Satu Taavitsaisen blogi

Washingtonin terveiset!

Share |

Tiistai 9.5.2017 klo 17.00


Osallistuin viime viikolla eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenenä valiokunnan virkamatkalle Yhdysvaltoihin Washington DC:hen.

Näyttää sille, että Washingtonissa ei vielä oikein tiedetä mitä Trumpin myötä erityisesti ulkopolitiikassa tuleman pitää. Monen huulilla on kysymys: "What's the plan?" Trumpin hallinto odottaa ikään kuin baseball pelissä palloa ja lyö kun se tulee, mutta pelisuunnitelma vielä puuttuu. Sisäpolitiikassa Trump tekee perinteistä oikeistolaista politiikkaa alentaen rikkaiden verotusta ja leikaten pienituloisilta.

Aika näyttää, mutta veikkaan, että paljon sellaista mitä Trump on sanonut ei tule tapahtumaan ja paljon sellaista mitä hän ei ole vielä sanonut, tulee tapahtumaan.

Se on kuitenkin varmaa, että Yhdysvalloissa arvostetaan suomalaisia. Meitä pidetään luotettavina ja sanansa pitävänä kansana. Tämä ei ole itsestään selvää, vaan on vaatinut vuosien pitkäjänteisen työn ja säännölliset tapaamiset niin poliitikkojen kuin virkamiesten tasolla. Meillä on erittäin hyvät ulko- ja puolustusministeriön työntekijät Suomen Yhdysvaltain suurlähetystössä. Tekemäämme turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä ja kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista pidetään tärkeänä ja yhteistyön toivotaan jatkuvan. Suomea pidetään kokoamme suurempana maana. Tapasimme arvostetun senaattori John McCainin, joka välitti kiitokset suomalaisille.

Vielä vajaa 10 vuotta sitten USA:ssa ja maailmalla naureskeltiin Suomen yleiselle asevelvollisuudelle sanoen sitä "ulkoilmamuseoksi". Ukrainan kriisin jälkeen asenne muuttui täysin ja nyt Suomen yleistä asevelvollisuutta arvostetaan. Yhdysvalloissa siitä on luovuttu 70-luvulla ja nykyään vain noin 1% kansasta osallistuu asevoimiin, mm. Presidentti Trump ei ole käynyt armeijaa. Vähäinen osallistuminen on eriyttänyt asevoimat muusta yhteiskunnasta omaan kuplaansa. Kansalaiset eivät tiedä, mitä armeija touhuaa. Yhdysvaltojen maavoimilla on 11 000 henkilöä palkattuna tekemään pelkästään rekrytointia. Tähän tulee vielä päälle merijalkaväen, ilma- ja merivoimien rekrytoijat. Käytetään siis miljoonia dollareita veronmaksajien rahaa pelkästään siihen, että nuoria houkutellaan liittymään palvelukseen. Tämä on aikamoista tuhlausta mielestäni ja pidän Suomen yleistä asevelvollisuusjärjestelmää parempana.

Hornetkaupoista emme juurikaan puhuneet muuta kuin sen verran, että kerroimme, missä vaiheessa hankintaprosessi on menossa. Sen sijaan kannustimme Yhdysvaltoja hankkimaan Suomesta maailman parhaat jäänmurtajat made in Finland. Yhdysvalloilla on vain yksi jäänmurtaja, eikä heillä ole osaamista valmistamiseen. Suomesta tämä kyky löytyy. Kaupan hidasteena on amerikkalaisten omat säädökset ostaa vain amerikkalaista.

Jatkoa ajatellen suomalaisten on entistä tärkeämpää pitää yllä aktiivisesti kansainvälisiä yhteyksiä joka ilmansuuntaan. Päättäjiä ja valmistelijoita on vaihtunut Atlantin molemmilla puolilla ja tietämykseen ja toistemme tuntemiseen tulee helposti aukkoja. Kansainväliset järjestöt ja kansainvälisten sopimusten noudattaminen ovat Suomelle tärkeitä. Aika näyttää, ovatko ne tärkeitä myös Yhdysvaltain uudelle presidentille ja hänen hallinnolleen. Toivottavasti.

Mielenkiintoista oli käydä Pentagonissa, jossa meillä oli muutama tapaaminen ja opastettu kierros. Yksi erikoisuus oli takaperin kävelevä opas. Pentagon on noin 30 000 ihmisen työpaikka ja maailman suurin toimistorakennus ja se on kuin oma kaupunkinsa talon sisällä. Myös merijalkaväen koulutuskeskuksessa Quanticossa vierailu oli varsin mielenkiintoinen. Senaattori John McCainin tapaaminen oli yksi kohokohdista. Kaikin puolin onnistunut matka.

McCain.jpg


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini