Satu Taavitsaisen blogi

Postin johdolta puuttuu palkanmaksuhalukkuus!

Share |

Perjantai 30.8.2019 - Satu Taavitsainen


Postin päätökset menevät vain hurjempaan suuntaan! Eilen uutisoitiin, että noin 700 työntekijän palkka ja työehdot heikkenevät. Palkat alenevat keskimäärin 30 %, enimmillään jopa 50 %. Samaan aikaan Posti tekee voittoa, maksaa johtajalleen 82 000 e/kk, sekä lisäksi maksaa valtiolle osinkoja 28 miljoonaa euroa.

Postilaisen keskimääräinen kuukausipalkka on 2200 euroa, josta 30 % palkanalennus merkitsee 660 euron kuukausittaista laskua tuloissa.

Rahaa on mutta palkanmaksuhalukkuus puuttuu Postin johdolta. Sen sijaan Postin johto laittaa suomalaiset veronmaksajat tukemaan Postin alhaisia palkkoja. Postin työntekijöiden palkat eivät riitä elämiseen, joten työntekijät ovat oikeutettuja asumistukeen ja muuhun sosiaaliturvaan ja he myös tarvitsevat sitä välttämättä tullakseen toimeen ja selvitäkseen arjestaan.

Valtio omistaa Postin ja voi halutessaan vaikuttaa sen linjauksiin. Valtion ei tarvitse ottaa 28 miljoonaa euroa osinkoa itselleen, vaan voi sanoa Postille, että osinkoa ei tarvitse maksaa, jotta voitte maksaa työntekijöille palkat. Valtio voi leikata johtajien palkkoja määrittelemällä kattotason omiin yhtiöihinsä. Oma mielipiteeni on, että valtionyhtiöiden johtajien palkka ei voi olla suurempi kuin Suomen pääministerin. Nythän Postin johtajan palkka on suurempi kuin tasavallan presidentin! Järki pitää tulla tähän touhuun nyt.

Valtion etu on, että ihmisille maksetaan asialliset palkat ja eläkkeet. Se tuo verotuloja ja ostovoimaa. Tällöin ihmiset eivät tarvitse asumistukea ja muuta sosiaaliturvaa. Myös kansanterveyden parantamiseen vaikutetaan pienentämällä tulo- ja varallisuuseroja, köyhyyttä ja huonoja työoloja. Yrittäjienkin paras ystävä on ostovoimainen asiakas.

Urheat Postin työntekijät eivät halua yhteiskunnan tukevan heitä, vaan he haluavat työnantajan maksavan riittävää palkkaa, jolla pystyy elättämään itsensä ja perheensä.

Postinjakaminen on peruspalvelu. Aivan samoin kuin muissakin peruspalveluissa, työntekijöillä on oikeus saada oikeantasoinen palkka tekemästään työstä.

Tsemppiä postilaisille ja Postialan Unionille PAU:lle! Voima olkoon kanssanne!

Avainsanat: Posti, PAU


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini