Satu Taavitsaisen blogi
Järki voitti sittenkin!Sunnuntai 1.2.2015 klo 19.03 Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat tänään sopineet, että esityksiä kotihoidon tuen jakamisesta ja päivähoito-oikeuden rajoittamisesta EI anneta eduskunnalle. Ne eivät siis etene. Kiitos Antti Rinne! Valtava kivi putosi sydämeltäni. En missään vaiheessa hyväksynyt Kataisen hallituksen lapsiperheiden arkea kurjistavia suunnitelmia. Kotihoidontuen pakkokiintiöinti olisi vienyt perheiltä nykyisen vapauden päättää lapsenhoitoon liittyvistä asioista, lisännyt perheiden köyhyyttä ja tuonut lisää työttömiä, vaikka meillä on jo ennestään satoja tuhansia työttömiä. Työelämän naisten ja miesten välistä tasa-arvoa voidaan paremmin edistää etenemällä kohti palkkatasa-arvoa ja jakamalla vanhemmuuden kustannuksia nykyistä tasavertaisemmin kaikkien työnantajien kesken. Näistä luopuminen oli todella hyvä päätös!
|

