Satu Taavitsaisen blogi

Mikkeli yllättää myönteisesti

Share |

Lauantai 31.8.2013


Tällä viikolla on tapahtunut paljon. Maanantaina julkistettiin Mikkelin kaupupungin tilaama kilpailukykyanalyysi, jonka teki Timo Aro, maineikas valtiotieteiden tohtori Porista.

Moni Mikkeliin muuttanut yllättyy positiivisesti. On ilahduttavaa kuulla, että odotukset meistä ovat ylittyneet. Analyysi kertoo, että turvallisuus, rauhallisuus, luonnonläheisyys ja hyvät palvelut keräävät kiitosta Mikkeliin muuttaneilta. Vastaajien mielestä kaupunkikeskustan uudistuminen heijastuu koko kaupungin elinvoimaan. Palveluiden koetaan parantuneen aiemmasta. Harrastusmahdollisuuksia on paljon tarjolla niin aikuisille kuin lapsille.

Mikkelillä on monia vahvuuksia uusien asukkaiden hankkimista ajatellen. Korostan kuitenkin sitä, että riittävästi avoimia työpaikkoja olisi tärkein valttikorttimme. Kaupungin tavoitteena on saada 500 työpaikkaa lisää vuoteen 2016 mennessä. Tämän eteen ponnistelemme!

Kritiikin kohde Mikkelissä oli vastaajien mielestä sisäänpäinlämpiävyys. Tätä jäin pohtimaan ja miettimään ratkaisuja siihen. Emme ilmeisesti huomioi tarpeeksi hyvin uusia tulijoita. Usein auttaisi jo se, että tapahtumien mainoksissa, ilmoituksissa yms. olisi mainittu paikan osoite. Vaikka se nyt tuntuisikin köpsälle laittaa Kenkäveron, Urskin, sataman tai raviradan osoitetta tapahtuman mainokseen, niin silti se kannattaisi tehdä. Tapahtumaan löytäisi perille myös uudet mikkeliläiset. Myöskään virastotalolle tai Rantakylän kunnantalolle ei uudet löydä ilman osoitetietoja. Leikkikenttiä on hankala löytää asuinalueiden sisältä, joten niistä pitäisi olla selkeä kartta annettavana lapsiperheille. Linja-autojen aikataulut pitäisi löytyä helposti sekä netistä että pysäkiltä ja aikatauluista seloste, milloin on moppe tulossa (johon ei lastenvaunut mahdu). Vastauksesi ei voi riittää se, että "kyllähän kaikki nyt tietävät milloin bussit tulevat ja lähtevät" tai että "ketä nyt bussien aikataulut kiinnostaa".

Nämä on tällaisia pieniä asioita mutta niillä voi olla uskomattoman suuri henkinen merkitys, miten ihmiset kokevat kaupunkimme.

Nuoret arvostavat kansainvälisyyttä ja mitä enemmän meillä olisi monikulttuurisia tapahtumia, joissa puhutaan eri kieliä ja tavataan eri maista tulevia ihmisiä, saisi se Mikkelin tuntumaan vähemmän sisäänpäinlämpiävältä kaupungilta.

Ja mikä tärkeintä, muistetaan hymyillä ja tervehtiä toisiamme, ei sillä väliä vaikkemme niin hyvin tuntisikaan :) !

Kertokaapa omia vinkkejänne, mikä auttaisi.