Satu Taavitsaisen blogi

Nuorten parhaaksi, kuntavaaliteemani osa 3

Share |

Torstai 25.10.2012


"Antakaa minulle tukeva pohja, jolla seisoa, niin liikutan koko maailmaa" Näin totesi Archimedes aikanaan. Tämän päivän suomalaisille nuorille tulee antaa tukeva pohja tulevaisuuteen. Nuoret tarvitsevat koulutuspaikan ja työtä. Lasten ja nuorten hyvinvointi lähtee perheistä ja lähiyhteisöstä, mutta on myös koko yhteiskunnan ja kulttuurin asia.

Nuorten työttömyys ja syrjäytyminen näkyvät jo nyt peruskoulun päättäneiden vaikeutena löytää toisen asteen opiskelupaikka, ammatillisten ja lukion opintojen keskeytymisenä, mielenterveys- ja päihdeongelmina ja huostaanottoina. Luvut ovat hälyttäviä.

Aivan kiistatta paras tapa turvata nuorten tulevaisuus on tarjota heille polku koulutukseen ja työelämään. Nuorten työllisyys on myös tärkeä asia kaupungin talouden kannalta. Mitä pidempään nuori on työttömänä, sitä suurempi on nuorten syrjäytymisriski. Työttömänä nuori on yhteiskunnan tuen varassa. Lisäksi nuori on poissa tuottavasta työstä, jonka palkkatulosta hän voisi maksaa veroja. Kaupungin pitää mielestäni palkata kolme kertaa enemmän nuoria kesätyöntekijöitä.

Olen ylpeä omasta puolueestani. Me saimme aikaan sen, että Suomessa otetaan käyttöön nuorten yhteiskuntakuu. Laki astuu voimaan vuoden 2013 alusta ja takaa, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Tein 13.6.2012 valtuuston kokouksessa esityksen, että viimeistään tämän vuoden talousarviovalmistelun yhteydessä esitetään luottamushenkilöille selvitys ja toimenpide-ehdotukset, joilla nuorten yhteiskuntatakuu voidaan v. 2013 alkaen toteuttaa.

Eri organisaatioiden on sitouduttva ja otettava vastuu nuorten tilanteesta: nuoret tarvitsevat konkreettista apua. Nuoret ovat hämmästyttäviä selviytyjiä, mutta on huomattavasti helpompaa kun joku auttaa.

Vastuu seuraavan sukupolven hyvinvoinnista ja sosiaalistumisesta yhteiskuntaan kuuluu yhteiskunnan kaikille tasoille!

Koulutyö, opiskelu, työnteko vaativat aina ponnisteluja ja vaivannäköä. Se, kuinka valmis nuori on tähän uurastukseen ja pitkäjänteiseen toimintaan, riippuu siitä, missä määrin hän on pohtinut tulevaisuuttaan, elämälle asettamiaan tavoitteita ja niiden saavuttamisen keinoja. Perheiden tehtävä on pitää yllä lasten ja nuorten toivon liekkiä. Kaikesta vaikeasta kyllä selvitään. Luovuttaa ei saa, sillä niin kauan kun on elämää on toivoa. Jos nuoren perhe ei tähän toivon ylläpitämiseen pysty, niin sitten se on yhteiskunnan turvaverkkojen asia. Nyt näyttää sille, että yhteiskunnan turvaverkko ei ole tarpeeksi tiheä. Nuoria ei pystytä auttamaan henkilökunnan vähyyden vuoksi. Tarvitsemme lisää kouluterveydenhoitajia, koululääkäreitä, kuraattoreja, psykologeja. Kokoomus mittaa kaikkea rahalla, mutta olen satavarma, että näiden palkkaaminen tulee halvemmaksi kuin tuhansien nuorien tippuminen perheiden ja auttajien ulottumattomiin.

Yksi terveydenhoitaja Mikkelin lukion 800:lle oppilaalle on liian vähän ja yhtenä päivänä työskentelevä kuraattori ei riitä lukion tarpeisiin. On ehdottoman tärkeää, että myös lukiolaiset saava matalankynnyksen palveluita. Ammattikoulutuksessa tukipalveluita on hyvin järjestettynä.

Ei pidä odottaa ongelmien kasautumista, päihteiden tuloa kuvioon mukaan, univaikeuksia, masennusta. Jos koko kouluaika menee näiden ongelmien kanssa painiessa, mitkä ovatkaan ongelmat, kun pitäisi lähteä jatko-opintoihin tai töihin, aikuistua, perustaa perhettä!? Aikuisilla on oltava aikaa auttaa ja yhteiskunnalla on oltava rahaa maksaa nuorten palveluita antavien työntekijöiden palkka. Se on investointi tulevaisuuteen.

Emme voi asettaa nuorille pelkästään vaatimuksia siitä millaiseksi olisi hyvä tulla, jotta onnistuu elämässään. Meidän on opastettava heitä oman sisäisen polun hahmottamisessa ja oman elämän tarkoituksen löytämiseksi. Nuoret tarvitsevat ympärilleen välittäviä aikuisia, heille rajoja asettavia kasvattajia, vastuullisia, rakastavia, hoivaavia, ja heistä huolehtivia ihmisiä.

Avainsanat: nuorisotyöttömyys, nuoret


Kommentit

26.10.2012 8.34  Antti

Hyviä ja fiksuja ajatuksia ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Olisi hienoa, jos saisimme kasvatettua yhden sukupolven siten, että heille olisi tarjolla kaikki palvelut.Jonkun mielestä ehkä utopiaa, mutta pitää olla jotain tavoittelemisen arvoista.
Toisaalta elämme suuren rakennemuutoksen aikaa ja kehitys tulee muuttamaan maailmaame paljon.Halusimme tai emme.Tästä kehityksestä Lauri Järvilehto kiroitti blogissaan loistavasti.Kehotan kaikkia politikkoja tutustumaan postaukseen, eikä vain elämään menneessä.Linkki blogiin http://ajattelunammattilainen.fi/2012/10/24/were-not-in-kansas-anymore-toto/

26.10.2012 19.31  Satu Taavitsainen

80-luvulla oli tarjolla lapsille ja nuorille hyvin palveluja. 90-luvulla se sitten romahti. Hyvänä esimerkkinä ennaltaehkäisevä hammashoito. Kouluissa kierti hammashoitajat opettamassa oikeanlaista hampaiden pesua, nykyään ei enää. Hammaslääkäritarkastuksia oli paljon enemmän. Nykyään 1. kertaa pääsee hammaslääkärin tarkastukseen 3. luokalla. Fluorata ei enää muuta kuin jos on reikiä. Minä olen kiitollinen saamastani palvelusta silloin 80-luvulla. Ei ole ollut reikiä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini