Satu Taavitsaisen blogi

Back to basics

Share |

Keskiviikko 28.5.2014


Tuntuu hyvin oudolle se, että aikaan vetoaminen on täysin tavallista nykyisessä poliittisessa keskustelussa. Media ja oikeisto vouhkaa, että "sen ja sen politiikka merkitsee ajassa palaamista taaksepäin" tai "Suomi aiotaan viedä takaisin 80-luvulle". Ei tällaisia hokemia pidä mennä uskomaan. Yhteiskunnalliset muutokset voivat olla hyviä tai huonoja eri poliittisten ryhmien näkulmasta, mutta aika kuluu samaa vauhtia. Kukaan SDP:ssä ei tahdo menneille vuosikymmenille, vaan tahdomme erilaista politiikkaa. Asialla ei ole mitään tekemistä ajan kanssa.

SDP on saanut uuden puheenjohtajan ja Suomi saa ensi viikolla uuden valtiovarainministerin. Punainen lanka on nyt vahvempi. Ajattelen, että hyvinvointimme perustuu mm. korkeaan työllisyyteen, valtion vahvaan rooliin, köyhyyden vähentämiseen, progressiiviseen verotukseen, hyviin julkisiin palveluihin, maksutomaan koulutukseen, palkoista sopimiseen ja taloudelliseen tasa-arvoisuuteen. Mielestäni näissä ei ole mitään vanhanaikaista. Päinvastoin ajattelen, että oikeiston ajama markkinoihin ja rahan valtaan perustuva toiminta on ajalta, jolloin maailmaa hallittiin torneista ja palatseista.

Myöskään aika parantaa -sanonta ei päde politiikassa, sillä aika ei hoida yhtäkään poliittista ongelmaa vaan vaalit, asioista neuvotteleminen ja päätöksenteko korjaavat ongelmia. On aivan puppua väittää, että pienituloisella, jolla vatsa kurnii ei ole varaa välittää demokratiasta ja äänestämisestä. Päinvastoin, heillä ei ole varaa olla välittämättä.
 
Nyt joukkovoima koolle ja kaikki puhumaan sen puolesta, että SDP ja vasemmistoliitto ovat ne ydinpuolueet, joiden ympärille tämän maan tuleva hallitus vuoden päästä rakennetaan. SDP:n tavoitteet tulevalle kaudelle tulevat olemaan pieni- ja keskituloisten, lapsiperheiden, eläkeläisten, palkansaajien ja työttömien asioiden hoitoa. Syitä äänestää on.