Satu Taavitsaisen blogi
Ensin selvitetään, sitten vasta päätetäänTiistai 11.11.2014 Länsi-Savo uutisoi tänään valtuuston eilisestä kokouksesta mutkat oikoen: "Keskeinen osa Mikkelin poliittisesta johdosta puoltaa uuden monitoimihallin rakentamista." Näinhän ei suinkaan ole, sillä valtuusto ei päättänyt hallista vielä mitään. Kuuden milj. varaus vuodelle 2017 lukee samaan tapaan kuin viiden miljoonan varaus taidemuseoon vuodelle 2018. Ennen kuokan laittamista maahan, tehdään valtuustossa päätökset kaikista investoinneista. Valtuusto sen sijaan päätti, että monitoimihallista tulee tehdä luotettava selvitys, josta selviää monitoimihallin omistajat, käyttäjät, rahoitussuunnitelma, pääoma- ja käyttömenot ja niiden jakautuminen käyttäjien ja kaupungin välillä. Tämä selvitys tulee valtuuston käsittelyyn v. 2015 syksyllä. Eihän kukaan päättäjä voi sanoa KYLLÄ tai EI ennenkuin tosiasiat ovat tiedossa. Muodostan oman kantani vasta selvitykseen perehdytyttyäni ja SDP:n valtuustoryhmän keskustelujen jälkeen. Kuuden miljoonan investointi on paljon pienempi summa jaettuna 30 vuodelle kuin tulevat vuotuiset käyttömenot, joista olen itse huolissani. Jostain muualta kuin sosiaali- ja terveydenhuollosta, koululaisilta, päiväkodeista ja vanhustenpalveluista on löydyttävä rahat, jolla hallin toimintaa ylläpidetään. Nyt jo on kaupungin käyttömenoissa rahallisesti todella tiukkaa lakisääteisissä peruspalveluissa, joten niistä nipistämistä en kannata. Jäähallin laajennuksen jälkeen reippaasti kohonneet yhtiövastikkeet ovat varoittava esimerkki. Veroeuroja tulee löytyä ihmisten jokapäiväisen elämän tarpeisiin, ennen kuin niitä laitetaan uusien isojen ja hienojen hallien ja talojen rakentamiseen. Lue uutinen: Mikkelin kaupungille iso lisälasku jäähallin yhtiövastikkeesta Ihmettelen myös vähän uuden, mahtavan ja ison "virastotalon" (kaupungin vesilaitosta, sähkö- ja jäteyhtiöitä varten) rakentamissuunnitelmia satamaan Veturitallien alueelle. Joko Sammonkadun laidalla oleva valtavan iso toimistorakennus on täynnä, eikö siinä ole enää tilaa? Entä muut kaupungin tyhjillään olevat tilat? Satamalahti on upea paikka ja varmasti sinne tulevaisuudessa saadaan vetovoimaista 5-tien ohikulkijoita pysäyttävää toimintaa - kulttuuria, tiedettä, taidetta, lasten ja nuorten tekemistä. Ymmärrän, että kaupungin konserniyhtiöitä halutaan käyttää alueen kehittymisen alullelaittajana, mutta olen huolissani ihmisten vesi-, sähkö- ja jätemaksuista. Asumiseen liittyvät kustannukset ovat muutoinkin nousseet todella paljon ja viimekädessä asiakas maksaa laskussaan yhtiöiden kohonneet vuokrat ja uusien kiinteistöjen rakentamiskustannukset. Suurta ja uutta ei aina tarvitse olla. Viljasiilo ja sen vieressä oleva vanha myllyrakennus olisivat hyvä taidemuseon paikka ja vanhaa, kaunista 5-tielle näkyvää maamerkkiämme, Naisvuoren näkötornia, tulee myös kunnostaa, maalata ja valaista kauniisti. P.s. Etelä-Savon kauppakamari otti viime viikolla voimakkaasti kantaa monitoimihallin puolesta. Toivottavasti tämä tarkoittaa, että he ovat löytämässä elinkeinoelämän puolelta sille myötämielisiä maksajia. Lue uutinen. |
