Satu Taavitsaisen blogi
Ihminen ei ole koneKeskiviikko 6.5.2015 klo 15.47 Usein lasten vanhempien hiljainen toive on, että saisi viettää enemmän aikaa kotona perheen kanssa. Toiveena on se, että ansiotyö ei olisi niin uuvuttavaa, että illalla on kaikki mehut poissa, eikä jaksa tehdä juuri mitään - urheilla tai harrastaa lasten kanssa. Mielissä on haaveet siitä, että illoissa olisi riittävästi aikaa olla läsnä.
Nykyajan nuorten aikuisten mielestä tärkeintä elämässä ei ole enää työ. Arvostukset ovat muuttuneet ja nykyisten nuorten aikuisten mielestä tärkeintä on oma perhe ja harrastukset ja vasta sitten ansiotyö. 1980-luvulla nuorille aikuisille tärkeintä oli työ, sitten harrastukset ja sitten vasta perhe. Nykyisistä päätöksentekijöistä sekä eduskunnassa että kuntien valtuustoissa suurin osa on vanhemman sukupolven edustajia, jotka tuntuvat välillä rakentavan maailmaa eri arvoilla ja ehkä kuvitellen, että nuoremmat sukupolvet jakavat saman arvomaailman. Siitäkö on syntynyt tämä Elinkeinoelämän keskusliiton ja keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdotus työajan pidentämisestä sadalla tunnilla? Tässä maassa on lähes 400 000 työtöntä, jotka tarvitsevat työaikaa taloudellisesti toimeen tullakseen, elättääkseen perheensä ja lisätäkseen elämäntyytyväisyyttään. Lisää työaikaa pitää saada myös heille, jotka tekevät nollatuntisopimuksella töitä ja niille monille kaupan alan työntekijöille, jotka tekevät osa-aikatyötä pienellä palkalla. Lisää työaikaa eivät tarvitse he, jotka jo nyt tekevät täyttä kahdeksan tunnin työpäivää. Päinvastoin olisi uskallettava keskustella siitä, mitä hyötyä ihmisille ja yhteiskunnalle tulisi, jos työaika laskettaisiin kuuteen tuntiin päivässä. Työajan lyhentäminen toisi ihmisille enemmän vapaa-aikaa, onnellisuutta, lisäisi liikuntaa, tekisi Suomesta lapsiystävällisemmän maan, edistäisi fyysistä terveyttä ja mielenterveyttä, vähentäisi lasten yksinäisyyttä ja harrastamattomuutta ja epäterveellisiä elämäntapoja ja toisi työttömille töitä. Työ jakautuisi tasaisemmin. Ihmiset jaksaisivat työssä paremmin lyhyemmillä työajoilla. Ihminen ei ole kone, joka jaksaa painaa rajattomasti sekä töissä että kotona. Jos ihmisistä imetään kaikki mehut irti, lisääntyy Suomessa entisestään tyytymättömyys, uupumus ja työkyvyttömyyseläkkeet. Joka arkipäivä keskimäärin kymmenen alle 30-vuotiasta siirretään työkyvyttömyyseläkkeelle, 75 prosenttia heistä mielenterveysongelmien vuoksi. Suomi nousee sillä, että mahdollisimman moni meistä osallistuu työelämään, ei sillä, että harvat osallistuvat, menestyvät ja uupuvat. Työajan pidennys olisi lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta kohtuuton, enkä kannata sitä. Nythän usein vain suurituloisilla on vapaus ja mahdollisuus lyhentää työaikaansa lasten ollessa pieniä. Pieni- ja keskipalkkaisilla ja pienyrittäjillä asunto- ja autolainat painavat päälle ja työajan lyhentäminen ei toimeentulon tippumisen vuoksi ole mahdollista. Poliittisin päätöksin on lisättävä kaikkien ihmisten vapautta ja suurempaa mahdollisuutta valita. |
