Kun pienituloinen eläkeläinen tai työtön ei saa aina edes välttämättömiä perussosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, on täysin selvää, että nykyinen järjestelmämme on rikki. Ne, joilla on rahaa, ovat ostaneet yksityisiä palveluita ja ottaneet sairausvakuutuksia. Tämä kehitys on johtanut terveyseroihin ja eriarvoistumiseen. Perusterveydenhuolto ja monet sosiaalipalvelut, kuten kotipalvelut, ovat rapautuneet.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvitaan vaikuttavuutta. Ihmistä on hoivattava niin, että hänen toimintakykynsä itsenäiseen tai avustettuun elämäänsä paranee. Terveyskeskukset on saatava hoitamaan ihmisiä kokonaisuuksina, ei vain sieltä täältä. Tavoitteena on oltava jälleen mahdollisimman toimintakykyinen, kuntoutunut kansalainen. Tämä on oltava kaiken lähtökohta.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra teki Kelan, Oulun kaupungin ja Nordic Healthcare Groupin kanssa valtavan suuren tutkimuksen, jossa 200 000 oululaisen osalta katsottiin henkilöittäin jokaisen asukkaan sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö kaupungin ja sairaanhoitopiirin palveluiden, Kelan etuuksien ja työterveyden osalta. Tällaista uraauurtavaa tutkimusta ei ole aiemmin Suomessa tehty.

Johtopäätös on, että suuri enemmistö suomalaisista käyttää suhteellisen vähän peruspalveluja ja käyttää siis myös hyvin vähän tähän suunnattuja julkisia varoja. Tuloksista ilmenee, että kymmenen prosenttia väestöstä käyttää 74 prosenttia yhteiskunnan maksamista sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista. Tästä eniten palvelua tarvitsevasta 10 prosentista kaksi kolmasosaa tarvitsee sosiaalipalveluja, kuten vanhuspalveluja, vammaispalveluja, mielenterveys- ja päihdepalveluja ja kolmannes tarvitsee terveyspalveluja. Ottaen huomioon ikäihmisten määrän kasvun tulevaisuudessa, tulee mielestäni jatkotarkastelun keskiössä olla erityisesti vanhusten palvelut.

Hyvin iäkkäiden ihmisten ja muistisairauksien määrä kasvaa, jolloin on otettava huomioon vanhusten avun tarpeet. Kotihoito ei aina riitä takaamaan ihmisarvoista ja arvokasta arkea kaikille. Meillä on oltava riittävä ympärivuorokautisen hoivan mahdollisuus ja on rakennettava välimuotoista yhteisöllistä asumista.

Paljon palveluja tarvitsevien tulee vastedes saada paremmin juuri heidän tarpeisiinsa räätälöityjä, tiiviimmin toisiinsa toiminnallisesti yhdistettyjä sosiaali- ja terveyspalveluita.

Ongelmana on, että nykyinen monikanavainen (asiakas, kunta, Kela, vakuutusyhtiö) rahoitus tekee tästä hyvin vaikeaa. Tämän vuoksi pidän avainasemassa rahoituksen selkeyttämistä. Eduskunnan on aloitettava heti vaalikauden alussa valmistelemaan rahoituksen järkeistämistä yhteen paikkaan.

Asiakkaan palvelusta toiseen pallottelu sekä suuret kustannukset syntyvät nimenomaan useiden eri palvelujen yhteen sovittamisen ja koordinaation heikkoudesta. Sen vuoksi pidän kriittisenä tekijänä ymmärrystä palveluiden paremmasta ja asiantuntevammasta ohjaamisesta ja ongelmien ennaltaehkäisystä.

Esimerkiksi Mikkelissä kaupungin mielenterveys- ja päihdeyksikössä avun antamisen niukkuus tarkoittaa 40 000 euron laskua erikoissairaanhoidosta kaupungille yhden henkilön osalta kuukaudessa. Tuon summan sijaan henkilölle voitaisiin kaupungin toimesta räätälöidä häntä todellisesti auttavaa toimintaa paljon edullisemmin. Siilomainen johtaminen tulee heittää romukoppaan ja alkaa katsoa kokonaisuutta, jotta saadaan kustannukset hallintaan ja kavennettua terveyseroja. Ihminen on kokonaisuus ja hätä on otettava tosissaan. Hyväkään terapia ei auta, jos ihmisellä on nälkä tai hänellä ei ole rahaa tarvittaviin lääkkeisiin.

Kymmenen prosenttia Mikkelin väestöstä tarkoittaa noin 5500 henkilöä ja on täysin mahdollista osoittaa heille jokaiselle palveluista vastaava henkilö, jonka tehtävä on kartoittaa heidän elämäntilanteensa ja palvelut, joita he tarvitsevat arkensa tueksi. Tämä olisi meidän kaikkien veronmaksajien etu. Annetaan palveluita, eikä jaeta niukkuutta.

Uuden rahoitusjärjestelmän läpinäkyvyys ja ohjattavuus on mielestäni hyvin tärkeää. Näin vältyttäisiin siltä, että esimerkiksi lonkkaleikkauksen jälkeen henkilön palveluiden maksajataho vaihtuu keskimääräin 22-43 kertaa ja pahimmillaan jopa 537 kertaa (asiakas, kunta, Kela, vakuutusyhtiö). Suurimman osan kustannuksista maksaa kunta mutta nykymallilla läpinäkyvyys muiden rahoittajien kustannuksiin ja kokonaiskustannuksiin katoaa.

Eniten palveluita tarvitsevien ihmisten tarpeiden näkökulmasta tärkeimpiä olisivat Kelan lääkekorvausten, kuntoutuksen, matkojen ja vammaistukien yhdistäminen yhdeksi rahoituskanavaksi.

Haluan tulevalta eduskunnalta uudenlaista otetta sosiaali- ja terveyspalveluiden kipukohtiin. Olen aivan varma, että palvelu- ja hoitoketjut voidaan saada sujuvimmiksi ja lähipalveluiden laatu ja saatavuus saadaan pelastettua koko Suomessa.