Satu Taavitsaisen blogi

Rohkeutta ei ole kovasydämisyys

Share |

Tiistai 31.3.2015


satu_torilla

Se, että pannaan osa porukkaa tylysti kyykkyyn, ei ole rohkeaa. Rohkeaa on se, ettei anneta sen tapahtua.”, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Professori Jaakko Hämeen-Anttila pukee saman toteamukseksi: "Se, mitä olen pitänyt kovasydämisyytenä, onkin nyt yhtäkkiä rohkeutta tehdä toisille kipeitä ratkaisuja."

Mielestäni rohkeutta on lisätä yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta, kohtuutta ja heikomman puolesta toimimista. Tulevassa eduskunnassa lähtökohtana on oltava ihmisten asiat ja eriarvoistumista vähentävien toimenpiteiden nostaminen toiminnan keskiöön. Talouspolitiikan on palveltava tätä tavoitetta. Talousajattelua ei voi ulkoistaa ekonomeille. Poliitikkojen tehtävä on määritellä talouspolitiikan linjat. Meidän on kannettava vastuuta maan taloudesta unohtamatta kansaa.

Talouspolitiikkaa pitää tehdä tarpeeksi pitkällä tähtäimellä. Keskellä lama-aikaa tehtävä menojen leikkaaminen syventää työttömyyttä ja tulee tulevaisuudessa vain kalliimmaksi. Oikeiston leikkausresepti ei toimi. On otettava käyttöön vahva valtion mukaantulo elvyttävien ja työllisyyttä lisäävien investointien liikkeelle saamiseksi. Pieni- ja keskituloisten palkan- ja eläkkeensaajien ostovoimaa on lisättävä ja eläkkeiden indeksien jäädytykset on estettävä ja tehdyn indeksileikkauksen vaikutus on korvattava. Pieniin eläkkeisiin on tehtävä vähintään 50 euron tasokorotus ja verotuksessa kohdeltava pieniä ja keskisuuria eläkkeitä tasavertaisesti palkkatulojen kanssa.

Kuin yhdestä suusta media hokee suoraan elinkeinoelämän ja suurpankkien lobbareiden tiedotteita, mihin meillä on varaa ja mistä pitää ottaa pois. Kohde on aina pienituloinen eläkeläinen, palkansaaja tai lapsiperhe.

Tavoitteisiinsa elinkeinoelämä pyrkii porvarillisten puolueiden tuella pienenevillä palkoilla, palvelujen leikkauksilla, tuloturvaa tuovien indeksien jäädytyksillä ja toimeentuloa leikkaavilla tukien alennuksilla. Samaan aikaan nämä tahot vaativat varakkaille ja korkean tulotason omaaville verojen alentamista ja muita etuuksia, jotka rahoitetaan edellä mainituilla tulojen ja palvelujen leikkauksilla.

Me sosialidemokraatit emme anna periksi näille ihmisten eriarvoisuutta lisääville vaatimuksille. Siksi äänestäminen ja äänen antaminen sosialidemokraatille on ääni tavallisen suomalaisen hyvinvoinnille. Se, että pannaan osa porukkaa tylysti kyykkyyn, ei ole rohkeaa. Rohkeaa on se, ettei anneta sen tapahtua.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini