Satu Taavitsaisen blogi
Hallituksen ratkaistava postikatastrofiSunnuntai 11.12.2016 Postinjakelu on kaoottisessa tilanteessa. En kerta kaikkiaan voi käsittää, miksi omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) seisovat toimettomina postinjakelun kestämättömien ongelmien pitkittyessä. Eilen sain taas klinikallani kansalaisilta palautetta viivästyneistä ja kadonneista posteista. Olen useasti nostanut asian esille hallintoneuvoston kokouksissa, mutta Postin johto, Sipilä, Berner eivät näköjään välitä postin kulusta ja ovat unohtaneet, että kyseessä on peruspalvelu. Heillä on käsissään kansallinen katastrofi, jonka edessä he vain seisovat tumput suorina. Asian kuntoon saattaminen olisi yksinkertaista, jos on tahtoa toimia oikein. Valtionyhtiön tulee palvella kansaa ja tällainen nykyisenkaltainen peli ei kerta kaikkiaan vetele. Haluan Postin tekevän perustehtävänsä hyvin, kohtelevan työntekijöitään arvokkaasti ja kunnioittavan postinsaajia ja -lähettäjiä sekä lehtien tilaajia. Hallituksen on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin postin tilanteen korjaamiseksi ja postinjakelun turvaamiseksi kaikkialla Suomessa. |
|
12.12.2016 16:53
Tor Askolin
Oikein hyvä! |
Hyvä Satu!