Satu Taavitsaisen blogi

Maakuntien liikenneyhteydet Bernerin pelinappuloina

Share |

Perjantai 30.9.2016


VR vastasi kuukausi sitten kansan huutoon ehdottamalla leikkausten kohteeksi joutuneiden junavuorojen paikkaamista ilman, että valtion tarvitsee laittaa niihin enemmän rahaa. Tästäkös liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) pomppasi kattoon ja määräsi Sipilän peruuttamaan VR:n tiedotustilaisuuden. Mitä kummaa? Miksi kansalaiset eivät saaneetkaan saada lisää kaipaamiaan junavuoroja? Itä-Savo -lehdessä melkein tasan vuosi ministeri Berner valitteli, että hän ei mahda mitään junavuorojen karsimiselle. Niiden lisäämisen hän kuitenkin pystyy halutessaan estämään.

Eilen VR:n annettiin tiedottaa. Ministeri Berner oli saanut vuoroihin jonkun puumerkkinsä, vaikka pääosin vuorolista näyttää samalle kuin VR:n aikoma, josta olisivat alun perin halunneet tiedottaa. VR olisi halunnut korvaavat vuorot kolmeksi vuodeksi mutta ministeri antoi vuorot vain yhdeksi vuodeksi.

On erittäin valitettavaa, että ministerin toimenpiteiden vuoksi, henkilöstö on joutunut noin vuoden verran olemaan epävarmuuden tilassa ja nyt vain vuosi eteenpäin on varmaa. Jatkuvuudella on suuri merkitys ihmisten henkilökohtaiseen elämään.

Matkustajien kannalta junavuorojen vähentyminen ja niiden epävarma lyhytjännitteinen tulevaisuus on erittäin hankalaa. Vain osa ihmisistä siirtyy linja-autojen käyttäjiksi, koska matkustusmukavuus ja nopeus eivät ole junan veroista. Näin ihmiset pakotetaan kalliiseen ja ympäristöä kuluttavaan yksityisautoiluun. Tähän ei kuitenkaan ole kaikilla mahdollisuutta ja matkat jäävät tekemättä. Junavuorojen puuttuminen ja junien pysähtymättömyys asemilla on erittäin haitallista maakuntien asukkaiden, elinkeinoelämän, matkailun, mökkiläisten, kulttuuritapahtumien ja koulutuslaitosten elinvoimaisuuden kannalta.

Luulisi siis, että ministeri olisi tarttunut kolmen vuoden tarjoukseen ja rauhoittanut tilanteen. Mutta ei. Ministeri Berner taitaa haluta tehdä valtiosta epäluotettavan sopimuskumppanin. Hän haluaa nopeasti irtisanoa VR:n ja valtion välisen sopimuksen, joka on solmittu vuonna 2013 ja on voimassa vuoteen 2024, ellei sopimusta irtisanota. Tuossa sopimuksessa matkustajajunaliikenne on yksinoikeudella VR:n, joka tätä yksinoikeutta vastaan on velvollinen hoitamaan kannattamattomia välejä hiljaisemmilla reiteillä. Näiden kustannukset VR kattaa vilkkaiden alueiden tuotoilla. Suurin osa Suomea on harvaan asuttua maaseutua, eikä reiteille tule kukaan ulkopuolinen tappiolla junaliikennettä hoitamaan matkustajamäärien alhaisuuden ja pitkien välimatkojen vuoksi. Seurauksena olisi vuorojen loppuminen ja katastrofaalinen tilanne ihmisille.

Senpä vuoksi Berner on keksinyt kuningasidean, että ulkopuolisia kyllä tulee, jos niille annetaan VR:n kalusto. Junien ostaminen ja teettäminen kun on kovin kallista ja on suuri riski liiketoiminnalle ja voiton tuottamiselle, jos ottaa ison pankkilainan kaluston hankkimiseen. Pitäähän kilpailijoille junat saada! Sen vuoksi VR:n kalustoa ei saa kolmeksi vuodeksi kiinnittää raiteille, koska on oltava kalustoa vapaana vuokrattavaksi edulliseen hintaan mahdollisille yrittäjille. Jos minä alan kuljetusyrittäjäksi niin miksi jo alalla olevan yrittäjän pitäisi luovuttaa autonsa minulle käyttöön? Kysyn vaan. 

Mielestäni on selvää, että monikansalliset yhtiöt eivät tule Suomeen kehittämään maamme rautatieliikennettä, vaan maksimoimaan yrityksen voitot, jotka siirretään sitten ulkomaille. VR on joka vuosi tilittänyt valtiolle isot osingot. Tänä vuonna 100 miljoonaa euroa. Nämä rahat Berner haluaa ohjata muiden taskuihin. Otan yllättyneen ilmeen! Sama periaate hallituksella on sosiaali- ja terveydenhuollossa ja Postin kanssa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini