Satu Taavitsaisen blogi
Budjetti paketissaTiistai 12.11.2013 Mikkelin kaupunginvaltuusto päätti ma 11.11. kokouksessaan veroprosentit ja talousarvon. Veroprosentteja nostettiin hiukan ja ne ovat seuraavat vuonna 2014: Vihreät esittivät 0,25 prosenttiyksikön sijasta 0,50 prosenttiyksikön korotusta tuloveroprosenttiin, jolloin se olisi ollut 20,25. Kristilliset kannattivat esitystä, joten siitä äänestettiin. Äänestystulos oli 52 – 7 kaupunginhallituksen esityksen puolesta eli tuloveroprosentiksi tuli 20 esityksen mukaan. Talousarviokeskustelussa vallitsi yksimielisyys suurista linjoista ja pääosin valtuusto keskusteli asioista positiivisessa hengessä. Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen kouluverkosta. Kompromissi niistä saatiin onneksi aikaan kaupunginhallituksessa. Neuvotteluissa ja kaupunginhallituksessa SDP toi hyvissä ajoin esille, että meillä on tavoitteita liittyen mm. investointeihin ja omaishoitoon. Teimme talousarvioon neljä kaupunginhallituksen esityksestä poikkeavaa esitystä: Esitimme muutosta vanhusten omaishoitoon varattavan 0,5 miljoonan euron kattamisesta. Raha katettaisiin budjetin verotuloja lisäämällä. Esityksemme hävisi äänestyksen luvuin 38 – 21. Kaupunginhallituksen esityksessä rahoista katettiin puolet tehostetun palveluasumisen hoitopäiviä vähentämällä. Kun tehostetun palveluasumisen paikoista leikataan 0.25 miljoonaa, tarkoittaa se, että nykyisiä asiakkaita 6-7 joudutaan siirtämään palveluasumisesta pois. Ei ole realistista ajatella, että nyt laitoshoidossa olevia huonokuntoisia henkilöitä siirrettäisiin takaisin kotiin omaishoidon pariin. Esityksemme valtuustossa oli SAMA kuin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksimielinen esitys. Keskusta halusi alkaa sooloilla tässä jo sovitussa asiassa ja sai Kokoomuksen puolelleen. Esitimme myös Rantakylän koulun peruskorjauksen aikaistamista vuodella, jolloin se alkaisi heti Haukivuoren remontin jälkeen v. 2015. Esitys hävisi äänestyksessä luvuin 43 – 16. Vaikutus ensi vuoden budjettiin olisi ollut vain 100 000 euron suunnittelumäärärahan verran. Esitimme myös vuodelle 2015 Tupalaan lähiliikuntapaikan rakentamista vihdoinkin. Suunnitelmat ovat olleet jo pitkään valmiina. Kenttä tukisi asukkaiden terveyden edistämistä. Esitys hävisi äänin 43 – 16. Esityksellä ei ollut rahallisia vaikutuksia ensi vuoden budjettiin. Esitimme varhaiskasvatuksen kohtaan budjettiin pontta, joka kuului seuraavasti: "Päivähoidon perustavoite on laadukkaan varhaiskasvatuksen lisäksi helpottaa ja tukea perheiden työssäkäyntiä. Esitämme ponnen, että Ponsiesitys hävisi äänestyksessä numeroin 44 – 13. Kaksi valtuutettua äänesti tyhjää. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä pitää arvoistaan kiinni ja pyrkii johdonmukaisesti lunastamaan niitä lupauksia, joita kunnallisvaaleissa mikkeliläisille annoimme. Meille tärkeää on ihmisten arjen turvaaminen peruspalveluista huolehtimalla, oikeudenmukaisuus, heikoimmista huolehtiminen ja aluetalouden vahvistaminen työllisyyttä parantamalla. |
