Torstai 26.1.2023 - Satu Taavitsainen
Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys, jolla kumottaisiin nykyinen vammaispalvelulaki. Lain uudistaminen oli vireillä jo Sipilän hallituksen aikana ja olin käsittelemässä sitä eduskunnassa. Se kuitenkin raukesi v. 2019 vaalikauden päättyessä.
Vammaisoikeudelliset asiat ovat yksi kiinnostuksen kohteistani, joihin olen syventynyt oikeustieteen opinnoissani. Mielestäni tässä nyt käsittelyssä olevassa uudessa hallituksen esityksessä on edellistä lakiesitystä enemmän ongelmakohtia liittyen vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen.
Yhtenä ongelmana on se, että hallituksen esityksessä oleva vammaisuuden yleinen määritelmä ei vastaa YK:n vammaissopimuksen määritelmää. YK:n vammaissopimus on voimassa olevaa lainsäädäntöä Suomessa ja ei ole mitään perustetta sille, että uudessa vammaispalvelulainsäädännössä vammaisuus määriteltäisiin eri tavoin ja jatkettaisiin niitä ristiriitaisuuksia, joita tälläkin hetkellä on.
Uudella vammaispalvelulailla tulee nimenomaan saattaa kansallisesti voimaan useita YK:n vammaissopimuksen velvoitteita, joilla mm. turvataan vammaisten henkilöiden oikeus elää itsenäisesti ja olla osallisena yhteisöissä sekä saada riittävät tukipalvelut, joita he tarvitsevat tukemaan elämistä ja osallisuutta yhteisössä ja estämään eristämistä tai erottelua.
Toinen ongelmakohta on se, että hallituksen esitys sisältää ikäsyrjintää, joka on perustuslain vastaista. Ihmiset ovat perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Hallituksen esityksen mukaan iäkkäänä vammautuneet joutuisivat ikääntymisrajauksen vuoksi muita vammaisia henkilöitä epäedullisempaan asemaan. Esimerkiksi, jos ikääntynyt henkilö sokeutuu niin hän EI saisi samoja palveluita kuin nuorempana sokeutunut. Ikääntyneinä vammautuneille henkilöille hallituksen esitys tarkoittaisi palvelujen heikentymistä ja asiakasmaksujen lisääntymistä nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Ikääntyneinä vammautuneille henkilöille palvelut annettaisiin sosiaalihuoltolakiin perustuvien määrärahasidonnaisten palvelujen valikoimasta, joista perittäisiin asiakasmaksulain mukainen maksu, kun taas nuoremmilla olisi vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin yleensä subjektiivinen oikeus ja palvelut olisivat pääosin maksuttomia.
Mielestäni hallituksen esityksessä on niin paljon ongelmallisia kohtia, että on varmasti hyvin vaikeaa saada lakia asianmukaiseksi tekemällä kaikki tarvittavat muutokset eduskunnan käsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Muutostyöt vaativat ministeriön virkamiesten valmistelua. Olisiko parempi antaa tämänkin esityksen raueta ja seuraavan hallituksen aloittaa työskentely uudestaan? Punaisena lankana tulee olla vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen.