Satu Taavitsaisen blogi

Pienyrittäjän puolella

Share |

Keskiviikko 18.3.2015


Yritysten välisessä kaupankäynnissä suuryritykset tuppaavat jyräämään yksin- ja pienyrittäjät venyttämällä laskujen maksuaikoja.

Yritysten välillä tapahtuva laskujen maksu on saatava lailla sovittua 14 vuorokauteen. Tästä ei voisi poiketa kuin vain painavin syin yhteisellä sopimuksella. Iso yritys ei saa painostaa pientä yritystä. Nykyään pienet joutuvat odottamaan isojen maksua 30 vrk ja usein pidempäänkin. Kun suuri yritys ei maksa laskuaan, ei pieni yritys pysty maksamaan omia ostolaskujaan, eikä arvonlisäveroja. Pitkät maksuajat tekevät pienille yrityksille kassakriisin.

Esimerkkinä kuljetusyrittäjä, joka joutuu maksamaan asiakkaansa tavaran kuljettamisesta usein suuretkin summat polttoainetta, lauttamaksuja, palkkoja, päivärahoja jne., on vaikeuksissa, kun asiakas maksaa laskunsa vasta kahden kuukauden päästä.

Se, mitä yritys käyttää kirjanpidon kirjaamisperusteena, vaikuttaa osaltaan arvonlisäverojen tilitykseen. Siirtyminen maksuperusteiseen alv-tilittämiseen auttaisi pienen yrittäjän asemaa, koska silloin voi odottaa arvonlisäverojen suorittamisessa verottajalle niin pitkään, kunnes on todellisuudessa saanut ja kirjannut maksun. Isojen, yli 340 000 euroa liikevaihdoltaan olevien yritysten tulee nykyisen lain mukaan pitää kirjanpitoa suoriteperusteisesti ja silloin iso yritys voi vähentää ostonsa alv:ssa vaikka ei olisi vielä edes maksanut laskua eli heillä ei ole painetta maksaa laskuaan nopeasti.

On tärkeää saada lakia muutettua niin, että yrittäjä tilittää alv:n valtiolle, kun sen on ensin itse saanut tililleen.


Kommentit

19.3.2015 20.11  Hannu Koponen

Tärkeä asia. Pienet yrittäjät ja yritykset tarvitsevat lainsäädännön uudistamista, jotta niiden kilpailukyky turvataan. Isot yritykset ja organisaatiot käyttävät voimaansa mm.ylipitkien maksuaikojen hyödyntämisessä, pieni kärsii. EU on itse tässä aika räikeä esimerkki, käyttää 90 pv. maksuaikaa esim. palvelujen maksamisessa. Eli yrityksen kannalta harvinaisen pitkä maksuaika , joka kiristää rahoitusta oleellisesti. Ihmettelen, että yrittäjäjärjestöt yms. eivät ota asiaan voimakkaampaa kantaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini