Satu Taavitsaisen blogi

Työministeri aloitti työttömien yhdistysten kaatamisen

Share |

Perjantai 25.11.2016


Olen järkyttynyt työministeri Jari Lindströmin (ps) toiminnasta. Työllistävät aktiiviset kolmannen sektorin järjestöt ovat saaneet ilmoituksen Kaakkois-Suomen TE-toimistosta, ettei se anna työllisyyspoliittisia avustuksia vuodelle 2017. Vain muutama toimija saa jatkaa hoitaen jo sovitut palkkatukijaksot loppuun vuoden vaihteen yli. Uusia työllistettäviä ihmisiä ei saa ottaa. Ihmiset ovat työpaikoillaan itku kurkussa.

Ilmoitus johtuu työministeri Jari Lindströmin tekemistä määrärahaleikkauksista ja negatiivisesta asenteesta palkkatukityöhön. Järjestöjen tekemä työ ihmisten työllistämiseksi ei yhtäkkiä olekaan minkään arvoista nykyisille valtaapitäville.

Jari Lindströmin ja SDP:n linjan yksi olennainen ero on se, että SDP työllistäisi ihmisiä yhä myös järjestöihin. Ministerin asenne on suorastaan kansalaisyhteiskuntavihamielinen. Lähtökohtaisesti työttömät haluavat yrityksiin palkkatyöhön, mutta kun niitä työpaikkoja ei riitä kaikille. Siksi tarvitaan järjestöjä ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa siltana huonojen aikojen yli. Järjestöissä tehdään arvokasta työtä. Esimerkiksi vaikkapa ministerin omasta vaalipiiristä Kotkan Kohti Työtä ry, joka on kahden vuoden aikana onnistunut saamaan palkkatukijakson jälkeen 18 henkilöä koulutukseen ja 21 henkilöä jatkotyöllistymään. Järjestöjen sydämen asia on etsiä työttömille ratkaisuja palkkatukiajan jälkeen.

Tuore lokakuun tieto kertoo karua kieltään, että pitkäaikaistyöttömiä on jo 122 700! Tämä on 9 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja pitkään työttöminä olleiden osuus kaikista työttömistä lähentelee 40 prosenttia. Tämä hallitus ei ymmärrä sitä, että on kannettava vastuuta maan taloudesta unohtamatta kansaa. Talouspolitiikkaa pitää tehdä tarpeeksi pitkällä tähtäimellä. Keskellä lama-aikaa tehtävä menojen leikkaaminen syventää työttömyyttä ja tulee tulevaisuudessa vain kalliimmaksi.

Lindströmin esityksellä ei pienennetä pitkäaikaistyöttömyyttä, jossa Lindström on tehnyt jo Suomen ennätyksen ja jossa mitkään toimenpiteet eivät kohdistu suomalaisen aktivointiperinteen mukaisesti lainkaan työnantajiin, toisin kuin muualla Euroopassa.

Ihmisten syrjäyttäminen yhteiskunnan notkoihin ja pimentoihin on työministeriltä surkea valinta. Ihmisten arjessa selviytyminen vaikeutuu, työkyky laskee ja ammattitaito vanhenee. Toimeentulotukiasiakkaiden ja asumistukea saavien määrä kasvaa ja pitkittyvä työttömyys näkyy köyhyyden yleistymisenä.

Nyt kun ministeri lopettaa työllisyyspoliittisia hankkeita, niin kiinnostaa tietää millä tavalla hän jatkossa meinaa pienentää pitkäaikaistyöttömyyttä. Hallitus on jo ajanut työllisyysmäärärahat niin alas, että ministerin väittämässä uudistuksessa on todellisuudessa kyse aiempien leikkausten paikkauksesta kuin todellisesta muutoksesta työllistämisen suhteen.

Aktiivinen työvoimapolitiikka on valtion perustehtävä ja ihmisten perustuslaillinen oikeus. Lindström ei näköjään välitä, vaikka työttömyys nousisi miljoonaan. Hän ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää SDP:n esittämää työllistämismallia ja sen myönteisiä vaikutuksia. Rinteen työllistämismallissa jokainen kuusi kuukautta työttömänä ollut saa peruspäivärahan suuruisen työllistämissetelin. Tätä seteliä voi jokainen työnantaja käyttää työllistämiskustannusten alentamiseen 10 kuukauden ajan palkkiona siitä, että yritys on työllistänyt.

Arvioiden mukaan SDP:n mallilla nyt ja heti työllistyisi jopa 16 000 ihmistä. Malli on yksinkertainen toteuttaa, poistaa byrokratiaa, eikä se perustu työttömän kyttäämiseen tai kyykyttämiseen. Toisin kuin Lindströmin ratsauslinja, jossa henkisesti kepitetään ja nöyryytetään ihmisiä. Sanktiot lisäävät työttömien ihmisten pahoinvointia. Juuri tulleen tiedon mukaan suomalaisilla on selvästi enemmän maksuvaikeuksia kuin muilla eurooppalaisilla. Työtä ja rahaa ei ole. Onko ministerin viesti näille ihmisille vain, että: "Koittakaa pärjäillä"?

Toivoa kuitenkin on, sillä vaikka onkin aivan mieletön savotta SDP:llä edessä siivota tämän hallituksen aiheuttamat sotkut seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, niin aiomme tehdä sen. Periksi ei anneta!


Kommentit

27.11.2016 10.48  Mies Oulu 32v

Hyvä kirjoitus. Tuo seteli homma kuulostaa hyvältä. Miksei sitä voisi toteuttaa myös pienemmässä mittakaavassa, esim. Kesätöihin 3kk ajaksi? Yritykset palkkaisivat helpommin ihmisiä kesän ajaksi lomalaisia tuuraamaan. Kaikki voittaisivat. Työtön saisi töitä ja palkkaa. Yritys tukea työntekijän palkkakuluihin. Valtio vero euroja. Työttömyys tilastot paranisivat varmasti myös kesän ajalta. Suomessa on myös yrittäjiä jotka eivät ole pystynyt pitämään lomia vuosikausiin. Setelistä olisi varmasti hyötyä myös heille, koska voisivat palkata työvoimaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini