Satu Taavitsaisen blogi

Huoltovarmuutta vahvistettava Mikkelissä

Perjantai 4.3.2022 - Satu Taavitsainen

SDP:n Mikkelin valtuustoryhmä tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Mielestämme on erittäin tärkeää, että tuemme sodan ja hädän keskellä eläviä ukrainalaisia. He tarvitsevat apua. Suomen suurten kaupunkien kesken on valmisteltu yhteistä rahallista avustusta. Tavoitteena on yhdessä tukea Ukrainaa vähintään miljoonalla eurolla. Mikkeli on omalta osaltaan avustuksessa mukana.

Viimeisen viikon aikana huoltovarmuus on noussut uuteen arvoon. Huoltovarmuus on varautumista kurjuuteen. Mikkelin ei pidä myydä edes osittain 100 prosenttisesti omistamaamme Etelä-Savon Energia Oy:tä (ESE). Jos edes käsillä oleva Euroopan tilanne ei saa keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden silmiä aukeamaan oman energiayhtiön tärkeydestä, niin mikä sitten! Mikkelin on oltava mahdollisimman energiaomavarainen ja pidettävä verkot, putkistot ja kattilat omissa käsissämme.

ESE:n tulevaisuuden näkymät kaupungin omistuksessa ovat valoisat. Sen toiminnan rungon muodostaa mikkeliläisille kohtuuhintaisen kaukolämmön tuotanto ja sähkönsiirto. ESE:n myynnistä jankuttaminen kaupungintalolla on loputtava. Sen sijaan on päivitettävä kaupungin valmiussuunnitelma  kevään 2022 aikana ja saatava lisää Mikkeliin investointeja, jotka tukevat vihreää energiasiirtymää. Tästä ESE teki jo avauksen allekirjoittaessaan Nordic Ren-Gas Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen uusiutuvaa metaania ja vihreää vetyä tuottavan tuotantolaitoksen suunnittelusta Mikkelin Pursialan voimalaitosalueelle.

Meillä Mikkelissä riittää onneksi puuta ja vettä. Osaamme myös toimia kylmässä ja lumessa. Huolissani olen ruoan riittävyydestä. Paikallisten ruoantuottajien ahdinkoon on saatava helpotusta välittömästi ennen kuin maidon, lihan, viljan, kasvisten ja marjojen tuottajat lopettavat kannattavuuden heikentymisen vuoksi. On suuri vaara, että huoltovarmuutemme heikkenee ruoansaannin osalta. Kaupan ahneus pitää laittaa kuriin ja kauppojen tulee maksaa tuottajille asianmukaiset hinnat, joissa huomioidaan polttoaineen, sähkönsiirron ja lannoitteiden hintojen nousu.

Mikkelin kaupungin ja yritysten tulee osata ostaa suoraan mahdollisimman paljon paikallisilta ruoantuottajilta jättäen kaupan kyltymätön välikäsi pois. Näin on monet mikkeliläiset jo tehneet ostamalla suoraan lähiruokatuottajilta REKO-Mikkelin kautta. En halua tilannetta, että maatiloja lopettaisi ja jäisimme liikaa ulkomaisen ruoan varaan. On hyvä muistaa, että Suomi on saari. Yli 80 prosenttia ulkomaankaupasta tulee meritse. Siihenkin tulee varautua, että meillä ei olisi Itämerta käytössämme.

Niin Mikkelin kaupungin kuin kuntalaisten ja yritysten tulee kaikessa toiminnassaan huolehtia siitä, että meistä jokainen pärjää siedettävästi, jos Suomea tai sen osaa kohtaa jokin suurempi onnettomuus, pitkäkestoinen häiriötilanne tai poikkeusolot. Yksittäisen mikkeliläisen osalta huoltovarmuus tarkoittaa, että jokaisen tulisi ennakolta varautua niin, että elämisen kannalta välttämättömiä tarpeita riittää 72 tunniksi. Tämä tarkoittaa ruokaa, juomaa, lääkkeitä, puhelimen varavirtaa ja muuta, mitä tarvitsemme päivittäin.

Satu Taavitsainen
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Mikkeli

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, huoltovarmuus