Satu Taavitsaisen blogi

Lapsiperheiden peruspalveluista leikkaamalla ei Mikkeliä pelasteta

Share |

Torstai 18.9.2014


Peruskoulu ja päivähoito ovat meidän lapsiperheiden palveluista niitä kultakimpaleita. En voi uskoa todeksi sitä, että joudumme tänä syksynä Mikkelissä keskustelemaan satojen tuhansien eurojen leikkaamisesta lasten ja perheiden palveluista. Kasvatus- ja opetuslautakunnan pohdinnassa on, että elokuusta 2015 lakkauttaisimme kolme kyläkoulua, lopettaisimme koululaisten iltapäivätoimintaa, emme aloittaisi enää musiikki- ja liikuntaluokkia, nostaisimme kielten opetuksen aloittamisrajaa 12:sta 16:een tai lopettaisimme A2 kielten opetuksen kokonaan, vähentäisimme koulutarvikkeiden ostoa, nostaisimme koulukuljetuksen rajan 5 kilometriin 0-3-luokkalaisilta ja poistaisimme koulukuljetusedun musiikki- ja liikuntaluokkalaisilta, lopettaisimme Pelastakaa lapset ry:n avustuksen Kitin puiston leikkipuistotoimintaan ja seurakunnan avustuksen Anttolan kerhotoimintaan sekä vähentäisimme koulunkäyntiavustajien palkkaamista.

En kannata mitään näistä esityksistä. Näillä ei lisätä kaupungin vetovoimaa lapsiperheiden silmissä eikä perheiden viihtymistä ja turvallisuuden tunnetta. Nämä eivät ole lasten, perheiden eikä Mikkelin kaupungin etu. Näillä aiheutettaisiin kohtuutonta haittaa asukkaillemme.

Esitän, että sen sijaan nopeutamme keskustan alueelle suunnitellun päiväkodin rakennuttamista. Nykyisistä jo osin huonokuntoisista tiloista luopumalla vuotuinen kustannussäästö uuden valmistuttua on satoja tuhansia euroja vuodessa. Päiväkodin rakentaisi ja omistaisi oma vuokrataloyhtiömme Mikalo Oy. Kaupungin päivähoito olisi vuokralaisena.

Mikkeliä ei pelasteta leikkaamalla palveluja vaan hakemalla kasvua ja työllisyyttä lisääviä toimia.

Lue lautakunnan esityslista täältä.

Satu_Taavitsainen_lapset_ensin