Suomi päätti ottaa kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1.2007 voimaan tulleen julkisia hankintoja koskevan lain piiriin. Tämän lain mukaan kunnan on kilpailutettava myös vammaisia henkilöitä koskevat palvelut, mikäli se ei itse järjestä kyseistä toimintaa. Suomen kunnat ja kuntayhtymät ovat järjestäneet siitä lähtien yhteensä ainakin 200 palvelukilpailutusta vammaisten henkilöiden palveluihin liittyen. Lisäksi Kela kilpailutti vammaisten kuntoutus- ja tulkkipalvelut. Näiden kilpailutusten piirissä on ollut useita kymmeniä tuhansia vammaista henkilöä.

Vammaiset henkilöt ja heidän läheisensä ovat kokeneet kilpailuttamismenettelyn soveltamisen sosiaali- ja terveyspalveluissa monilla elämän alueilla (asuminen, kuljetuspalvelut, apuvälineet, kuntoutus sekä puhe- ja viittomakielen tulkkaus) erittäin ongelmalliseksi. Näiden kokemusten perusteella käyttäjät ovat todenneet, että palvelujen järjestämisvastuussa olevan tahon suorittama avoin kilpailutusmenettely on täysin sopimaton tapa vammaisten ihmisten välttämättömien, elämänmittaisten palveluiden järjestämiseen.

Sosiaali- ja terveyspalveluita hankittaessa halpa hinta ei saa olla määrittävä tekijä, sillä se ei useinkaan ole toimiva ratkaisu laadun varmistamiseksi. EU:n hankintadirektiivi sallii tehdä sosiaali- ja terveyspalveluiden hankintoja ottaen huomioon parhaan hinta-laatusuhteen. Uudessa hankintalaissa pelkän halvimman hinnan käyttäminen valintaperusteena tulisi poistaa. Vammaisilla ihmisillä ja heidän läheisillään on valtava määrä tyytymättömyyden ja pettymyksen kokemuksia kilpailutusten seurauksena.

Ihmisen elämään liittyviä säännöllisiä sosiaalisia suhteita ei voi mielivaltaisesti ja sattumanvaraisesti vaihtaa. Sosiaalisesti ja fyysisesti tutun ympäristön merkitys on erityisen suuri vammaisille ihmisille, minkä vuoksi ihmisten siirtämistä mielivaltaisesti pitää välttää ja vastustaa. Jokapäiväisen elämän palveluja ei voi vaihtaa usein, koska elämä sisältää sosiaalisia ympäristöjä ja säännöllisiä vuorovaikutussuhteita, turvallisuutta luovia tuttuja asioita ja apua tuovia ihmisiä. Palvelujen hankinta lyhytjänteisesti määräajaksi tekee vammaisten ihmisten elämälle väkivaltaa. Elämää ei eletä kolmen neljän vuoden jaksoissa. Sama koskee myös vanhuksia ja heidän palveluitaan.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen massakilpailutusten sijaan katse tulee käntää palveluita tarvitseviin ihmisiin. Palvelut on annettava vammaisen henkilön avun ja tuen tarpeiden sekä yksilöllisen palvelusuunnitelman pohjalta. Julkisten palveluiden on oltava räätälöityjä ihmisten tarpeisiin ja niiden rinnalla myös 3. sektoria ja pieniä paikallisia toimijoita tarvitaan kehittämään palveluita ihmisten todellisiin tarpeisiin. Tarvitaan enemmän asennetta siihen, että vammaiset ihmiset ja heidän läheisensä osallistuvat omien palvelujensa suunnitteluun.Työntekijöitä puolestaan tulee kannustaa kokeilemaan palvelujen järjestämistä tavallista yksilöllisemmin ja joustavammin. Ihmisen vapauden on koskettava kaikkia kansalaisia. On huomioitava, että tietyille palvelunkäyttäjäryhmille, kuten vammaisille henkilöille, vapaus valita palvelunsa liittyy perustavasti ja laajasti sen kaltaisten ihmisoikeuksien toteutumiseen arkielämässä, jotka näyttäytyvät meille muille itsestään selvinä, mutta joita heiltä usein puuttuu. Mikäli henkilöllä ei ole vapautta määritellä itse tarpeitaan tai toteuttaa itseään eikä liioin vapautta tehdä päätöksiä omista palveluistaan, ei voida puhua yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Tähän on tehtävä muutos.