Satu Taavitsaisen blogi

Posti on kuusinkertaistamassa kikyn!

Share |

Torstai 7.11.2019 - Satu Taavitsainen


Posti on lisäämässä 147 tunnilla työntekijöidensä työaikaa vuodessa eli kuusinkertaistamassa kikyn. Työaika kasvaisi 10 prosenttia ja palkat laskisivat 30-50 prosenttia.

Posti valtion omistamana yhtiönä ilmeisesti tavoittelee sitä, mitä jotkut muutkin yritykset tavoittelevat, eli että työehtosopimuksista luovuttaisiin ja työpaikoilla mentäisiin pelkkään työaikalain noudattamiseen (8 h päivä/40h viikko) ja paikallisiin neuvotteluihin.

Postihan on jo viimeisten vuosien aikana vähentänyt radikaalisti työntekijöitään ja näin koventanut jäljelle jääneiden työtahtia. Posti on väsyttänyt sekä sairastuttanut työntekijöitään. Postin palvelun laatu on huonontunut liian vähäisen työntekijämäärän vuoksi ja kansalaisten luottamus Postiin on heikentynyt.

Postin työntekijät ovat menossa tulevana maanantaina lakkoon, ellei Postin johto luovu aikeistaan. Tuen työntekijöitä täysin. Toivon kaikilta ammattiliitoilta ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” -asennetta. Nyt on kyseessä työntekijöiden ja heidän perheidensä toimeentulo. Monissa duunariperheissä eletään jo nyt kädestä suuhun.

Mielestäni valtion omistama yhtiö ei todellakaan saa olla etulinjassa heikentämässä ihmisten työehtoja ja taloutta, varsinkaan silloin kun demarit on maan hallituksessa.

Asiat menevät niin kuin menevät siksi, että joku päättää niin. Päätökset eivät tipahda taivaasta, vaan ovat ihmiskätten työtä. Nyt tarvitaan Suomessa viisaita päätöksiä työntekijöiden parhaaksi.

Ei ole olemassa sellaista luonnonlakia, että enemmistön ihmisistä täytyisi tehdä entistä enemmän töitä ja tyytyä paikallaan polkeviin ja pieneneviin palkkoihin samaan aikaan kun huippujohtajien ja pankkiirien tulot nousevat huimasti.

Hyvänä esimerkkinä uudenlaisesta ajattelusta on Microsoft, joka syksyn aikana kokeili Japanissa nelipäiväistä työviikkoa 2300 työntekijälleen laskematta palkkoja, ja tulokset olivat dramaattisia: Myynti kasvoi 40 prosenttia!

Suomi ei nouse palkkojen ja työaikojen polkumyynnillä. Köyhyys on tutkitusti myrkkyä aivoille. Alituinen niukkuus ja stressi lamauttavat ajattelun. Suomi korjataan sillä, että ihmisillä on hyvä olla, kehitämme myytäviä tuotteita ja myymme niitä maailmalle, sekä jo vuosikymmenten ajan verojärjestelmäämme luotuja rikkaita suosivia miljardiluokan aukkoja aletaan vihdoinkin tilkkiä.

Avainsanat: posti, kiky, lakko


Kommentit

8.11.2019 1.19  J. Koski

Kiitos paljon Satu napakasta kirjoituksesta ja ylipäätään siitä, että olet jaksanut tuoda esille julkisuuteen postilaisten huolia.

PAU oli tehnyt erinomaisen videon Postin vaatimista työehtojen heikennyksistä, mutta ikävä kyllä todellisuus on vielä karumpi. Niissä yksiköissä, jotka siirrettiin Posti Palvelut Oy:n alaisuuteen, työaika ei pidentynyt vain 21 minuuttia päivässä, vaan peräti 51 minuuttia. Aikaisemmin näissä tehtiin 7:39 vuoroa, joka sisälsi palkallisen 30 min ruokatauon. Nyt työaikaa pidennettiin 8 tuntiin, jonka LISÄKSI on palkaton 30 minuutin lepoaika. Siitä vain laskemaan, kuinka paljon on työajan lisäys esim. vuodessa, kun joka päivä tehdään 51 minuuttia enemmän töitä kuin aikaisemmin. Mitään pekkasia tai tasausvapaita ei ole. Lyhyempää työvuoroja tekeviltä osa-aikaisilta työntekijöiltä on poistettu kahvitaukoja. Ennen työaikaan kuului 5 minuutin "käsienpesu", jonka aikana saattoi vaihtaa työvaatteet päälleen, nyt työnantaja on yksipuolisella sanelulla luopunut siitäkin.

Posti Palvelut Oy:n yksiköissä työnantaja soveltaa Teollisuusliiton jakelu-TESiä, joka ei sovellu lajittelukeskusten postinkäsittelyyn millään tavalla. Työnantajalla ei ole työehtosopimuksen perusteella velvollisuutta maksaa arkipyhäkorvauksia, vaan ne ovat jatkossa palkattomia vapaapäiviä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini