Juha Sipilä (kesk.) on vuoden verran puhunut yhteiskuntasopimuksen aikaansaamisesta. Itse en kutsuisi tulosta muuksi kuin pakotetuksi tupoksi. Yhteiskuntasopimukseksi se on aivan liian suppea ja tasapainoton.

Oikeassa yhteiskuntasopimuksessa eri osapuolten välille olisi neuvoteltu ja sovittu oikeudenmukainen tasapaino. Jokainen antaa ja jokainen saa. Nythän näin ei ole. Elinkeinoelämän sijoittajat saavat ja työntekijät antavat, erityisesti julkisella sektorilla työskentelevät. Työntekijöillä oli valittavanaan vain huonoja ratkaisuja. Pakkolait tai pakkosopimus, joka on huonoista vaihtoehdoista kaiketi vähiten huonoin. Kiitän SAK:n Lauri Lylyä, joka on sitkeästi pitänyt työntekijöiden puolta ja puolustanut oikeutta neuvotella ja sopia asioista. Sopiminen on aina ay-liikkeen ykkösasia.

Palkkojen ostovoiman alentamisen, lomarahojen pienentämisen, työajan lisäämisen ja työnantajakulujen pienentämisen vastapainoksi oikeassa yhteiskuntasopimuksessa olisi sovittu se, että yritykset sitoutuvat huolehtimaan velvoitteistaan, kuten verojen maksusta Suomeen ja palauttamaan kaikki rahat veroparatiiseista ja kevyemmän verotuksen maista takaisin kotimaahan.

Alhainen kasvu ja työttömyys ovat seurausta elinkeinoelämän investointilakosta. Oikeassa yhteiskuntasopimuksessa vastapainoksi tämä lakko olisi lopetettu ja saatu investoinnit lähtemään liikkeelle ja sovittu stoppi kohtuuttomille osinkojen jaolle ja irtisanomisille. Ei palkansaajien kannattaisi suostua työajan pidennyksiin ja lomarahojen pienentämiseen, jos näistä hyötynä tuleva raha menee vain osinkoina omistajille ja kohti veroparatiiseja.

Oikeassa yhteiskuntasopimuksessa olisi vastapainona näkynyt tuloerojen kaventamisen tavoite esimerkiksi muuttamalla pääomaveroa progressiiviseksi eli isoista tuloista isompi vero ja pienistä tuloista pienempi vero. Näin maan hallitus olisi sitoutunut lyhentämään valtion velkaa ottamalla enemmän rikkailta ja lopettamalla pieni- ja keskituloisten ostovoiman heikentämisen. Suomen velkaantumisen syynä eivät ole liian suuret menot vaan liian pienet tulot. Palkat ja sosiaalietuudet ovat pysyneet samoina tai jopa pienentyneet, mutta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana rikkaiden tulot ja omaisuus ovat lisääntyneet veroalennusten seurauksena.   

Oikeassa yhteiskuntasopimuksessa olisi sovittu vähennettävän Matteus-vaikutusta, joka tarkoittaa etujen kasautumista niille, joilla niitä on jo ennestään. ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” Matt. 25:29. Tuntuu, että Sipilän hallitus on pikemminkin noudattanut tätä raamatun julman isännän periaatetta erittäin tarkasti.

Oikeassa yhteiskuntasopimuksessa johtajien palkkaukseen olisi haettu kohtuutta. Meillä on liian suuri kuilu johtajien palkoissa verrattuna alimman palkkaluokan työntekijän palkkoihin. Valtion määräysvallassa olevista yhtiöistä räikeimpänä esimerkkinä Posti, joka maksaa johtoryhmälleen yli kaksi miljoonaa euroa, josta toimitusjohtajan osuus on noin 50 000 euroa kuukaudessa postinjakajan saadessa alle 2000 euroa kuukaudessa. Oikeassa yhteiskuntasopimuksessa tällaisista törkeyksistä olisi sovittu luovuttavan ja kohtuullistettu yhtiöiden johtajien palkkoja. Työntekijöiden edustajien mukaan ottaminen yhtiöiden hallituksiin olisi kuulunut myös oikeaan yhteiskuntasopimukseen.

Tämä pakotettu tupo kuvastaa perusporvareiden enemmistöhallituksen oppia siitä, että työllisyys ja talouskasvu syntyisivät työntekijöiden palkkoja laskemalla ja sosiaaliturvaa heikentämällä sekä rikkaiden veroja alentamalla. Onneksi työmarkkinaosapuolet sopivat vaihtoehdon hallituksen pakkolaeille ja paikalliselle sopimiselle. Ne ovat ainoa hyvä puoli. Sopimuksen seuraukset ovat kuitenkin ikävät työntekijöiden näkökulmasta. Neuvottelijat ovat tehneet voitavansa. Äänestäjien apua tarvitaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Kuvassa olen oman ammattiliittoni JHL:n toimialajohtaja Päivi Niemi-Laineen kanssa palkansaajajärjestöjen STOP-mielenosoituksessa 18.9.2015 Helsingin rautatientorilla.