Kansalaisten mielestä SOTE-uudistuksessa terveydenhuollon ammattilaisen valinta on tärkein valintaoikeus. Viime aikoina julkisessa keskustelussa on kuitenkin keskitytty enemmän hoitopaikan valitsemiseen.

Suomen nykylainsäädäntö (Terveydenhuoltolaki vuodelta 2011) antaa jo nyt hyvät puitteet toteuttaa valinnanvapautta. Perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa ihmisillä on jo nykyisin oikeus valita julkisen terveydenhuollon terveysasema ja erikoissairaanhoidon hoitopaikka kaikkialta Suomessa. Ihmisillä on oikeus valita tietty ammattihenkilö ja oikeus palveluseteliin niissä kunnissa ja palveluissa missä se on käytössä. Valitettavasti ihmisten valinnanmahdollisuuksia rajoittavat pitkät etäisyydet, jonot ja korkeat palveluiden kustannukset.

Nyt näyttää sille, että Juha Sipilän (kesk) hallituksen SOTE-uudistuksen myötä ihmisten valinnanvapautta tullaan pienentämään, sillä on olemassa selvistyshenkilöiden linjaus, että valinnanvapaus ei tulisi ulottumaan hoitavan henkilön tai annettavan hoitomuodon valitsemiseen. Tämä on merkittävä asia, joka kaventaisi nykyisessä terveydenhuoltolaissa säädettyä asiakkaan mahdollisuutta valita häntä terveydenhuollon yksikössä hoitava terveydenhuollon ammattilainen. Epäselväksi on jäänyt myös tulevassa SOTEssa asiakkaan oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

Valinnanvapaus on ihmisten perusoikeus, jota tulee edistää. Ihminen on aktiivinen toimija ja meillä jokaisella on halu tehdä yksilöllisiä valintoja. Vastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista kasvaa ja hoitomyönteisyys ja hoitoon sitoutuminen paranevat lisääntyvän osallistumisen myötä. Kokemukset ovat olleet myönteisiä esim. otettaessa käyttöön henkilökohtainen budjetointi vammais- ja vanhustenpalveluissa. Pidän ihmisten valinnanvapauden lisäämistä myönteisenä asiana ja uskon sen lisäävän asiakaslähtöisyyttä ja parempaa ja yhdenvertaisempaa palveluihin pääsyä.

Minulle on syntynyt vaikutelma, että Sipilän, Soinin ja Orpon hallituksen "valinnanvapaudella" tavoitellaan pääasiassa yritystoiminnan vapautta. Ihminen on tipahtanut keskiöstä.

Sipilän hallitus on toteuttanut valinnanvapauden laajentamisen valmistelun aivan alusta unohtaen nykyisen lainsäädännön. Järkevämpää olisi ollut valita se tie, että nykyistä lainsäädäntöä olisi viety eteenpäin alentamalla maksuja ja laajentamalla valinnanvapautta erityisesti niissä palveluissa, joissa ongelmat hoitoon pääsyssä ovat suurimmat.

Voimassa oleva terveydenhuoltolaki määrittelee hoitoon pääsyn minimiajat, mutta hoitoon pääsy on vaihdellut eri puolilla Suomea ja eri palveluissa. Avin antamien uhkasakkojen jälkeen on jonoja purettu ostamalla joitakin erikoissairaanhoidon palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta.

Ihmisten yhdenvertaisuutta ja valinnanvapautta eri puolella Suomea kuitenkin todellisuudessa lisäisi se, että jos hoito ei toteudu hoitotakuun asettamassa määräajassa, tuettaisiin matkakorvauksilla hoitopaikan vaihtamista sinne, missä hoitoa on saatavilla, tai Englannin tapaan annettaisiin asiakkaille oikeus valita palveluntuottaja laajemman tuottajakunnan piiristä. Tämä olisi aivan mahdollista nykylainsäädännön puitteissa sitä hiukan tarkentamalla ja valtion ohjeistusta tiukentamalla.

Nykylainkin toteuttaminen vaatii sitä, että ihmisten pitää saada ammattilaisilta parempaa ohjausta ja tukea valintapäätösten tekemiseen, sillä kaikki eivät kykene tai halua tehdä valintoja itsenäisesti. Kukaan apua tarvitseva ei saa jäädä yksin valinnanvapauteen liittyvien päätöstensä kanssa. Asennemuutostakin tarvitaan, sillä nyt ihminen koetaan "hankalaksi asiakkaaksi", jos hän haluaa vaihtaa hoitopaikkaa tai lääkäriä. Valintojen tekeminen edellyttää myös sitä, että meistä jokainen on tietoinen oikeuksistaan ja että saamme monipuolista, vertailun mahdollistavaa tietoa eri vaihtoehdoista, esim. jonotusajoista, kuntoutuksen vaikuttavuudesta ja leikkausten onnistumisista. Ei kukaan voi sokkona päättää asioista. Avoimen ja luotettavan vertailutiedon tuottamisen pitäisi olla kaikille palveluntuottajille pakollista.

Maksut kolminkertaistuneet

Asiakasmaksut ovat Suomessa kansainvälisesti korkeat ja niiden käyttö on yleistä. Maksut ovat kolminkertaistuneet vuodesta 1990. Sipilän hallitus antoi vastikään kunnille luvan korottaa asiakasmaksuja 30 prosentilla. Tilaisuutta käytettiin hyväkseen ja useissa kunnissa käynti terveyskeskuslääkärillä on nykyään 20,90 euroa ja erikoissairaanhoidossa sairaalan poliklinikkamaksu 41,70 euroa. Englannissa terveydenhuollon palvelut ovat pääosin ilmaisia. Ruotsissa terveydenhuollossa asiakasmaksut ovat käytössä vain pienimuotoisesti.

Valinnanvapaus ja tasa-arvo lisääntyisivät, jos pienituloisten palveluiden saatavuutta parannettaisiin. Palveluseteli on hyvä esimerkki siitä, kuinka vain teoriassa sen myötä kaikilla on mahdollisuus valita haluamansa palvelu. Käytännön elämässä palveluseteliin liittyvä omavastuu on asetettu usein niin korkealle tasolle, etteivät pienituloiset kykene niitä hyödyntämään.

Sen lisäksi, että maksamme veroja ja korkeita asiakasmaksuja, on Suomessa 22,7 prosentilla aikuisista ja 52 prosentilla lapsista vapaaehtoinen sairaanhoitovakuutus. Ruotsissa yksityinen sairaanhoitovakuutus on 6 prosentilla väestöstä ja Englannissa vain 2 prosentilla. Mihin oikein olemme menossa? Amerikan malliinko? Vakuutukset ovat kalliita ja pienituloisilla ei ole niihin varaa. Eikä ole oikein joutua samaan aikaan maksamaan sekä veroja että vakuutuksia. Kyllä perusasioiden pitää hoitua veroilla.

Asiakasmaksulaki ei ole SOTE-lakien mukana, vaan on ilmeisesti tulossa vasta myöhemmin, eikä ole tiedossa alentaako vai nostaako Sipilän hallitus maksuja. Arvailuja kyllä on esitetty.

Mielestäni maksukaton piirin olisi järkevintä yhdistää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävät maksut. Kun yhteissumma terveyskeskus- ja sairaalamaksuista, sosiaalihuollon maksuista, lääkkeistä, hammashoidosta, ensihoidosta ja kuljetuspalveluista tulisi täyteen vuoden aikana, niin sen jälkeen maksuja ei enää perittäisi. Kattosumman olisi oltava riittävän matala.

Nykyään maksukatto on 691 euroa terveydenhuollossa sisältäen terveyskeskuksen lääkäripalvelujen maksut ja sairaalan poliklinikka- ja päiväkirurgian maksut sekä lyhytaikaisen laitoshoidon maksut. Maksukattoon ei lasketa mukaan mm. kotihoitoa, pitkäaikaista laitoshoitoa, omaishoitajien vapaapäivien palveluita, hammashoitoa ja ambulanssikuljetusta. Lääkkeille on oma erillinen vuosittainen maksukattonsa, joka on nykyään 610,37 euroa ja alkuomavastuu 50 euroa. Vammaisten kuljetuspalveluiden osalta on myös oma maksukattonsa, joka on 300 euroa.

Tällä hetkellä ihmisten tulee itse seurata ja huolehtia maksukattojen täyttymistä ja säilyttää kaikki maksukuitit ja anoa vapautusta itse erikseen sekä perusterveydenhuollosta että erikoissairaanhoidosta, sillä laskuohjelmat eivät ole yhteydessä toisiinsa. Meidän pitää ehdottomasti saada perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto saman katon alle niin, että on vain yksi työnantaja ja yksi tietojärjestelmä, joka tekee tällaiset maksuihin liittyvät asiat automaattisesti ihmisten puolesta ilman anomuksia.