Satu Taavitsaisen blogi

Lapset, nuoret ja koulutus eivät voi säästöiksi muuttua

Share |

Lauantai 19.9.2015 klo 8.24


suurmielenosoitus.jpg

Koulutuksesta leikkaaminen on tulevaisuudelta varastamista. Ensi viikon tiistaina on eduskunnassa käsittelyssä koulutusleikkauksista välikysymys, jonka jätimme. Keskiviikkona on äänestys hallituksen luottamuksesta. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulujen ja tieteen säästöjen lisäksi opintotuen leikkaukset ja indeksiin sitomatta jättäminen, Tekesin tutkimus- ja kehittämistoiminnan leikkaukset, evo-rahoituksen pienentäminen sekä indeksikorotusten jäädytykset yhdessä kurjistavat koulutusta.

Suomalaisen yhteiskunnan menestysreseptinä on aina, erityisesti vaikeina aikoina ollut koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen panostaminen. Tämän reseptin varassa suomalaisten osaamistaso on menneinä vuosikymmeninä noussut, työn tuottavuus on moninkertaistunut ja Suomesta on tullut maailmanlaajuisesti tunnustettu korkean osaamisen ja teknologian maa.

1990-luvun syvän laman aikana päätettiin tukea rakennemuutoksen läpivientiä ja uuden kasvun synnyttämistä panostamalla koulutukseen, osaamiseen ja innovaatioihin. Suomi kävi läpi suuren elinkeinorakenteen muutoksen, jossa uutta kasvua alkoi syntyä elektroniikkateollisuuteen, korkean teknologian laitteiden ja palveluiden vientiin. Uuteen kasvuun panostaminen kannatti, sillä huonoja taloudellisia aikoja seurasi taloudellisen kasvun ja työllisyyden paranemisen aika.

Toimillaan nykyinen perusporvarihallitus romuttaa koulutuksellista tasa-arvoa, lisää alueellista eriarvoisuutta ja kasvattaa kuilua hyvin ja heikommin pärjäävien välillä. Hallituksen näkemys varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta pelkkinä kuluerinä, joista voidaan loputtomasti säästää, on äärimmäisen lyhytnäköinen eikä lainkaan linjassa hallituksen omien koulutuspoliittisten tavoitteiden kanssa suomalaisten osaamistason nostamisesta.

Sipilän hallituksen tapa leikata koulutuksesta johtaa siihen, että ensimmäistä kertaa sataan vuoteen Suomen osaamistaso tulee laskemaan! Hallitus syö eväät uudelta kasvulta, uusilta työpaikoilta ja innovaatioilta.

Sipilän hallituksen tekemät leikkauspäätökset koulutuksesta tulevat pitkällä aikavälillä Suomelle ja suomalaisille erittäin kalliiksi. Koulutuksen ja tutkimuksen luoma edelläkävijäosaaminen luo sen perustan, jolta Suomi ponnistaa eteenpäin ja uuteen nousuun.

Sosialidemokraatit haluavat rakentaa edellytykset suomalaisten osaamis- ja koulutustason nousulle. Tämä toteutetaan takaamalla kaikille vähintään toisen asteen tutkinto ja nopeuttamalla korkeakoulutukseen pääsyä sekä sen läpäisyä. Kaikilla pitää olla mahdollisuudet ylläpitää ja kehittää osaamistaan ja yleissivistystään iästä, sukupuolesta ja varallisuudesta riippumatta. Koulutuspolitiikan keskiössä tulee olla eriarvoisuuden vähentäminen.


Kommentit

23.9.2015 18.08  Antti

Olen erimieltä koulutusleikkauksista.Jotain nyky systeemistä pitäisi muuttaa.Asiasta kirjoitti hyvin Taloueslämä lehdessä historian ja yhteiskuntaopin lehtori Juho Mäenpää. Tässä linkki hänen kirjoitukseensa:
http://www.talouselama.fi/Tebatti/kysymykset/meilla+on+liikaa+korkeakouluja/a2325197


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini