Satu Taavitsaisen blogi

Postin toiminta on ummehtunutta

Share |

Torstai 21.11.2019 - Satu Taavitsainen


Postin toiminta on ollut ummehtunutta. Pieni, pienempi ja vielä pienempi palkka on ainoa ”keksintö”, jonka Postin nykyinen hallitus on oivaltanut.

Työehtosopimuksen vaihdolla on yritetty alentaa jo ennestään pienipalkkaisten työntekijöiden palkkoja ja heikentää työehtoja. Tällainen ei käy.

Postin tekemiset ovat omistajan asia, ja koska valtio omistaa yhtiön, niin valtiota edustaa Antti Rinteen hallitus. Nyt eletään toista aikaa kuin Sipilän omistajaohjauksen aikana, jolloin työntekijöiden loukkaaminen oli arkipäivää.

Toivon, että Postin johto vaihtuu ja Posti saadaan kunnioittamaan ja arvostamaan ahkeria työntekijöitään. Palkan alennukset perutaan ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

On aivan oikeutettua, että postilaiset saavat työstään asianmukaisen palkan. Työntekijöiden arjessa selviytymisen maksavat muutoin veronmaksajat sosiaaliturvan kautta. Kenenkään ei pitäisi joutua tekemään kahta työtä selviytyäkseen. Tämä on jo osalla arkipäivää, eikä valtionyhtiö todellakaan saa olla tällaista kehitystä vauhdittamassa.

Postin hallitus on ollut uppiniskainen ja tietyt tahot ovat ruokkineet toimintaa sanomalla, ettei valtio-omistaja saisi puuttua omistamansa yhtiön toimintaan. Tämä on täysin hörhö ajatus, sillä jokainen tietää, että omistaja saa puuttua yhtiönsä toimintaan ja erityisesti silloin, kun yhtiön johto toimii typerästi ja omistajansa arvojen vastaisesti.

P.s. Antti Rinteen (sd.) hallituksen tulee pikaisesti muuttaa lakia niin, että kielletään työehtoshoppailu ja Postin taudin leviäminen laajemmalle estetään.

Avainsanat: posti, postilakko, pau


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini