Satu Taavitsaisen blogi
Palopuheet eivät suojele pakkaselta - vaatteita ja ruokaa ihmiset tarvitsevatTorstai 1.1.2015 Yksi vuosi on taas takanapäin ja sen tilinpäätöstä seuraavalle vuodelle on hyvä vähän katsastaa. Näin jälkeenpäin katsottuna voi todeta, että aika seikkaperäinen vuosi oli. Blogini kirjoituksista selviää tarkemmin vuoden mittaan tapahtuneita asioita. Poliittinen vaikuttaminen tarvitsee ravintoaineekseen onnistumisia. Itseäni palkitsee ihmisten eteen tehty työ ja niissä tulleet parannukset. Vuosi 2014 sisälsi lukuisan määrän virallisia kokouksia ja tilaisuuksia, jotka ovat tärkeä osa poliittista työtä, mutta palkitsevinta olivat ne lukuisat puhelut, sähköpostit ja henkilökohtaiset keskustelut, jotka sain käydä kansalaisten kanssa viime vuoden aikana. Niiden ansiosta on pystytty parantamaan useita tavallisten ihmisten asioita liittyen esimerkiksi toimeentulotukeen, vanhustenhuoltoon, päivähoitoon, vammaispalveluun jne. Ihmisistä on kannettava huolta kaikissa tilanteissa ja toivon kansalaisten yhteydenottojen yhä jatkuvan. Poliittisen toimintani perusta syntyy viisauden ja tiedon karttuessa oman ja kanssaihmisten elämisen kokemuksista. Ihmisten toimeentulon parantaminen ja hyvinvointi ovat ykkösasioita: Tuloja ylös ja elämisen kustannuksia alas. Talouspolitiikka on pantava palvelemaan ihmistä ja hänen arkensa sujuvuutta. Tarvitaan tekoja! Palopuheet eivät suojele pakkaselta – vaatteita, ruokaa ja konkretiaa ihmiset tarvitsevat. Erilaiset hyväosaisten etupiirit käyttävät Suomen taloudellista tilannetta härskisti hyväkseen omien tavoitteidensa toteuttamiseksiViime vuoden aikana tuli selväksi, että suuria perintöjä halutaan vapauttaa perintöveroista, pääomatulojen verotusta halutaan alentaa ja verotulojen alenemisen seuraukset hoitaa julkisten palvelujen leikkauksin. Tästä kehityksestä hyötyjinä ovat varakkaat ja raharikkaat ja maksumiehinä ja naisina tavalliset pieni- ja keskituloiset palkansaajat, eläkeläiset, lapsiperheet, sairaat ja vanhukset. Tätä ei saa hyväksyä ja vuosi 2015 on näytön paikka. Kun miljardööriperijä joulukuussa ilmoitti muuttavansa etelän lämpöön pakoon Suomen perintöveroa, alkoi kauhia mekastus koko perintöverosta luopumisen puolesta. Eikö ole aivan oikein, että perijä maksaa perintöveroa omaisuudesta, josta ei itse ole juurikaan ansiollinen? Eri asia on yritysten omistusten siirtymiset perimällä. Niissä tapauksissa verotuskäytännön tulisi huomioida se, jäävätkö omaisuuserät edelleen vahvistamaan yritystä vai siirtyvätkö ne perillisen omaan käyttöön. Ei varmasti ole ylivoimaista ratkaista tätä ongelmaa työpaikkoja säilyttävästi ja suomalaista omistusta turvaten. Saaliin jaolla ovat olleet myös sosiaali- ja terveyspalvelujen ympärillä hyörivät veroparatiisiyritykset ja niiden omistajat etujärjestöineen. Etujärjestöjen kannanotot on verhottu huoleen sosiaali- ja terveysalan pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksistä tulevissa sote-ratkaisuissa. Samaan aikaan tuo etujärjestötoiminta ei kiinnitä lainkaan huomiota alan yritystoiminnan keskittymisestä muutamalle monikansalliselle yritykselle. Herääkin kysymys, miten tämä yksityinen yritystoiminnan myllerrys parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuutta ja palvelujen saatavuutta tai palvelujen kustannuskehitystä. Mitä enemmän näitä verokikkailijoita syntyy, sitä suuremmassa vaarassa tavallisten kansalaisten hyvinvointi on. Voidaan perustellusti sanoa, että tilaisuus on tehnyt varkaita. Suomalaisesta hyvinvointivaltiosta on kirjoitettu jo monta muistokirjoitusta. Suurin osa kansalaisista on kuitenkin asiasta eri mieltä. Kansalaiset eivät halua hyvinvointinsa perusteita rakennettavaksi markkinavoimien armoille. Julkisesti tuotettavat ja verorahoituksella pääosin maksettavat palvelut saavat edelleen kansalaisten suuren enemmistön vankkumattoman tuen. Kansa kritisoi yksityistämistä, vakuutuksia ja käyttäjämaksuja suosivia malleja ja toimia. Avoimuus kivijalkanaJulkisen tehtävän hoitoon kuuluu avoimuus ja tätä haluan vaalia kertomalla asioista avoimesti. Olen alle listannut vuoden aikana valtuuston puheenjohtajana hoidettuja tehtäviä. Vuonna 2014 kaupunginvaltuusto kokoontui kokouksiinsa 10 kertaa, käyttäen näihin 28 h eli keskimäärin 3 h per kokous. Näiden lisäksi valtuusto kokoontui seminaareihin, iltakouluihin ja infoihin. Valtuuston kokousten lisäksi olen osallistunut kaupunginhallituksen ja sen jaoston kokouksiin (27 kpl, noin 100 h). Näiden lisäksi poliittiseen työhön kuuluu SDP:n ryhmäkokoukset, jotka ovat aina ennen virallisia kokouksia, sekä palaverit kaupungin viranhaltijoiden ja muiden luottamushenkilöiden ja kansalaisten kanssa. Kokousten valmistautumiseen liittyy ryhmäkokousten lisäksi useita puheluja ja sähköpostien hoitoa kokousmateriaaleihin perehtymisen lisäksi. Vuonna 2014 Mikkelin kaupunki maksoi minulle palkkiota 11 265 euroa, josta maksoin veroja 3323 e ja SDP:n Mikkelin kunnallisjärjestölle maksettavaa puolueveroa 1276 e sekä eläkemaksuja, jolloin käteen jääväksi netto-osuudeksi jäi noin 60% eli 7062 euroa. Ansionmenetykset työaikana tapahtuneista tehtävien hoidosta on maksettu suoraan työnantajalleni. Pyynnöstäni v. 2014 palkkiosääntöön tehtiin selkeytys, joka tulee vähentämään palkkioihin käytettäviä verorahoja ja mahdollistaa työssäkäyvien luottamushenkilöiden osallistumisen poliittiseen toimintaan ansiomenetysten osalta. 13.1. Kaupunginhallituksen ja sen jaoston kokous Vuoden aikana olen ollut käsittelemässä yli 700 kaupunkilaisia koskettavaa pykäläasiaa. Niissä monta toimintoa on edennyt hyvään suuntaan, mutta kuten elämässä aina kaikki ei mene toivotulla tavalla, on pettymyksiäkin tullut. Paljon puhuttu velkamäärä ei ole tällä hetkellä Mikkelin suurin ongelma, koska korot ovat matalalla, vaan viheliäisin ongelmamme on työttömyys. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alentaminen tuo verotuloja kaupungin kassaan noin miljoonan ja saamme varoja palvelujen ylläpitämiseksi. Nyt työttömänä on 12,7% työvoimasta. Valtuusto on asettanut tavoitteeksi vuoteen 2017 mennessä korkeintaan 8,3 % työttömyyden. Koko organisaation on vuonna 2015 kamppailtava enemmän tämän kaikkia sitovan tavoitteen toteutumiseksi. On aika kohdata lähitulevaisuuden haasteet tekemällä tulosta yhdessä. Tekoja, tekoja!
|

