Satu Taavitsaisen blogi
Vastuunkantajia vai vastuunsiirtäjiäKeskiviikko 28.12.2022 - Satu Taavitsainen Etelä-Savon käräjäoikeus on antanut tuomion NYAB Finlandin ja Mikkelin Vesilaitoksen välisessä urakkariita-asiassa. Mikkelin Vesilaitos purki maaliskuussa 2020 kaksi NYAB Finlandin urakkasopimusta kesken urakoiden.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan Mikkelin Vesilaitoksella ei ollut oikeutta purkaa sopimuksia ja näin ollen Mikkelin Vesilaitos tuomittiin maksamaan NYAB Finlandille noin 5,8 miljoonaa euroa korvauksia viivästyskorkoineen. Lisäksi Mikkelin Vesilaitoksen tulee maksaa vahingonkorvaus saamatta jääneestä voitosta. Lisäksi Mikkelin Vesilaitos tuomittiin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikuluista noin 580 000 euroa. Mikkelin kaupungin laatima vastakanne hylättiin kokonaisuudessaan. Kaupunki on menetellyt virheellisesti ja aiheuttanut vahinkoa sopimuskumppanilleen ja samalla heikentänyt merkittävästi omaa talouttaan. Asia on käsiteltävä perinpohjaisesti. Mielestäni kuntalaisten ja kaupunginvaltuutettujen on saatava tietää, kenen vastuulla Mikkelin kaupunkiorganisaatiossa on ollut se, että Mikkelin Vesilaitos on purkanut oikeudettomasti urakkasopimuksen. Kuntalaisia kiinnostaa myös, aikooko kaupunginhallitus valmistella asiasta yksityiskohtaisen selvityksen ja esityksen, miten vastuukysymys aiotaan ratkaista, ja aikooko kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston harkittavaksi jatkotoimenpiteitä, esimerkiksi rikosilmoituksen tekemistä ja korvausvastuuta. Kuntalaisten on syytä seurata silmät ja korvat tarkkana, löytyykö Mikkelin kaupungilta vastuunkantajia vai jälleen ainoastaan vastuunsiirtäjiä. |