Satu Taavitsaisen blogi
Vallan rajat maailmassaTiistai 6.1.2026 - Satu Taavitsainen Venezuela on Karibian portti, Etelä-Amerikan pohjoinen solmukohta ja yksi maailman suurimmista öljyvarantojen haltijoista. Kun siihen kohdistuu painetta, kyse ei ole vain maan sisäisistä ongelmista, vaan koko alueellisesta tasapainosta. Historia osoittaa, että luonnonvarat eivät itsessään tee maasta vahvaa tai itsenäistä.
Venezuelan presidentti Nicolás Maduro on ollut surkea johtaja. Hän on keskittänyt valtaa, kaventanut oppositiota ja heikentänyt demokratiaa. Sananvapautta on rajoitettu, vaaleja on kyseenalaistettu ja valtaa on pidetty yllä pakolla. Hänen valtakautensa aikana Venezuela on ajautunut syvään talous- ja humanitaariseen kriisiin, jossa tavalliset ihmiset ovat maksaneet korkeimman hinnan. YK:n ihmisoikeusneuvoston tutkijaryhmän mukaan Maduro ja hänen hallituksensa ovat vastuussa ihmisten kidutuksesta ja tappamisista. Väkivallalla on pyritty tukahduttamaan oppositio ja pelottelemaan kansalaisyhteiskuntaa. Uutisten mukaan Yhdysvallat on nyt tehnyt iskuja Venezuelassa ja ottanut Maduron kiinni. Venezuelassa on raportoitu poikkeustilasta ja sisäisestä kostonkierteestä: etsinnöistä ja pidätyksistä myös niitä kohtaan, joita epäillään operaation tukemisesta. Tämä kasvattaa riskiä poliittisille vainoille ja mielivaltaisille pidätyksille. Kuuba on ilmoittanut, että operaatiossa kuoli kuubalaisia upseereita, jotka olivat Venezuelassa Maduron hallinnon pyynnöstä. Tämä nostaa konfliktin alueellista ja kansainvälistä latausta. Samalla edessämme on vakava kansainvälisen oikeuden ongelma: voimankäyttö toisen valtion alueella ja valtionjohtajan kaappaaminen ilman YK:n valtuutusta tai itsepuolustusperustetta. Tällainen toiminta heikentää sääntöperäistä järjestystä ja luo vaarallisen ennakkotapauksen. Venezuela on ollut viime vuodet selvästi Yhdysvaltojen vastaisessa leirissä ja tehnyt yhteistyötä Venäjän, Kiinan ja Iranin kanssa. Tämä tekee siitä strategisesti ja symbolisesti merkittävän. Kyse ei ole ollut vain siitä, mitä Maduro tekee, vaan siitä, kuka saa olla vaikutusvallassa läntisellä pallonpuoliskolla.
Pelkkä vallan vaihtuminen ei ratkaise ihmisten ongelmia, jos itse valtarakenne pysyy samana. Presidentti Donald Trump on julistanut, että Yhdysvallat “johtaa maata, kunnes turvallinen ja asianmukainen siirtymä demokratiaan voidaan tehdä”. Jos tavoitteena on aidosti se, että venezuelalaiset saavat vallan takaisin itselleen, painopisteen on oltava vapaissa vaaleissa ja kansalaisten omassa päätösvallassa, ei ulkopuolisessa ohjauksessa. Yhdysvallat on perustellut toimiaan myös narco-terrorismilla viitaten huumekauppaan. Jos maan kohtalosta päätetään ylhäältä käsin, kansalaisille jää vain seuraajan rooli. Tämä koskee Venezuelaa, mutta myös Grönlantia. Kun alue määritellään turvallisuuskysymykseksi, sen asukkaiden ääni jää helposti toissijaiseksi. Nykyisessä maailmantilanteessa kovuutta myydään ratkaisuna, ja turvallisuudesta on tullut perustelu, jolla ohitetaan demokratia ja itsemääräämisoikeus. Kun kriisejä käytetään vallan keskittämiseen, pienet maat ja alueet, ja ennen kaikkea tavalliset ihmiset, jäävät aina jalkoihin. Venezuela ja Grönlanti näyttäytyvät pelinappuloina suuremmalla laudalla, jossa samanaikaisesti kiristyvät luonnonvaroista kilpailu, Grönlannin asema, suurvaltojen vastakkainasettelu sekä energia-, turvallisuus- ja huoltovarmuuskysymykset. Jos hyväksymme ajatuksen, että alueen asemaa voidaan kyseenalaistaa siksi, että se on “strategisesti tärkeä”, silloin mikään pieni tai harvaan asuttu alue ei ole turvassa. Onneksi Suomessa ei ole öljyä. Mutta herää väistämättä kysymys: olisimmeko edes itsenäisiä, jos meillä olisi suuret luonnonvarat? Mitä arvokkaampi alue on muille, sitä suurempi on ulkopuolisen painostuksen riski. Grönlannilla on jo laaja itsehallinto, oma parlamentti ja pitkään jatkunut keskustelu itsenäisyydestä. Nyt näyttää siltä, ettei itsehallinto enää riitä suojaamaan aluetta ulkopuoliselta painostukselta. Siksi tuen Grönlannin itsenäistymistä omaksi valtiokseen. Itsenäinen Grönlanti olisi selkeä kansainvälisen oikeuden toimija, joka päättää itse turvallisuus- ja puolustusratkaisuistaan. Se ei olisi harmaa alue suurvaltakilpailussa, vaan maa, jolla on oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Keskustelua käydään nyt siitä, mihin vedämme rajan. Jos hyväksymme sen, että strateginen merkitys ohittaa itsemääräämisoikeuden, hyväksymme maailman, jossa voima ratkaisee. Pienille maille ja alueille vaarallisinta ei ole heikko hallinto, vaan se, että niistä tulee muiden projekteja. Mihin sinä vetäisit rajan? Ystävällisin terveisin, Satu Taavitsainen (vas.)
Mikkelissä, Suomen Nato-kaupungissa
Alkanutta vuotta 2026 pohtien
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, Venezuela, Grönlanti, Donald Trump, Nicolás Maduro |