Satu Taavitsaisen blogi
Yksinäisyys tekee kipeääLauantai 27.9.2014 Yksinäisyys tuli tällä viikolla esille useissa eri keskusteluissa. Kaupungin vuokrataloyhtiö antoi tilannekatsauksen kaupupunginhallitukselle maanantaina ja siinä yhteydessä keskustelimme siitä, että lähellä keskustaa pieniä kohtuuhintaisia asuntoja ei ole riittävästi. Hakijoita on jonossa noin 500 ja puolet heistä on yksineläviä ihmisiä. Tällä hetkellä on kahden vuoden jono yksiöihin. Tämä ongelma tuli esille myös palaverissa toimeentulotuesta vastaavien sosiaalityöntekijöiden kanssa torstaina. Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen tekee parhaillaan piispantarkastusta ja seurakunnan ja kaupungin väellä oli yhteistyölounas tiistaina. Tässä lounastapaamisessa puhuttiin paljon yksinäisyydestä ja muista huolista, joita asukkailla on. Pääsääntöisesti ihmisten huolet ovat hyvin perinteisiä ja liittyvät toimeentuloon ja selviytymiseen. Merkittävä osa ihmisistä on huolissaan myös sosiaalisista suhteistaan - yksinäisyydestä. Yksinäisyys on Suomessa keskeinen hyvinvointivaje ja aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä kipua: unettomuutta, surumielisyyttä, tarmottomuutta, toivottomuutta, arvottomuuden kokemusta, alakuloisuutta ja elämän ilon katoamista. Yksinäisyydestä kärsivien mielestä yksinäisyys on kaikkein viheliäisin kohtalo. Vanha mies perjantaina Graanin kauppakeskuksella ollessani kertoi, että olin tänä vuonna toinen ihminen, jonka kanssa hän jutteli. Hänellä ei kertakaikkiaan ole ketään läheistä ihmistä. "En haluaisi aina syödä yksin", hän sanoi. "Jokaisella pitäisi olla joku läheinen."
Yksinäistyminen on monitahoinen ongelma. Polkuja on monia, jotka siihen johtavat ja ei ole yksinäisen itsensäkään helposti määriteltävissä, mikä sen on aiheuttanut. Yksinäisyyden apukeinoja siitä kärsiville ovat esim. lääkkeet, terapia, aktivoituminen jonkun harrastuksen kautta, kaverin löytäminen tai asiaan sopeutuminen, jolloin ratkaisua ei löydy. Yhteiskunnallisestikaan ihmisten yksinäisyys ei ole hyvä asia. Se heikentää ihmisten toimintakykyä, hyvinvointia ja koettua terveyttä. Vaikka kaupunki, kunta tai valtio ei pysty tarjoamaan ihmisille suoraan ihmissuhteita niin silti on tunnettava yhteisvastuuta yksinäistymisestä ja tehtävä toimenpiteitä, jotka parantavat tilannetta ja tukevat ihmisten sosiaalisten suhteiden vahvistumista.
Yksinäisyyttä kokevat pitävät tulojaan riittämättöminä ja heillä on vaikeuksia tulla taloudellisesti toimeen. Julkisen vallan on huolehdittava työllisyydestä ja siitä, että meillä löytyy riittävä määrä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Pieniä asuntoja pitää saada lisää ja ihmisiä pitäisi kannustaa muuttamaan yhteen esim. tukia uudistamalla. Aivan hyvin kaupungin vuokrataloyhtiön tyhjillään olevissa 4-5 hengen asunnoissa voisi asua useampi seuraa vailla oleva ikäihminen. Nuorina opiskelijoina kimppakämpissä asutaan mieluusti ja kyllä se onnistuu vanhanakin. Jotenkin pitäisi saada ihmiset löytämään toisensa ja muodostamaan sopivia porukoita. Kansalaisjärjestöjen ja kirkon antamalla avulla, vapaaehtoistoiminnalla, vertaistuella ja etsivällä työllä on keskeinen sija yksinäisyyden torjumisessa. Yksinäisille illat, viikonloput ja juhlapyhät ovat pahimpia. Järjestötalolla, jossa työskentelen, kokoontuu joka toinen perjantai ystävyyden vertaistukiryhmä. Tervetuloa!
|