Satu Taavitsaisen blogi

Rakastan puhdasta vettä!

Share |

Sunnuntai 14.9.2014


Olin tänään Kallajärven kyläläisten kokouksessa. Kylä sijaitsee Mikkelissä Rantakylän ja Otavan välissä ja sitä on nyt kohdannut iso ympäristövahinko. Jätevesiputki oli rikkoutunut 31.8. (huomattiin 6.9.) ja lokavettä on päässyt maastoon 2500 kuutiota eli 250 säiliöautollisen verran. Vuoto on tukittu ja sen syytä tutkitaan parhaillaan. Kaikki mitä kaupunki voi tilanteen korjaamiseksi tehdä, tehdään: Imuautot imee, on tehty puomitukset ja padotukset yms.

Järven rannan asukkaiden ja mökkiläisten tilanne on kuitenkin lohduton. Järven vettä ei saa käyttää, eikä järven kaloja syödä ennen kuin bakteerien määrä on laskenut ja vesi todettu turvalliseksi. Onneksi on sovittu, että rannan asukkaat saavat käydä maksutta kaupungin uimalassa Rantakeitaassa peseytymässä, kunnes tilanne on normalisoitunut.

Veronmaksajien kannalta on tärkeää, että syy löytyy eikä pääse toistumaan. Jälkien korjaaminen on kallista. Tikkalan alueella on Mikkelille tärkeää teollisuutta ja niissä olevat työpaikat ovat meille tärkeitä. Ainut tae työpaikkojen säilymiselle on se, että yritykset noudattavat niille annettuja ympäristö- ja toimintalupien ehtoja. Sanktiot ympäristön ja vesien pilaamisesta on laitettava niin korkeiksi, etteivät ne kannata.

Vesistöjen ja luonnon pilaantumista ja yleistä käyttöarvon heikentymistä ei tule sallia. Kirkasvetiset järvemme ovat kansallisaarteemme - ne tulee säilyttää myös tuleville sukupolville.

Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys

Elokuun puolessa välissä sattui samanlainen putken osan rikkoutuminen Rantakylän Orijärvellä. Jätevettä pääsi järveen. Vesi virtaa alaspäin ja laskee Kallajärvestä Orijärveen, josta Pitkäjärveen ja Urpolaan, kunnes päätyy Kattilanlahteen, jonka vedestä tehdään asukkaille tekopohjavettä. Siksi asia on vakava ja ympäristövahinkoja ei saa enää tulla. Vedenhankinnan kannalta tärkeiden vesistöjen veden laadun turvaaminen on tärkeysasteikolla ykkönen. Vesien pilaantumisriskit on minimoitava. Juomaveden hyvää laatua pidetään usein itsestäänselvyytenä, mutta ei tarvitse mennä kauaskaan Euroopassa, kun hanavettä ei saa juoda.

Kaikkien vesistöjen, etenkin Saimaan ja Puulan tilan ja virkistyskäyttömahdollisuuksien parantaminen on maakuntamme vetovoimalle tärkeää. Sama kuin lappilaiset pilaisivat kaikki tunturinsa, jos me pilaamme vesistömme. Rantojen kestävä hyödyntäminen matkailussa, loma- ja vakituisessa asumisessa tarvitsee puhtaan veden, jossa uida ja jota käyttää.

Kuva_puhdasta_vetta.jpg


Terveystarkastaja töihin

Mikkeli on perinteisesti ollut ympäristövastuullisuudeltaan Suomen kaupunkien kärkijoukossa. Meillä on ollut jo vuosien ajan tavoitteena terveellisen elinympäristön turvaaminen ja haitallisten ympäristömuutosten ennaltaehkäisy ja luonnon biologisen monimuotoisuuden vaaliminen. En hyväksy sitä, että kaupunki säästösyistä ei täytä eläköitymisen vuoksi avoinna olevaa terveystarkastajan virkaa. Valvonta ja vahinkojen ennaltaehkäisy on hyvin tärkeää.