Vastaanotin valtuuston puheenjohtajana tarkastuslautakunnan vuoden 2013 arviointikertomuksen viime tiistaina. Lautakunta oli kiinnittänyt juuri samoihin asioihin huomioita, joihin itsekin olen kiinnittänyt. Esimerkiksi perhepalveluissa asiakaspalveluiden ostot ylittyivät merkittävästi johtuen lasten huostaanottojen lisääntyneestä määrästä ja hoitoisuuden lisääntymisestä. Määrärahat ylittyivät alkuperäiseen talousarvioon nähden 1,1 milj. euroa. Tämä kehityssuunta on huolestuttava ja osoittaa se, että ongelmiin ei puututa riittävän aikaisessa vaiheessa eikä kaupunki ole kehittänyt ennaltaehkäisyä tarpeeksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot sekä lastensuojelun ammattilaisten näkemykset kertovat karua kieltä siitä, että kaikista Suomen huostaanotetuista lapsista tai nuorista vain kaksi tai korkeintaan kolme kymmenestä selviää. Loput joko notkahtavat tai kuolevat pian laitoksesta tai perhekodista vapauduttuaan. Tilastojen mukaan huostaanotettujen lasten kuolleisuus 18-25 vuoden iässä on muihin verrattuna nelinkertainen.

Paitsi laskelmat niin myös jo maalaisjärkikin kertoo, että ehkäisevästä työstä säästäminen johtaa yhä suurempiin kustannuksiin korjaavassa työssä kuten lasten- ja nuorisopsykiatriassa ja lasten sijaishuollon laitossijoituksissa. Lastensuojelun hinta yhtä lasta kohti on 3 000 euroa vuodessa ehkäisevässä työssä. Jos ehkäisevä työ epäonnistuu, kustannukset ja henkiset kärsimykset ovat huostaanotetun lapsen sijoitusratkaisusta riippuen moninkertaiset. Suomessa on noin 20 000 huostaanotettua lasta. Heistä jokainen maksaa yhteiskunnalle 250-500 euroa vuorokaudessa eli 1,8-3,7 mrd euroa vuodessa. Se on aivan hurja summa kohdistettuna suhteellisen pienelle joukolle. Nuorten syrjäytyminen aiheuttaa kansantaloudellisia menetyksiä, kasvattaa julkisen talouden menoja ja supistaa verotuloja.

Olen useasti kyseenalaistanut kaupunkimme käytäntöjä, mm. virkamiesten ohjetta terveydenhoitajille, että kotikäynti tulee tehdä vain ensisynnyttäjille. Mikkelissä oli ennen vuotta 2008 käytössä käytäntö, että terveydenhoitaja kävi perheen kotona aina kun lapsi syntyi. Meilläkin kävi kaikkien kolmen lasteni syntyessä v. 2005, 2006 ja 2007. Kaupunki lomautti henkilökuntansa vuonna 2008 ja päätti lomautuksen ajaksi, että kotikäynnit tehdään vain ensisynnyttäjien kotiin. Kuinka ollakaan tämä käytäntö jäi pysyväksi voimaan lomautusten jälkeenkin, koska johtavien viranhaltijoiden mielestä se oli hyvä keino säästää kustannuksista. Kotikäynti vie työaikaa 2-3 tuntia. Jos näitä ei tehdä, voidaan säästää ja olla palkkaamatta sijaisia ja eläköityneiden tilalle uusia. Terveydenhoitajan kotikäynti on kuitenkin ainoa luonnollinen mahdollisuus käydä perheiden kotona ennen kuin mitään hälyttävää on tapahtunut tai lastensuojeluilmoituksia tehty. Mielestäni Mikkeli ei olisi koskaan saanut heikentää tätä erinomaista käytäntöä. Olen monessa yhteydessä asiasta sanonut ja aion sanoa edelleen. Toivottavasti terveydenhoitajilta löytyy myös ammatillista siviilirohkeutta vastustaa typeriä ohjeistuksia. Nuorten syrjäytymisen kannalta ratkaisevat elämänvaiheet ovat varhais- ja keskilapsuudessa. Hyvinvoinnin edistämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä merkityksellistä on se, että tukea on silloin saatavilla, kun sitä perheen arjessa tarvitaan.

Kysykääpä muutkin luottamushenkilöt muissa kunnissa, mikä käytäntö teillä on.

LUE: Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintö nuorten syrjäytymisestä

Kirjavinkki: Mukavaa yhdessä, Lea Pulkkinen