Satu Taavitsaisen blogi

Varhaiskasvatuksessa työvoimapula

Share |

Tiistai 28.8.2018 - Satu Taavitsainen


Jätin kaupunginvaltuuston kyselytunnille kysymyksen, että miten Mikkelin kaupunki aikoo ratkaista varhaiskasvatuksessa vallitsevan pätevän työvoiman pulan.

Mikkelissä on pula pätevistä työntekijöistä päivähoidossa, erityisesti lastentarhanopettajista, lastenhoitajista ja varhaiskasvatuksen erityisopettajista. Jos vakituiseen työsuhteeseen ei löydy työntekijää, tarkoittaa se työvoimapulan paikkaamista tiheään tahtiin vaihtuvilla sijaisilla. Tällainen tilanne on ikävä ja hankala lasten, perheiden ja työyhteisön kannalta. Henkilöstön vaihtuvuus heikentää varhaiskasvatuksen laatua.

Mikkelin kaupunginvaltuusto on kesäkuussa 2018 linjannut kaupungin tavoitteeksi, että yhä useampi mikkeliläinen lapsi osallistuisi varhaiskasvatukseen. Tällä hetkellä osallistumisaste on 70 prosenttia ja tavoitteena on nostaa se lähivuosina 80 prosenttiin. Tavoitteensa toteuttamiseksi kaupungin tulee saada rekrytoitua riittävästi osaavia työntekijöitä.

Mikkelin kaupungin on oltava vetovoimainen varhaiskasvatuksen työntekijöiden työnantaja. Yksi tekijä on liian matala palkka. Julkisella sektorilla naisten palkat ovat huomattavasti alhaisemmat kuin miehillä saman koulutus- ja pätevyystason työtehtävissä. Ellei kaupunki tee nopeasti vaikuttavia korjaavia toimenpiteitä, niin lähivuosina työvoimapula entisestään pahenee, sillä nykyhenkilöstöä jää eläkkeelle samaan aikaan kun varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvaa.

Eli miten Mikkelin kaupunki aikoo ratkaista varhaiskasvatuksessa vallitsevan pätevän työvoiman pulan?

Mikkelissä 27.8.2018

Satu Taavitsainen
Kaupunginvaltuutettu, SDP
Mikkeli


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini