Satu Taavitsaisen blogi

Mikään ei muutu, jos aina tehdään kuten ennenkin

Share |

Sunnuntai 29.3.2015


Länsi-Savon päätoimittaja valjasti koko lehtensä (29.3.) hyvä veli -kerho tyyppistä toimintaa puolustamaan.

Olen kritisoinut kaupunginhallituksen puheenjohtajien, viranhaltijajohdon ja Etelä-Savon Energian viime viikkoista Lapin matkaa Ylläkselle. Tuhansia euroja sähkön- ja veronmaksajien rahaa hallinnon matkustelun laittamiseen on mielestäni väärin.

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tänä päivänä kaikessa toiminnassa tärkeitä, erityisesti silloin kun käytetään yhteisiä verorahoja. Jos yhteisesti kokouksessa sovitaan, että joku tilaisuus on tärkeä edunvalvonnan ja vieraanvaraisuuden johdosta niin se on OK, talousarvion puitteissa pysyen. Pöytäkirjat ovat julkisia ja kuntalaiset pääsevät katsomaan, mihin heidän rahoja käytetään ja mitä valitsemansa edustajat tekevät.

Aluetaloutemme hyötyy siitä, että seminaarit mahdollisuuksien mukaan pidetään omassa kaupungissa/maakunnassa ja käytämme paikallisia ruuan ja palveluiden tuottajia. Tätä asennetta odotan koko kaupungin konsernilta. On ollut vastenmielistä kuulla hiihtelyistä Lapin "kiimaviikoilla" ja tämän ns. perinteisen matkan puolustelusta. En minä mikään moraalinvartija ole mutta kyllähän nyt joku tolkku on oltava. Yöriekkumiset aamuneljään niin, ettei kyetä aamun kokoukseen tai julkisin varoin saunatilaisuuksien järjestämisiä pienelle porukalle ovat mennyttä maailmaa. Uskon minua kunnallisvaaleissa äänestäneiden toivovan niihin loppua.

Yhdellä puhelinsoitolla allekirjoittaneelle päätoimittaja olisi myös saanut tietää sen, että olin paikalla kaupunginvaltuutettu Pertti Oksan hautajaisissa. Näin hänen ei olisi tarvinnut valheita kirjoittaa. Hautajaiset eivät liity millään tavalla tähän Lapin matkaan, muuta kuin siltä osin, että ne olivat samaan aikaan ja johtavien luottamushenkilöiden poissaolon vuoksi Lapin matka tuli ylipäätään ilmi.


Kommentit

29.3.2015 12.30  Ukko

Satua kunnallisvaaleissa äänestäneenä en tosiaan voi ymmärtää tarvetta pitää Ylläksellä saunapalavereiita. Jos yhteistyökykyä on parannettava, voi koulutusta pitää tosiaan myös omalla talousalueella ja tehokkaammin aikaa käyttäen kaikkien osalta. Voisi paremmin myös joustaa aikataulussa jos jotakin yllättävää tapahtuu. Eikä tilaisuuksia tarvitse salailla! Nyt on kaupungin johdolla olo kuin pikkupojilla omenavarkaissa kiinnijäämisen jälkeen, mutta ei tähän Satua saa millään syylliseksi. Kaupungin johto osoitti taas piittaamattomuutta ja ylimielisyyttä sekä huonoa tilannetajua. Mutta taitaa olla se MULLEMULLE JA KAVERILLEKANS niin syvällä ajatuksissa että muuta ei aivoon mahdu? Eikä lähialueilla ilkeä enää rällästää.
Lnneksi on Satu!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini