Satu Taavitsaisen blogi

Arjen tekoja työllisyyden parantamiseksi

Share |

Sunnuntai 8.2.2015


Työttömyyden alentamisen lisäksi on aktiivisesti toimittava alityöllistettyjen puolesta. Tilastojen valossa he ovat muita ikäryhmiä useammin alle 24-vuotiaita nuoria. Alityöllinen työskentelee keskimäärin 24 tuntia viikossa, ja heistä peräti 60 prosenttia on naisia. Alityöllisyyttä ilmenee tyypillisesti palvelu-, rakennus-, koulutus- ja kuljetusaloilla.

Tässä tehdään pitkässä juoksussa suuri karhunpalvelus nuorille, nälkäisille ja kunnianhimoisille sukupolville. He haluaisivat uudistaa työpaikkoja, organisaatioita ja niiden toimintakulttuuria, mutta jäävät vuosikausiksi jumiin epävarmaan pätkä- ja osa-aikatyöhön sekä nollasopimuksiin. Vähitellen nuorilta karisee usko työelämän pelisääntöihin ja johdonmukaisuuteen. Työelämä menettää palkkaamattomissa nuorissa jatkuvasti sellaista rohkeutta, näkemyksellisyyttä ja uudistusvoimaa, joka olisi korvaamatonta suomalaisen työelämän uudistamiseksi.

"Olen tehnyt vuosia osa-aikatyötä suuressa mediatalossa. Toiveena on jatkuvasti ollut saada lisää työtä, jotta eläisin ansioillani. Lisätyön jakaminen perustuu liian usein erilaisten henkilöiden suosimiseen vaihtelevin perustein. Työlainsäädäntö ei juuri tunne osa-aika- ja freelancer-työtä eikä nollatyösopimuksia, eikä työnantajien tarvitse noudattaa yleisiä pelisääntöjä." Sanoo eräs nuori koulutettu nainen.

Arkisessa poliittisessa toiminnassani työllisyyden parantaminen on ollut muun muassa koulunkäyntiavustajien työsuhteiden pätkimiseen puuttumista ja keinojen hakemista vakinaistamisen puolesta. Ihmiset tarvitsevat vakinaisen työn ja palkan, jotta voivat kiinnittyä ja saada elämää eteenpäin. Jokainen haluaa tuntea tulevaisuutensa olevan turvattu. Lapset kouluissa tarvitsevat vakituisen avustajan ilman pelkoa siitä, että juuri, kun kiintyy henkilöön, joutuu hän lähtemäänkin pois.

Olen ottanut kantaa kaupungin toimintaan ja vastuuseen tilaajana palveluita ostettaessa. Palveluita tulee ostaa vain sellaisilta yrityksiltä ja yhteisöiltä, jotka maksavat työntekijöilleen vähintään työehtosopimusten mukaiset palkat ja jotka noudattavat työelämän pelisääntöjä. Tässä on vielä paljon tekemistä.

Olen tyytyväinen, että saimme kirjauksen läpi, että Mikkelin kaupungin talousarviokirjassa annettiin ohjeeksi kaupunginhallitukselle laatia kaupungin hallintokunnille ja konserniyhtiöille yhteiset hankintatoiminnan kriteerit ja menettelytavat, joissa otetaan huomioon aluetaloudellinen vaikuttavuus. Vain saamalla töitä paikallisille veronmaksajille, saamme kaupungin kassaan veroeuroja ja saamme ihmisille toimeentuloa, hyvinvointia ja ostovoimaa.

Parhaillaan kerään nimiä kansalaisaloitteeseen 0-työsopimusten kieltämiseksi lailla. Nollatyösopimukset ovat aikamme viheliäisin työmuoto. Nollasopimuksella työskentelevä soitetaan töihin vain tarvittaessa ja voi mennä kuukausiakin ilman soittoa. Työntekijää roikotetaan ilman tunteja, ilman palkkaa. Hän on sidottu sopimukseen, eikä saa tehdä muille töitä, eikä saa työttömyyskorvausta, eikä myöskään kerryttä eläkettä. Ainut apu on kaupungin sosiaalitoimen toimeentulotuki, jotta saa ruokaa pöytään ja laskuja maksettua.

Koko hyvinvointivaltion perusta on mahdollisimman kattava työllisyys ja perusajatus on: "Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan". Jos osallisuus yhteiskunnan toimintaan heikkenee, hyvinvoinnin perusta järkkyy. Kokoaikatyö ja sen tuoma toimeentulo on perusasia elämässä. Sen puolesta on kamppailtava enemmän. Kutsun sinut mukaan tähän taisteluun!

tauno_holm_satu_taavitsainen_raine_lehkonen.jpg