Satu Taavitsaisen blogi

Asuntolainan korkovähennys tulee palauttaa

Share |

Keskiviikko 11.1.2023 - Satu Taavitsainen


Mielestäni asuntolainan korkovähennys tulee palauttaa käyttöön. Asuntolainaa on ihan tavallisilla ihmisillä; lapsiperheillä, nuorilla pariskunnilla, yksinhuoltajilla, omaishoitajilla, yksinasuvilla ja eläkeläisillä.  

Asuntolainan korkovähennyksestä on säädetty tuloverolaissa. Korkovähennystä on kymmenen vuoden aikana jatkuvasti pienennetty ja tänä vuonna se poistui kokonaan. Matalien korkojen aikana tällä ei ole ollut radikaalia vaikutusta kotitalouksien tilanteeseen. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Asuntolainojen korkojen nousu on ollut todella jyrkkää. Pankit ovat arvioineet, että korot voivat nousta vielä roimasti.  

Tilanne aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia suurelle osalle asuntovelallisista, koska lainanhoitokustannukset kasvavat ja samaan aikaan muutkin välttämättömät menot, kuten ruoka, sähkö ja polttoaine ovat kallistuneet mutta palkat eivät ole nousseet samassa suhteessa. Verovähennys tulisi tarpeeseen. Kotitalouksien ahtaaseen taloustilanteeseen tulisi valtion suhtautua ymmärtäväisesti ja auttaa asuntovelallisia selviytymään tämän ajan yli.  

Sijoitusasuntoa varten otetun lainan korot ovat täysimääräisesti vähennyskelpoisia verotuksessa, jos asunto on vuokrattuna. Miksi myös niiden ihmisten tilannetta ei voisi helpottaa, jotka hankkivat oman asunnon itselleen tai perheelleen?  

Korkovähennys verotuksessa on palautettava asuntovelallisille, joiden asuntolaina kohdistuu henkilön tai hänen perheensä vakituiseen asuntoon tai sen peruskorjaukseen.

Avainsanat: asuntolaina, korkovähennys, satu taavitsainen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini