihen, että kaupunginhallitus on antanut vuoden 2014 talousarvioraamin ja kasvatus- ja opetuslautakunnalta puuttuu siitä 2 miljoonaa. Siltä pohjalta on sitten alettu karsia ja keksiä keinoja talouden paikkaamiseksi. Kukaan työryhmän ulkopuolinen ei saanut mitään tietoa esityksistä ennen kuin työryhmän työ syyskuun lopussa julkistettiin. Valtuutetut ja kuntalaiset olivat täysin tietämättömiä ehdotuksista ja aivan äimän käkenä esityksistä, joista näyttää nyt tulleen arvovalta kysymyksiä.
Tammikuussa valtuusto päätti (tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelmassa) että: "Palveluverkkotarkastelua on perusteltua jatkaa edelleen ainakin perusopetuksen, lukion toimipisteiden ja erityisesti päivähoidon-perusopetuksen yhteisenä projektina. Myös muita toimipisteiden tarkasteluja jatketaan harkitsemalla palvelujen laajuutta ja laadun tasoa. Näköpiirissä on joidenkin alakoulujen mahdollinen lakkauttaminen oppilasmäärien vähenemisen vuoksi. ...Sivistystoimessa käynnistetään selvitys varhaiskasvatuksen- esiopetuksen- ja perusopetuksen palveluverkon kehittämisestä vähintään keskipitkällä (5-10 v) tähtäyksellä. Päivähoidon siirtymisellä sivistystoimeen tavoitellaan pidemmällä tähtäimellä myös tuottavuuden ja tehokkuuden paranemista sekä selkeitä taloudellisia hyötyjä paremman kasvun ja oppimisen polun, paremman varhaisen puuttumisen sekä yhteisten resurssien käytön kautta. Resurssinäkökulmasta keskeisiä ovat henkilöstö, erityistuki, koulun-päivähoidon yhteisten tehokkaiden tilaratkaisujen aikaansaaminen. Aiempi päivähoidon palveluverkkoselvitys on tehty pääosin vain päivähoidon näkökulmasta, jonka vuoksi on perusteltua tehdä selvitys em. kokonaisuus huomioon ottaen." Nämä lauseet eivät millään tavalla antaneet ymmärtää, että esitetään lakkautettaviksi myös sellaisia kouluja, joissa oppilasmäärä on yli 36. Tämä on ollut meillä sovittu lakkautusraja ja mitään puhetta ei ollut tai ohjetta annettu, että tätä ei enää noudatettaisi. Voiko kaupunki yhtäkkiä perua tämän? Ihmiset ovat luottaneet sovittuun ja elämänsä jollekin tietylle alueelle rakentaneet. Voiko kaupunki toimia niin, että kun sattuu tulipalo niin toimintaa ei enää entisessä muodossa järjestetä, vaan nähdään siinä paikka säästöille? Tulipalotilannehan on muutoinkin suuri kriisi koulun oppilaille, opettajille ja perheille. En ollut koskaan kuullut siitä, että Peitsarin koulun toiminta olisi ollut mitenkään uhanalainen. Voiko kaupunki toimia niin, että lakkautetaan kaikki keskustassa olevat 100 päivähoitopaikkaa ja jätetään autottomat hätää kärsimään? Nämä ovat isoja asioita kuntalaisten elämässä. Onko ylipäätään mitään järkeä etsiä säästökohteita lasten ja nuorten peruspalveluista? Kaupunginhallitus on nyt paljon vartijana. Ei ole helppo tehtävä antaa esitystä valtuustolle ensi vuoden talousarvioksi ja antaa esitystä kouluista ja päiväkodeista. Tarvitaan viisautta ja malttia. Ei ole samantekevää, kuinka kaupunkiamme viedään eteenpäin. Jäin miettimään, että olenko vain vanhaa puolustamassa ja jos olen niin mitä se haittaa, jos pitää vanhaa hyvänä. Minulle on tärkeää, että olemme ihmisystävällinen kaupunki ja olemme luotettava, vakuuttava ja uskottava kaupunki. Hyvä maine täytyy ansaita, sen tulee perustua totuuteen ja hyvä maine lähtee tyytyväisistä asukkaista. |
