Eilen uutiset ja ihmisten puheet olivat pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kasvavissa palkoissa. (Lue HS:n uutinen: Johtajien palkat taas uuteen ennätykseen). Pomot saivat viime vuonna enemmän palkkaa, luontaisetuja ja rahabonuksia kuin koskaan sitten vuoden 2005. Palkat ja bonukset olivat keskimääräin noin 1,1 miljoonaa euroa. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkat ja bonukset kasvoivat viime vuonna 3,5 prosenttia.

Yritysjohtajille maksetaan aivan liikaa, varsinkin valtionyhtiöissä. Niissä ei mielestäni saisi johtajien palkat olla ministerien palkkoja korkeammat. Paitsi että Suomessa johtajille maksetaan liikaa, heitä myös suojellaan liikaa. Heitä ei rangaista, jos yrityksellä menee huonosti. Eri yhtiöiden hallituksissa istutaan ristiin ja nostetaan vuoroin toinen toistensa palkkoja.  Jos johtaja saa potkut, niin siitä seuraa melkein aina muhkea eroraha. On harhaanjohtavaa kuvitella, että yrityksessä vain toimitusjohtajan tekemisillä olisi merkitystä ja että hänelle kuuluu maksaa monikymmenkertaista palkkaa verrattuna yrityksen työntekijöihin.  

Johtajaluokka on saavuttanut aivan liian suuren taloudellisen ja poliittisen vallan, jolle mahtaa vain, jos omistajilla on lujaa tahtoa. Valtio pystyy puuttumaan omassa hallinnassaan oleviin yhtiöihin. Mikään pakko ei ole omistajaohjauksesta vastaavan pääministeri Juha Sipilän (kesk) katsoa asioita sormiensa läpi. Halutessaan omistaja yhtiökokouksessa valitsee hallituksen jäsenet ja antaa ohjeita toiminnalle. Esimerkiksi Postin ja VR:n osalta olisi voitu aivan hyvin välttää työntekijöiden irtisanomiset ja huonontunut palvelu sekä ylisuuret palkkiot, jos omistaja olisi näin tahtonut. Esimerkiksi Postin toimitusjohtajan 50 000 euron kuukausipalkalle ei ole mitään perusteita. Jos saisin päättää, niin laittaisin koko Postin johtoryhmän ja hallituksen vaihtoon.

Jatkuvasti työntekijät yritetään pitää ahtaalla ja palkkoja yritetään painaa alaspäin, irtisanotaan, lomautetaan, työsuhteita muutetaan määräaikaisiksi ja nollatyösopimuksiksi ja toimintaa supistetaan pysyvästi, jotta johtajat pystyvät jakamaan omistajille niin paljon ylimääräistä voittoa, etteivät omistajat ala kiinnittää huomiota korkeiden johtajapalkkioiden ongelmiin. Koska johtajien on maksimoitava osingot pitääkseen omistajat hiljaisina, päätyvät he minimoimaan investoinnit, mikä heikentää yhtiön tuotantokykyä, kehittymistä ja työllisyyttä. Ihmettelen, että eikö Suomessa enää osata palkata johtajiksi näkemyksellisiä ihmisiä vaan ainoastaan saneeraajia?

Tämän aamun lehdessä muhkeita palkkoja kommentoi Elinkeinoelämän hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta. ”He jakavat jo paljon rahaa hyviin tarkoituksiin”, Alahuhdan kommentti kertoo kaiken. Hän ei sano lainkaan rikkaiden laajemmasta verottamisesta tai palkkojen pienentämisestä, vaan vetoaa rahan lahjoittamiseen. (Lue HS:n uutinen)

Rahan lahjoittaminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen, että saa valita itse kohteen. Toimitusjohtajien on varmasti ihanaa lahjoittaa söpöille lapsille, suloisille eläimille tai omalle urheilulajilleen, mutta Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu sopimukseen, jossa kaikki maksavat ja kaikki saavat. Myös ei-niin söpöjen asunnottomien, mielenterveysongelmaisten ja päihderiippuvaisten kansalaisten tulee saada apua ja palveluja. Tutkimusten mukaan lapset eivät voi hyvin niissä maissa, joissa on hyvät tulot, vaan niissä maissa, joissa on pienet tuloerot. Verotus on paras keino tasata tuloeroja ja siitä ei tule luopua ja mennä amerikkalaiseen hyväntekeväisyysyhteiskuntamalliin.

Onko Alahuhdalla nyt hämärtymässä perusasiat siitä, miksi pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakennettu? Muista ihmisistä välittämistä ja ”hyvän tekemistä” on, että yhteisesti maksamme veroja, joiden avulla julkinen valta huolehtii päivähoito-, koulutus-, sosiaali-, terveys- ym. peruspalvelut kaikille kansalaisten varakkuudesta ja rikkaiden lahjoituksista riippumatta.