Satu Taavitsaisen blogi

Postin toiminta on ummehtunutta

Torstai 21.11.2019 - Satu Taavitsainen

Postin toiminta on ollut ummehtunutta. Pieni, pienempi ja vielä pienempi palkka on ainoa ”keksintö”, jonka Postin nykyinen hallitus on oivaltanut.

Työehtosopimuksen vaihdolla on yritetty alentaa jo ennestään pienipalkkaisten työntekijöiden palkkoja ja heikentää työehtoja. Tällainen ei käy.

Postin tekemiset ovat omistajan asia, ja koska valtio omistaa yhtiön, niin valtiota edustaa Antti Rinteen hallitus. Nyt eletään toista aikaa kuin Sipilän omistajaohjauksen aikana, jolloin työntekijöiden loukkaaminen oli arkipäivää.

Toivon, että Postin johto vaihtuu ja Posti saadaan kunnioittamaan ja arvostamaan ahkeria työntekijöitään. Palkan alennukset perutaan ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

On aivan oikeutettua, että postilaiset saavat työstään asianmukaisen palkan. Työntekijöiden arjessa selviytymisen maksavat muutoin veronmaksajat sosiaaliturvan kautta. Kenenkään ei pitäisi joutua tekemään kahta työtä selviytyäkseen. Tämä on jo osalla arkipäivää, eikä valtionyhtiö todellakaan saa olla tällaista kehitystä vauhdittamassa.

Postin hallitus on ollut uppiniskainen ja tietyt tahot ovat ruokkineet toimintaa sanomalla, ettei valtio-omistaja saisi puuttua omistamansa yhtiön toimintaan. Tämä on täysin hörhö ajatus, sillä jokainen tietää, että omistaja saa puuttua yhtiönsä toimintaan ja erityisesti silloin, kun yhtiön johto toimii typerästi ja omistajansa arvojen vastaisesti.

P.s. Antti Rinteen (sd.) hallituksen tulee pikaisesti muuttaa lakia niin, että kielletään työehtoshoppailu ja Postin taudin leviäminen laajemmalle estetään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: posti, postilakko, pau

Posti on kuusinkertaistamassa kikyn!

Torstai 7.11.2019 - Satu Taavitsainen

Posti on lisäämässä 147 tunnilla työntekijöidensä työaikaa vuodessa eli kuusinkertaistamassa kikyn. Työaika kasvaisi 10 prosenttia ja palkat laskisivat 30-50 prosenttia.

Posti valtion omistamana yhtiönä ilmeisesti tavoittelee sitä, mitä jotkut muutkin yritykset tavoittelevat, eli että työehtosopimuksista luovuttaisiin ja työpaikoilla mentäisiin pelkkään työaikalain noudattamiseen (8 h päivä/40h viikko) ja paikallisiin neuvotteluihin.

Postihan on jo viimeisten vuosien aikana vähentänyt radikaalisti työntekijöitään ja näin koventanut jäljelle jääneiden työtahtia. Posti on väsyttänyt sekä sairastuttanut työntekijöitään. Postin palvelun laatu on huonontunut liian vähäisen työntekijämäärän vuoksi ja kansalaisten luottamus Postiin on heikentynyt.

Postin työntekijät ovat menossa tulevana maanantaina lakkoon, ellei Postin johto luovu aikeistaan. Tuen työntekijöitä täysin. Toivon kaikilta ammattiliitoilta ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” -asennetta. Nyt on kyseessä työntekijöiden ja heidän perheidensä toimeentulo. Monissa duunariperheissä eletään jo nyt kädestä suuhun.

Mielestäni valtion omistama yhtiö ei todellakaan saa olla etulinjassa heikentämässä ihmisten työehtoja ja taloutta, varsinkaan silloin kun demarit on maan hallituksessa.

Asiat menevät niin kuin menevät siksi, että joku päättää niin. Päätökset eivät tipahda taivaasta, vaan ovat ihmiskätten työtä. Nyt tarvitaan Suomessa viisaita päätöksiä työntekijöiden parhaaksi.

Ei ole olemassa sellaista luonnonlakia, että enemmistön ihmisistä täytyisi tehdä entistä enemmän töitä ja tyytyä paikallaan polkeviin ja pieneneviin palkkoihin samaan aikaan kun huippujohtajien ja pankkiirien tulot nousevat huimasti.

Hyvänä esimerkkinä uudenlaisesta ajattelusta on Microsoft, joka syksyn aikana kokeili Japanissa nelipäiväistä työviikkoa 2300 työntekijälleen laskematta palkkoja, ja tulokset olivat dramaattisia: Myynti kasvoi 40 prosenttia!

Suomi ei nouse palkkojen ja työaikojen polkumyynnillä. Köyhyys on tutkitusti myrkkyä aivoille. Alituinen niukkuus ja stressi lamauttavat ajattelun. Suomi korjataan sillä, että ihmisillä on hyvä olla, kehitämme myytäviä tuotteita ja myymme niitä maailmalle, sekä jo vuosikymmenten ajan verojärjestelmäämme luotuja rikkaita suosivia miljardiluokan aukkoja aletaan vihdoinkin tilkkiä.

1 kommentti . Avainsanat: posti, kiky, lakko

Postin johdolta puuttuu palkanmaksuhalukkuus!

Perjantai 30.8.2019 - Satu Taavitsainen

Postin päätökset menevät vain hurjempaan suuntaan! Eilen uutisoitiin, että noin 700 työntekijän palkka ja työehdot heikkenevät. Palkat alenevat keskimäärin 30 %, enimmillään jopa 50 %. Samaan aikaan Posti tekee voittoa, maksaa johtajalleen 82 000 e/kk, sekä lisäksi maksaa valtiolle osinkoja 28 miljoonaa euroa.

Postilaisen keskimääräinen kuukausipalkka on 2200 euroa, josta 30 % palkanalennus merkitsee 660 euron kuukausittaista laskua tuloissa.

Rahaa on mutta palkanmaksuhalukkuus puuttuu Postin johdolta. Sen sijaan Postin johto laittaa suomalaiset veronmaksajat tukemaan Postin alhaisia palkkoja. Postin työntekijöiden palkat eivät riitä elämiseen, joten työntekijät ovat oikeutettuja asumistukeen ja muuhun sosiaaliturvaan ja he myös tarvitsevat sitä välttämättä tullakseen toimeen ja selvitäkseen arjestaan.

Valtio omistaa Postin ja voi halutessaan vaikuttaa sen linjauksiin. Valtion ei tarvitse ottaa 28 miljoonaa euroa osinkoa itselleen, vaan voi sanoa Postille, että osinkoa ei tarvitse maksaa, jotta voitte maksaa työntekijöille palkat. Valtio voi leikata johtajien palkkoja määrittelemällä kattotason omiin yhtiöihinsä. Oma mielipiteeni on, että valtionyhtiöiden johtajien palkka ei voi olla suurempi kuin Suomen pääministerin. Nythän Postin johtajan palkka on suurempi kuin tasavallan presidentin! Järki pitää tulla tähän touhuun nyt.

Valtion etu on, että ihmisille maksetaan asialliset palkat ja eläkkeet. Se tuo verotuloja ja ostovoimaa. Tällöin ihmiset eivät tarvitse asumistukea ja muuta sosiaaliturvaa. Myös kansanterveyden parantamiseen vaikutetaan pienentämällä tulo- ja varallisuuseroja, köyhyyttä ja huonoja työoloja. Yrittäjienkin paras ystävä on ostovoimainen asiakas.

Urheat Postin työntekijät eivät halua yhteiskunnan tukevan heitä, vaan he haluavat työnantajan maksavan riittävää palkkaa, jolla pystyy elättämään itsensä ja perheensä.

Postinjakaminen on peruspalvelu. Aivan samoin kuin muissakin peruspalveluissa, työntekijöillä on oikeus saada oikeantasoinen palkka tekemästään työstä.

Tsemppiä postilaisille ja Postialan Unionille PAU:lle! Voima olkoon kanssanne!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Posti, PAU

Postin töitä ei pidä siirtää Viroon!

Tiistai 12.3.2019 - Satu Taavitsainen

Posti on ilmeisesti siirtämässä töitään Tallinnaan (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006026578.html). Arvelen tämän olevan samaa asiaa, johon kiinnitin huomiota jo vuonna 2017, jolloin aikeesta tuli julkisuuteen tieto ja tuli ilmi Postin koodinimellä ”Tokio” olevasta projektista, johon oli palkattu PWC-konsulttiyhtiö touhuamaan henkilöstöjohtajan rinnalla.

Postin tavoite tuossa salamyhkäisessä projektissa on, että 314 henkilöä työskentelisi Tallinnassa vuoden 2020 loppuun mennessä. Ne olisivat taloushallinnon, henkilöstöhallinnon ja tietotekniikan työpaikkoja. Säästöksi tälle töiden siirtämiselle on kirjattu 8 miljoonaa euroa vuodessa.

Minulle tämä näyttäytyy niin, että Postin tarkoituksena on selkeästi säästää työvoimakustannuksissa. Tällainen 314 ihmisen töiden siirtäminen ulkomaille valtion omistamalta yhtiöltä on täysin moraalitonta.

Kun tämä asia vuonna 2017 nousi julkisuuteen, niin Postin johto kielsi asian jyrkästi. ”Emme suunnittele työpaikkojen siirtämistä Tallinnaan”, sanottiin tuolloin Postin tiedotteessa. Silloin näköjään julkisuuteen sanottiin muunneltua totuutta, valehdeltiin.

Sipilän hallituksen omistajaohjauksen linjauksinko valtion yhtiön on annettu salassa suunnitella tällaista? Eikö Sipilän mielestä valtion yhtiön pidä työllistää suomalaisia TES:n mukaisin palkoin ja saada näin Suomelle verotuloja ja saada työttömyyttä vähennettyä Suomessa?

Suomessa tarvitaan työpaikkoja ja nimenomaan sellaisia, joissa palkka on sellainen, että sillä pystyy itsensä ja perheensä elättämään, ja jotka ovat kokoaikaisia, vakituisia työsuhteita. Tässä tavoitteessa pitää eduskuntavaalien jälkeen olla myös valtion yhtiöt mukana mieluiten omasta tahdostaan mutta jos eivät ymmärrä rooliaan, niin tällöin ne on napakasti hallituksen taholta omistajaohjattava oikeille raiteille. Suomalaisten etu on työpaikat Suomessa. 

2 kommenttia . Avainsanat: posti